Mainos

Mummolassa on mukavaa, kunhan muistat, ettet poistu huoneestasi puoli kymmenen jälkeen.

Becca (Olivia DeJonge) ja Tyler (Ed Oxenbould) ovat menossa ensimmäistä kertaa tapaamaan yksinhuoltajaäitinsä vanhempia, eli omia isovanhempiaan. Äidin (Kathryn Hahn) ja isovanhempien välit ovat tulehtuneet vuosia sitten, ja tästä syystä äiti ei ole antanut Beccan ja Tylerin tavata mummoa (Deanna Dunagan) ja pappaa (Peter McRobbie). Vihdoin äiti antaa periksi ja Becca ja Tyler lähtevät viikoksi mummolaan. Becca haluaa tehdä videodokumentin isovanhempiensa tapaamisesta ja toivoo tämän dokumentin auttavan myös äitään ja isovanhempiaan riitansa sopimisessa. Kaikki menee aluksi hyvin, vähän kiusallisesti tietty, mutta pikkuhiljaa lapset huomaavat viikon reissun aikana, kuinka omituisia vanhukset voivatkaan olla.
 
 
M. Night Shyamalanin The Visit tuntuu raikkaalta, ollakseen Found Footage -elokuva.. Pitkästä aikaa tämäntyylinen elokuvankuvaustapa ei ärsyttänyt minua, ja oksettavaa shaky-homevideo-cam -kuvaustyyliä ei elokuvassa ole kuin ihan parin hetken verran. Nuoret näyttelijät Olivia DeJonge ja Ed Oxenbould ovat kumpikin karismaattisia lapsia, ja heidän touhujaan kameran edessä ja takana seuraa ihan mielellään. Tunnepuolella roolit jäävät vähän etäiseksi ja samaistumista on vaikea kokea. Lisäksi isovanhempia näyttelevät Deanna Dunagan ja Peter McRobbie antavat vanhusten oudolle käyttäytymiselle hyvin terävän, humoristisen ja pelottavan kulman. Tämän nelikon kanssa vietetty puolituntinen saa nauramaan ja tarraamaan tuolin kahvoista useampaankin otteeseen. Jumpscaretkaan eivät ärsyttäneet minua tässä elokuvassa, omituista sinänsä.
 
 
Vaikka kyseessä onkin Found Footage -elokuvatyyli, on kameratyöskentely silti erittäin mainiota. Elokuvan tempo on sopivan verkkainen. Jännite kasvaa loppua kohden ja outouksien kasautuessa alkaa miettimään mistä on oikeastaan kyse. M. Night Shyamalanin leffojen tyyliin tässäkin on twisti, valitettavasti paatuneena leffojenkyttääjänä päättelin sen alkumetreillä, mutta tämä ei toki vienyt elokuvalta hohtoa. Suosittelen nauttimaan ajelusta ja olematta pohtimatta liikaa. Liika pohdiskelu saattaa viedä huomiota yksityiskohdilta.
 
The Visit on ihan hyvä leffa, mutta jää silti loppusprintin verran huikeasta leffasta. Kauhua ja komediaa, eikä missään nimessä sieltä kököimmästä päästä.
Mainos