New Yorkin kova gangsteripäällikkö Mr. Thigo (Curtis “50 Cent” Jackson) on saapunut Lontooseen perimään saataviaan. Taantuma puskee päälle ja velallisille ei anneta armoa. Dubaihin suuntaavia hiihtomatkoja huonoja menestyksellä myyvät Nick (Tamer Hassan) ja Bing (Danny Dyer) ovat pulassa. Heidän pitäisi koota 100 000 puntaa vuorokaudessa, muuten lähtee henki. Jos rahoja ei näy ajoissa, on myös Nickin äidin henki vaakalaudalla.
Miten sinä päättäisit kerätä valtavan summan rahaa jos lompakossa ei ole lantin lanttia? Nickin ja Bingin kontaktit mahdollistavat muun muassa sen, että rahaa tulee kunhan voittaa vaikkapa nyrkkinujakan bodaria vastaan tai osaa lahjoa oikeat henkilöt vinttikoiraradalla. Sen enempää en rohkene kaksikon keinoista paljastaa.
”An all-action adrenaline pumping thrill-ride” lupaa leffasta arvostelun tehnyt Talksport, ja melkoisen samoille linjoille kallistun minäkin. Kyse ei ole kuitenkaan yhtä turboahdetusta ryminästä kuin vaikkapa Jason Stathamin tähdittämät Crank-elokuvat. Silmitöntä väkivaltaa, suolenpätkiä ja huikeita kamera-ajoja ei ole luvassa.
Jännitystä ja vauhtia riittää, mutta katsojalle suodaan silloin tällöin myös hengähdystaukoja. Kohtaukset vaihtuvat nopeasti, ja ruudulle tuodaan kirjava joukko erilaisia alamaailman retkuja. Kyllä tässäkin elokuvassa ammuskellaan ja kaahaillaan, mutta pääosassa ovat humoristinen ote ja mielenkiintoiset koukut. Kaiken taustalla huokuu brittiläinen veijarimaisuus, jota korostaa Nickin ja Bingin välillä suhteellisen käsittämätön aksentti.
Pääosassa oleva kaksikko on sympaattinen, ja näiden (anti)sankareiden suo onnistuvan tehtävässään. Melko paljon heidän taustoistaan ja suhteestaan jää hämärän peittoon, kovin syvälle hahmojen pinnan alle ei mennä. Eipähän ainakaan mene lässytykseksi, kuten aina vaarana on.
Ja tästäpä päästään siihen, että elokuvan 91 minuutin mitta lopputeksteineen on juuri passeli. Siinä ajassa ehtii kertoa kaiken oleellisen. Typeriltä sivujuonteilta tai kiintiöromantiikalta säästytään.
Visuaalisesti ja auraalisesti Dead Man Running on perusbulkkia. Mikään ei ärsytä eikä mikään toisaalta ihastutakaan. Alkutekstien aikana soi sentään Prodigyn Breathe ja pari muutakin kivaa tsibaletta score-musiikissa on.
Mitään mullistavaa tai ajatuksia herättävää ei elokuva tarjoa. Suosittelen lämpimästi kaikille action-elokuvien ystäville, jotka haluavat välillä kuunnella ja nähdä muutakin kuin hollywood-roinaa. Kerran katsottuna hyvä ja pitää otteessaan, mutta toista kertaa tuskin tulee vilkaistua.
SA
plussat:
+ rempseä meininki
+ brittiläinen tunnelma (voi olla jollekin myös miinus)
+ vekkulit näyttelijät
+ paljon koukkuja
+ ei lässytystä tai hapatusta
miinukset:
– kertakäyttöinen
– ajoittainen ennalta-arvattavuus
– ei tarjoa mitään ikimuistettavaa
