Mainos

Jenkkisiilinen huippumalli-Stiller – kaamea idea, yllättävä lopputulos.

Ben Stillerin itsensä ja edesmenneen stand-up-koomikko Drake Sathersin käsikirjoittama Zoolander tekee pilkkaa ammattialalta, jota vielä 2000-lukuun mennessä oltu sorsittu – huippumallimaailmasta. Vaikka ensimmäinen Zoolander onkin pullollaan häiriintynyttä komiikkaa ja yliampuvia yksityiskohtia, onnistuu se jopa valitettavasti olemaan yllättävän realistinen. Sen tietävät ainakin Cindy Craford ja Milla Jovovic.

Mainos

Ensimmäinen Zoolander kertoo Derek Zoolanderista (Ben Stiller), maailman komeimmasta mieshuippumallista ja tämän pahimmasta kilpailijasta Hanzelista (Owen Wilson). Miesten kilvoittelu jää kuitenkin taka-alalle, kun malliuransa loppumetreillä jyystävä Zoolander kaapataan ja aivopestään tappamaan Malesian presidentti, ilkeän mallikorporaatiojohtajan, Mugatun (Will Ferrell) toimesta.
Jatko-osassa puolestaan eletään 15 vuotta ensimmäisestä elokuvasta. Zoolander on eläkkeellä, kunnes saa kutusun Roomaan, maailman suurimmille uuden muodin festareille. Vaan onko kyseessä rehellinen työtarjous vai ansa?

Zoolander-leffat ovat lähtökohtaisesti paskaa – tai niin olen luullut kaikki nämä vuodet. Trailerit eivät ole koskaan sytyttäneet minua pätkääkään, jonka vuoksi en ole näitä leffoja katsonut ennen tätä Blu-ray-painosta. Kaikeksi hämmästykseksi olenkin ollut aina väärässä. Zoolander-leffat ovatkin pullollaan nokkelaa huumoria ja yksityiskohtia vailla vertaa. Kaikesta tehdään pilaa, hyvällä maulla.

Floppi väärän ajoituksen vuoksi

Ensimmäinen Zoolander-leffa julkaistiin Jenkeissä väärään aikaan, jolloin se jäi katsojilta pimentoon. 9.11.-päivän varjon alla ensi-iltansa kokenut leffa löydettiin jenkkien toimesta vasta vuosia elokuvateatterikierrosta myöhemmin. Suomessakin elokuva jäi pienemmälle hypelle vaisun markkinoinnin vuoksi.

Stiller ja Ferrell kuitenkin kirjoittivat leffalle heti jatkoa, mutta se ei koskaan saanut riittävää rahoitusta. Nyt 15 vuotta myöhemmin jatko-osan käsikirjoitus on mennyt niin monta kertaa uusiksi, että Paramount suostui vihdoin antamaan 50 miljoonaa dollaria leffan tekemiseen. Vaikka se ei omilleen elokuvateatterikierroksella Yhdysvalloissa päässytkään, kannatti satsaus, sillä lopputuloksena on yllättävän hyvä jatko-osa.
Zoolander No. 2 on pullollaan älyttömiä, mutta suorastaan nerokkaita läppiä. Tarinallisesti molemmat elokuvat ovat turhia, mutta nokkelille katsojille riittää poimittavaa yksityiskohdista – niihin ainakin jatko-osa on panostanut ja niistä ne mustimmat läpät leivotaan. Perushuumori on kuitenkin tavanomaista Nuija ja tosinuija -idioottihuumoria, joka naurattaa jos sellaiseen on herkkä.

Ekstroissa kiinnostavia kurkistuksia taustoihin

Blu-ray-bonuksia on tyrkyllä molemmille elokuville erikseen. Ekstrat ovat kiinnostavia ja etenkin idean isän, Drake Sathersin tarina on vaikuttava. Miehen vuonna 2004 tekemä itsari sivuutetaan kauniisti ja keskitytään häneen komedian ammattilaisena.

Zoolander-kokoelma on palanen hyvää mustaa komediaa kreisikomedian vaatteissa. Mikäli molemmat leffat on missattu, on nyt oikea aika piristää tunnelmaa ja päivittää popkulttuurin yleissivistustä.