Mainos

Peter Franzénin vuosien yritys tuotti vihdoin tulosta ja mies pääsi vihdoin esittämään elävää ihmistä, aidossa Hollywood-elokuvassa.

Ikäloppu Sean Penn esittää eliittiryhmän tarkka-ampujaa, jota kutsutaan kauniisti koirarodun nimellä, Terrier. Hän saa tehtäväkseen tappaa kongolaisen kaivosministerin, ja joutuu sen myötä poistumaan Afrikasta ja jättämään rakkaansa sinne, kertomatta naiselle mitään mistään. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän palaa Afrikkaan kadonneen rakkautensa toivossa, mutta joutuukin salaperäisen terroristiryhmän maalitauluksi. Terrierillä alkaa valtava urakka salaliiton purkamiseksi ja oman eloonjäämisensä turvaamiseksi.

Yli kolme vuosikymmentä huonoja Hollywood-leffoja tähdittänyt Sean Penn yrittää edelleen vakuuttaa olevansa samassa iskussa kuin vuonna 1983, trillerinomaisessa toimintapätkässä. Harmillisesti sekä Penn on sieluttoman tylsä, että myös elokuvan käsikirjoitus kankea ja liian pitkäpiimäisesti etenevä.

Mainos

The Gunman yrittää selkeästi yhdistellä sekä draamaa, trilleriä että toimintaa, mutta epäonnistuu jokaisessa osa-alueessa. Draama on kiinnostavaa ainoastaan Javier Bardemin tähdittämissä kohtauksissa, joita on kaksi. Trilleristä ei yrityksestä huolimatta ole mihinkään, sillä ohjaaja ei ole siitä saanut leikattua riittävän intensiivistä. Toimintakohtaukset ovat liian pitkiä ja ennalta-arvattavia, eivätkä ne näytä edes hienoilta. Edes mega-action-tuottaja Joel Silver ei ole saanut kasaritoimintataikaansa tuotua mukanaan. Ehkäpä siitä syystä, että hänelle näytettiin vain Final Cut, jonhon hän ei enää vaikuttanut.

Jokin on silti The Gunmanissa onnistunut. Nimittäin kotimaan tähtinäyttelijä Peter Franzén. Hän suoriutuu omasta pahiskätyrin sivuroolistaan ihan kelvollisesti. Englanti kuulostaa paremmalta kuin Häkkisen ja Räikkösen yhteensä, ilmeet ovat uskottavia ja asettakin pidetään oikein. Samuli Edelmannin pahisrooli neljännessä Mission: Impossible -elokuvassa oli kuitenkin hitusen pelottavampi ja täten parempi.

Sitä huolimatta on oltava iloinen Franzénin puolesta, sillä olisihan se ollut aika noloa, jos miehen suurin ja tärkein kansainvälinen roolityö olisi ollut C.S.I: Miami -tv-sarjassa nähty ruumis. Nyt se kummitus on selätetty ja seuraavaksi se unohtuu kokonaan, kun Franzén ja Jasper Pääkkönen pääsevät viikinkirooleihin.

Keskinkertaisen tylsän The Gunmanin BD ei sisällä ainuttakaan bonusklippiä.

Mainos