Mainos

Tietokone-ekspertti yrittää selvittää maailmankaikkeuden tarkoitusta ahdistavassa maailmassa, joka on täynnä häiriötekijöitä.

Qohen Leth (Christoph Waltz) on tietokonespesialisti, joka painaa liukuhihnakoodausta isossa korporaatiossa. Hänen pakonomainen tavoitteensa on selvittää maailmankaikkeuden tarkoitus ja saakin siksi työnantajaltaan erikoisprojektin, jonka pointtina on todistaa nollateoria. Mitä lähemmäs vastausta Qohen pääsee, sitä enemmän työnjohto lähettää hänelle häiriötekijötiä.
 
 
Monty Pythonin takaa löytyvä Oscar-voittaja-ohjaaja Terry Gilliam on rakentanut mielenvikaisen ja karkkimaisen todellisuuden, jossa ahdistus on suurin elementti. Koodarihakkeri Qohenin pää tuntuu räjähtävän hetkenä minä hyvänsä ja katsojankin verisuonet pullistelevat takaraivossa. Elokuva on ainutlaatuinen, mutta ei kuitenkaan erityisen hyvä. Ainekset ovat kohdillaan, mutta se kaikkein suurin sielu puuttuu – tai sitten emme tajua sitä vaan vielä tällä vuosikymmenellä.
 
 
Elokuva on pullollaan kovia tähtiä kuten Matt Damon, Peter Stormare ja Tilda Swinton. Elokuva kulkee kuitenkin täysin Christoph Waltzin näyttelemisen varassa – ja se onkin todella vaikuttavaa. Walzin naaman vastapainoksi naispääosaan on palkattu suloinen Mélanie Thierry (kuvassa yllä), joka näyttelee maksullista tytsykkää varsin onnistuneesti.
 
The Zero Theorem on hyvä, mutta se hukkuu omaan mahdottomuuteensa, eikä tuota loppuratkaisustaan huolimatta ainuttakaan wow!-fiilistä.
 
Blu-ray:n lisämateriaaleista löytyy hyvä paketti kulissientakaista peruskauraa.
Mainos