Mainos
J.J. Abramsin tuottama ja Matt Reevesin ohjaama Cloverfield toi Blair Witch Project -formaatin avaruusolentokatastrofileffoihin. Miltä 10 vuotta vanha ”kotivideotuotos” näyttää 4K:na?

Ennen kuin pureudutaan tekniikkaan, kerrottakoon, että Cloverfield-elokuvassa katsellaan 80 minuutin pituista DV-nauhaa, jossa kotibileet päättyvät omituiseen maanjäristykseen New Yorkissa. Tämän jälkeen alkaa eloonjäämistaistelu, jossa elokuvan päähenkilöiden edesottamuksia seurataan kotivideokameran silmin.

Mainos

Paljon piilotettuja yllätyksiä

Cloverfield on elokuvana yllättävän toimiva edelleen. DV-nauhamateriaali on oivaa ajankuvaa 10 vuoden takaa, jolloin materiaalit todella vielä nauhoitettiin. Elokuva on pullollaan easter eggejä ja Nokian kulta-aika näkyy kaikissa katumainoksissa sekä ihmisten käyttämän televiestinteknologian muodossa.

Itse elokuva kuvattiin salaisena projektina kahden eri työnimen kera. Edes näyttelijät eivät tienneet leffan kohtauksista etukäteen. Blu-ray:n lisämateriaalien making of -dokumentti onkin tämän vuoksi tavattoman kiehtova. Itse leffan nimi Cloverfield on otettu Bad Robot -tuotantoyhtiön silloisen toimiston katuosoitteesta, Los Angelesin Cloverfield Blvd:lta.

Myös elokuvan hirviöitä kutsuttiin Clovereiksi tuotannon aikana.

Markkinointi omaa luokkaansa

Elokuvan ensi-ilta ja trailerikampanjakin olivat omaa luokkaansa. Paramount julkaisi Transformers (2007) -elokuvan yhteydessä teaserin, jossa käsivideokameralla kuvattu aineisto näytti vapauden patsaan pään lentävän kadulle. Materiaalia ei selitelty, eikä leffassa ollut edes otsikkoa. Kun ihmiset hakivat tietoa kyseisestä pätkästä http://www:stä, löysivät he useita mainossivuja, joissa elokuvasta paljastettiin vain hitusen. Ensi-iltapäivänä amerikkalaisissa leffateattereissa varoitettiin katsoja käsivarakameran mahdollisesti aiheuttamasta pahoinvoinnista.

Elizabeth ”Lizzy” Caplan (keskellä) ei tiennyt koekuvauksissa, mihin oli tulossa. Hän luuli elokuvan olevan romanttinen komedia.

4K-elämys?

Koska Cloverfield esittelee katsojille tarinansa DV-nauhamateriaalina, ei kuvanlaadulta voi odottaa mitään maagista boostia 4K-formaatissa. Materiaali näyttää yhtä hyvältä Blu-ray:llä ja 4K UHD:lla. HDR-värit lisäävät kontrastia hieman, mutta varsinainen 4K-elämys Cloverfield ei ole. Samapa se, sillä elokuva itsessään on varsin onnistunut viihdyke.

Mainos