Mainos

Mel Gibsonin itsensä sekä ohjaama että tähdittämä toimintaelokuva kertoo skottien taistelusta pahaa Englantia vastaan. Eletään 1200 ja 1300 luvun taitetta, jolloin Englanti pitää hallinnassaan Skotlantia julmalla tavalla. Äärimmäisen vittumainen kuningas Pitkäkoipi (Patric McGoohan) omistaa mielestään kuitenkin Skotlannista liian vähän ja haluaa loputkin itselleen. Eräs viisas talonpoikaismies William Wallace (Mel Gibson) on kuitenkin asiasta eri mieltä ja haluaa mielummin elää vapaudessa, ja samalla haluaa vapauttaa koko kansan. William lähteekin taistoon kostaakseen läheistensä kuolemat ja onnistuu kuin ihmeen kaupalla saamaan lähes koko Skotlannin puolelleen. Taistelut etenevät pikkuhiljaa kohti Englantia, kunnen Pitkäkoiven on keksittävä jokin backuppi Wallacen joukkoja vastaan tai koko hänen kuningaskuntansa on vaarassa tulla nöyryytetyksi.

 

Vuonna 1995 valmistunut leffa oli niin onnistunut tapaus, että se keräsi suosioita lähes jokaiselta kriitikolta, veti yleisön polvilleen ja kahmi 5 Oscar® -pystiäkin. Eikä turhaan, sillä leffa on uskomaton sekoitus loistavaa tarinaa, mahtavaa draamaa, veristä toimintaa ja kaunista visuaalisuutta. Mel Gibson ei siis ole ainoastaan hyvä näyttelijä, vaan osaa todellakin myös ohjata. Tosin onhan Melin apuna ollut koko joukko kuvaajia ja muita assareita, tämän lähes täydellisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Mainos

 

Mikäli leffa löytyy jo DVD:ltä kannattaa se heittää vesilinnulle ja hankkia ehdottomasti tämä Blu-ray -versio, sillä nyt voi leffan nauttia vihdoinkin sellaisena jolta se näytti elokuvissa 15-vuotta sitten. Kuva on täydellisen terävää ja ääniraitanakin tarjoillaan DTS HD Master Audio, josta ei vuonna 1995 ollut vielä tietoakaan. Uusia ääniä on siis luvassa roppakaupalla.

Koska kyseessä on 15-vuotis juhlajulkaisu löytyy levyjä kaksi. Toisella on leffa ja Gibsonin kommenttiraita sekä hauska kuvakommenttiraita, jonka interaktiivisuutta ei DVD:llä ole mahdollista kokea.

Kakkoslevyltä löytyy puolestaan n. puolituntisia dokkareita mm. käsikirjoittajan luomisen riemuista, Mel Gibsonin ideoiden kypsyttelyistä sekä tietysti itse leffan teosta ja puffaavista haastatteluista. Lisäksi levyyn on tungettu 3D-kartta, josta voi seurata strategiapelin tavoin Skotlannin taisteluiden etenemistä. Näitä siivittävät tietysti myös haastattelut.

 

Täydellinen paketti, täydellisellä kuvan ja äänen laadulla. Tätä ei kannata jättää kaupan hyllylle lojumaan.

 

KE

Mainos