Mainos

 

Semisti pullukka dokumenttiohjaaja Michael Moore on ottanut jälleen hampaisiinsa amerikkalaisen epäkohdan. Tällä kertaa ei haukuta presidenttiä tai yleistä sairashoitoa vaan suoraan Amerikkaa ohjaavaa kapitalismia.

     Aluksi tutustutaan ihmisiin jotka menettävät pankeille kotinsa, sitten tutustutaan firmoihin jotka myyvät pankkien varastamat kodit. Tämän jälkeen tutustutaan pankkeihin ja Wall Streetin meklareihin. Sitten heidät tylytetään ja katsotaan nautiskellen kun koko valtio sortuu taloudellisesti.

Mainos

 

Moore antaa ymmärtää että tälläkin kertaa ollaan kuluttajan puolella ja koko mätä yhteiskunta pengotaan totaalisesti. Tämän jälkeen annetaan hieman lohtua ja yllytetään koko kansa poliitikkoja ja rikkaita perkeleitä vastaan.

     Dokkarin idea ja toteutus on hyvä. Ainoa miinus tulee äärimmäisen hitaasti etenevästä menosta ja varsin pitkästä kestosta. Jo elokuvan puolivälissä luulee nähneensä kaiken, mutta huomaakin dokkarin kestävän vielä toisen saman moisen. Ei se kuitenkaan leffasta huonoa tee. Päinvastoin. Siitä oppii ettei Yhdysvaltoihin kannata koskaan muuttaa ilman loistavaa bisnessuunnitelmaa ja valtavaa olemassa olevaa omaisuutta.

 

DVD on teknisesti varsin peruskauraa. Kuvamateriaali on koostettu sekä ikivanhoista filmeistä että aivan tuoreesta kuvamateriaalista. Kuvanlaatu on siis varsin vaihtelevaa.

    Äänen painoarvo tällaisessa elokuvassa on varsin minimaalinen, mutta ääniraita on silti monikanavainen 5.1. Tilavaikutelman herkuista ei kuitenkaan päästä nautiskelemaan.

 

Bonuksia on paljon. On dokumenttia toisen perään ja kaikki ne ovat vielä tekstitettynä suomeksi. Kunnon demokraatti saa siis annoksen kapitalisminvastaisuutta koko rahan edestä!

 

Mikäli Michael Mooren aikaisemmat dokkarit ovat koskettaneet syvältä, on syytä vilkaista myös tämä uutuus. Ostoarvoa leffalla ei kuitenkaan ole merkittävästi, mutta vuokrata se ehdottomasti kannattaa.

 

KE

 

Mainos