Mainos

Christina Aguileran esittämä tyttö Ali (jonka nimeä ei taidettu leffassa mainita kertaakaan) on maaseudun tyttö, joka haluaa laulaa kovaa ja tanssia seksikkäästi. Niinpä hän ottaa hatkat isäukkonsa huoltikselta ja suuntaa suureen enkelten kaupunkiin, Los Angelesiin.

Siellä hän lyöttäytyy pienen, konkurssiuhan alla olevaan burleski-kuppilaan, jossa hän aloittaa vaatimattomasti tarjoilijana, mutta ylenee sattuman kautta koko baarin kuumimmaksi tsirbulaksi. Ongelmia täydellisessä elämässä aiheuttaa saavuttamaton rakkaus Jack (Cam Gigandet) ja burleskiluolan kuminaamainen johtaja Tess (Cher).

Aguilera höyhenissä
Aguilera nähdään elokuvassa verhoutuneena niin höyheniin kuin pelkkiin helminauhoihinkin.

Mainos

Burleski on kahden tunnin pituinen musiikkivideo, jota tähdittävät Christina Aguilera ja 65-vuotias Cher. Aguilera laulaa ja tanssii enemmän, Cher vähemmän. Aguileran laulanta on kaunista ja puhdasta, mutta tanssi on hieman kankeaa ja kökköä. Seksikkyyttä on kuitenkin tarjolla roppakaupalla, eikä tästä yksin vastaa pelkästään Aguilera. Kuumia akkoja ja ukkoja kun on leffa pullollaan.

Kissat
Elokuva on pullollaan kuumia chicksejä ja bitchejä.

Elokuvan juoni on kopioitu suoraan 2000-luvun alussa ilmestyneestä Coyote Ugly -elokuvasta. Juoni toistaa kojoottileffaa yksi yhteen, poikkeuksena ainoastaan musiikin genre ja glamour. Elokuvan pääpaino ei kuitenkaan ole juonessa, vaan tanssiesityksissä, joten leffan juonesta näytetään palasia vain aniharvoin. Ilman tanssiesityksiä elokuvan kesto olisi n. 20 minuuttia. Kaiken kukkuraksi juoni on liian ennalta-arvattava ja runsassokerinen.

Cher
Paikan omistajat pitävät tiukkaa linjaa. Tiukka on myös Cherin naamanahka.

Blu-ray tulee Sonyn laboratorioista, joten tekniikka on viimeisintä huutoa. Menut houkuttelevat pahaa-aavistamatonta katsojaa klikkailemaan kaikkea, ja bonuksista löytyykin mm. pieleen menneitä kohtauksia, kokonaisia tanssiesityksiä, viisi lyhytelokuvaa ja Sonyn MovieIQ-synkat ja BD-livet. Shittiä ja settiä on siis luvassa koko rahan edestä.

Burleski on visuaalisesti erittäin näyttävä, mutta se sopii parhaiten vain todelliselle burleskin ystävälle. Miehet jotka haluavat nähdä vähäpukeista Aguileraa, saavat kyllä sitä mitä haluavat, mutta todelliselle Aguilera-stalkkerille ei pikseliversio tuo oikean lihan veroista tyydytystä. Kauhuelokuvista diggailevat, saavat hekin jotain, sillä Cherin kumikasvot ovat pelottavinta myrkkyä aikoihin. Naiset tulevat pettymään elokuvaan, sillä se ei todellakaan ole sitä mitä juliste antaa ymmärtää.

KE

Mainos