Mainos
Arkane Lyonsin Deathloopia on hehkutettu pitkälti koko PlayStation 5:n olemassaolon ajan. Onko peli kaiken ennakkohypen arvoinen, vai olisiko aika palata takaisin alkuun ja yrittää uudestaan?

Deathloop on Dishonored-sarjasta tutun Arkane Lyonin uunituore, ensimmäisen persoonan aikalooppipohjainen mysteerimurhaseikkailu. Pelin juoni on sekä yhtä yksinkertainen ja monimutkainen, kuin mitä tuo edeltävä lause antaa ymmärtää.

Arkane Lyonin Deathloop on määräaikaisesti vuoden verran PlayStation 5 -konsoliyksinoikeudella ennen kuin sen markkinat vapautuvat kilpailijoille. Lisäksi peli on toki saatavissa PC:lle.

Mainos

Erikoista tästä yksinoikeustilanteesta tekee se, että Bethesda omistaa Arkane Lyonin, ja ZeniMax Media Bethesdan. Sonyn kannalta vielä erikoisemman tästä tilanteesta tekee se, että Microsoft osti ZeniMax Median Deathloopin kehitysvaiheen aikana. Microsoft itse on jyrissyt, että jatkossa Bethesdan pelit tulevat vain PC:lle ja Xboxille. Sony siis laittaa Deathloopista rahaa suoraan herrarouva Microsoftin syvään takataskuun.

”Peli ammentaa audiovisuaalista ilmettään 1960- ja -70-luvun retrofuturistisesta muodista ja blaxploitaatio-elokuvista”

Deathloopissa PlayStation 5 -yksinoikeus näkyy mm. mukautuvien Dualsensen liipasimien, haptisen palautteen, RTX-grafiikkatilan ja 3D-audion myötä. Lisäksi harvemmin keskustellut PlayStation 5:n valikosta löytyvät aktiviteettikortit on hyödynnetty Deathloopissa. Nämä olivat siis niitä ruutuja, joista pääsi pomppaamaan suoraan johonkin pelin tilanteeseen, kuten esimerkiksi Deathloopin kanssa; suoraan johonkin vihjeen seuraamispolkuun.

Peli ammentaa audiovisuaalista ilmettään 1960- ja -70-luvun retrofuturistisesta muodista ja blaxploitaatio-elokuvista. Vaikkakin pelissä on aikalooppi kyseessä, ei pelissä sinällään ole tiukkoja aikarajoja.

Live, try, die, repeat

Colt herää rannalta darra päässä, santaa suussa ja täysin hukassa siitä mitä, vittua on oikein tapahtunut. Hän nousee ylös, näkee leijuvaa tekstiä ympäristössään. Kömpiessään eteenpäin hatarien muistikuvien saattelemana, hän kuulee kuulutuksen siitä, että hän on suurin uhka koko Blackreef-saarella. Colt haluaa päästä vittuun täältä. Sitten Julianna niminen nainen tappaa Coltin.

Joka aamu darras biitsil.

Colt herää rannalta darra päässä, santaa suussa ja täysin hukassa siitä, minkä vitun takia Julianna tappoi hänet ja miksi vitussa hän nousee ylös samalta rannalta kuolemansa jälkeen.

Hitaasti kuolema kuolemalta Colt tulee siihen lopputulokseen, että hänen on tapettava kaikki Blackreef-saarella olevat eksentriset, itseään täynnä olevat Visionäärit 24 tunnin aikana, tai päivä käynnistyy uudelleen. Ensin hänen pitää selvittää, missä kukin on, miten hän ehtii heidät tappamaan, ja mitä vittua on tapahtunut ennen tätä, ja miksi vitussa hän haluaa pois täältä. Kukkuu, liikkuvat taakse ja hippasille!

Kevyttä syvyyttä

Deathloop on ensimmäisen persoonan räiskintämysteeri. Arkane Lyonin peleistä, mm. Dishonoredista ja Preystä tuttu, useamman reitin mahdollistavat kentät ovat täällä taas, ja hiippailu palkitaan.

Viholliset ovat yleensä sen verran liipasinherkkiä kavereita, että luotisuihku on usein pyssy tanassa juoksevan Coltin kohtalo. Arcade-henkisesti Colt voi kuolla kaksi kertaa, ennen kuin kolmannella kentällä looppi päättyy. Peli ei rankaise turhan pahasti pelaajaa kuolemasta, ja suurella todennäköisyydellä jokainen kuolema vie tarinaa eteenpäin löydettyjen vihjeiden avulla.

Jokainen looppi alkaa aamusta, ja se etenee keskipäivän ja iltapäivän kautta iltaan. Aika-ikkunoita on siis neljä. Kenttiä myös on neljä, joista jokaisessa eri aikoina tapahtuu eri asioita.

”aamukentän viholliset tuntuvat helpommilta, kuin esim. illan viholliset”

Pelin pomohahmot, eli Visionäärit ovat vain tiettyinä aikoina tietyissä paikoissa. Kun yhtenä aika-ikkunana menee kenttään, voi siellä pysytellä niin kauan kuin on tarvis. Aika kuluu vasta, kun kentästä poistuu tai kuolee lopullisesti. Kun aamun aika-ikkuna on käytetty, on edettävä keskipäivän aika-ikkunaan jne.

Aikaa voi edistää kenttien välillä odottelemalla, eli skippaamalla aika-ikkunan ohi. Taaksepäin ei voi palata ajassa, muuta kuin viemällä päivän loppuun tai kuolemalla, jonka jälkeen peli alkaa taas saman päivän aamusta.

Kentissä on visuaalista muutosta vuorokauden mukaan, mutta sen lisäksi aamukentän viholliset tuntuvat helpommilta, kuin esim. illan viholliset. Tämä kutkuttelee sopivasti, kun tekee arpomisia seuraavan toimintasuunnitelmansa kanssa.

Asiaa aseista ja looteista

Roguelite-henkisesti pelissä valuuttana toimiva residuum jää Coltin kuolinpaikalle ensimmäisten kahden kuoleman aikana, jolloin on mahdollista vielä hakea kerätty residuum. Jos Colt kuolee kokonaan, menettää hän kaiken keräämänsä residuumin, aseet ja hilavitkuttimet, joita Colt ei loopin aikana lunastanut itselleen. Residuumilla voi ostaa looppien välillä pysyväksi kentistä löytyvät tarvikkeet aseista kilkkeisiin. Jokaisella reissullaan residuumia tulee yleensä melko ylenpalttisesti, mutta ei koskaan niin paljoa, että voisi kaikki löydetyt aseet ja kilkkeet ostella kerralla pois. Tämä on plussaa, koska se pakottaa pelaajan valikoimaan.

Tarpeettomat tarvikkeet voi uhrata residuumiksi, jolloin niiden arvosta palautuu murto-osa. Tässä mielessä peli palkitsee nurkkanuohouksen, juuri mielenkiintoisten aseiden, kilkkeiden ja residuumin kera.

Deathloopin aseissa on perinteistä meininkiä, mutta pienellä jazz-tupakin tuoksuisella swingillä. Aseita voi päivittää vähän paremmaksi lisäämällä niihin hilavitkuttimia. Päivittely tuntuu sen verran marginaaliselta, ettei sitä pelin timmelyksessä juurikaan huomaa valitettasti.

Pelissä on myös supervoimat a la Dishonored ja Prey, mutta nämä pitää varastaa Visionääreiltä, tuoden peliin hieman Mega Man -fiiliksen. Jos ei vielä ole käynyt ilmi, on Deathloop monen pelin ja lähteen Gumbopata. Se maistuu mausteiselle, hiukan tuliselle, aavistuksen jazzille ja on täysin varmaa, ettei kaikkien vatsa sitä kestä.

”Vihjeiden seuraaminen, tekstiruutujen lukeminen, selkeän suunnan puuttuminen saattavat ajaa monia pois Deathloopin suunnalta”

Vihjeiden seuraaminen, tekstiruutujen lukeminen, selkeän suunnan puuttuminen saattavat ajaa monia pois Deathloopin suunnalta. Mainoskampanjakin lupaili enemmän räjähtävää toimintaa, vaikkakin Deathloop on enemmän älykikkailua vaativaa.

Peli palkitsee pohdiskelun herkän liipasimen sijaan. Raakuus pelissä on tuotu aavistuksen alaspäin sillä, että jokaisella vastaantulevalla perustykinruokahahmolla on kasvot peittävä naamio yllään. Tästä huolimatta pelissä todellakin lentää veri ja päitä irrotetaan machetella, eli mistään pikkulasten hahhaha-hauskasta tässä ei ole kyse – mammat och pappa huomio!

Looking good-ish!

Deathloopista ei tyyliä ja substanssia puutu, mutta jotenkin sen graafinen ilme ainakin PS5:n 60 fps dynamic 4K performance -muodossa pistää ihmettelemään, miksi tätä peliä ei muka voitu myös PlayStation 4:lla julkaista. Peli ei tarjoa mitään super mykistävää grafiikkamoottorin ilotulitusta, edes sen RTX 30 fps lukitussa grafiikkatilassa.

Tästä huolimatta Deathloop on hiottu, tyylikäs ja intohimoa uhkuva paketti. Kaikkialla on pieniä yksityiskohtia ja ympäristöt kertovat tarinaa.

1960- ja 70-luku, sen ajan leffat ja erityisesti blaxploitaatiogenre tarjoaa erittäin maukasta miljöötä Coltin hurmehiselle kikkailulle. Sen verran hapokasta ja jazz-tupakan tuoksuista menoa Deathloop-tarjoaa, että se korvaa kyllä parhaimmillaan viikonlopun baarireissunkin.

Musiikkimaailma sisältää savuista kitaraa, delay-efektein tuoden männävuosien kovien luiden kuten Shaftin meiningit suoraan pelaajan ääniaaltojen vastaanottimille. Pelissä on makua joka jää villisti viipyilemään kielen päälle, mutta toisinaan jättää savunkatkuisen tuntuman kurkkuun.

Kaikesta tyylikkyydestään ja salamyhkäisyydestään huolimatta Deathloop olisi kaivannut ehkä hiukan tiivimpää sihtiä, tai vähän kapeampaa kulmaa lähestymiseen, kun nyt tajunta on räjäytetty auki ja pelaaja jätetty selviytymään rannalta ilman trippivahtia.

Valikkoähky

Pelin käyttöliittymässä on menty tyyli ennen tarkoitusta. Pahimillaan kenttien välillä oleva valikko on kuin takaisin lautaselle aivastettu spagetti bolognese. Tähän kun vielä yhdistää alun miljardit tutoriaalitekstiruudut mekanismien selityksistä, on kokonaisuutena välitön valikkoähky pelaajaparan selätettävänä.

Case Julianna:

Pelin moninpeliosuus toimii niin, että pelaaja ottaa ohjattavakseen Coltin sijaan häntä tappamaan lähetyn Juliannan. Deathloopia on pelattava 1–2 tuntia, pelitavasta riippuen, jotta pelin tutoriaali + intro -vaihe on pelattu läpi, jotta vihdoin pääsee pelaamaan Juliannalla.

Protect the Loop -pelitilassa Julianna spawnaa joko kaverin tai satunnaispelaajan kenttään, Coltia pelaavan pelaajan yrittäessä suorittaa normijuttujaan yksinpelissä. Tämä invaasio muistuttaa osin Dark Soulsista tuttua mekanismia.

Juliannalla on perin hauska pelata. Kun Julianna saapuu kenttään, menee kentästä poistumisreitti lukkoon ja Coltin on löydettävä kentällä sijaitseva antenni, joka pitää hakkeroida. Juliannan tehtävänä on yrittää tappaa Colt, ja hänellä on pitkälti samoja keinoja, kuin Coltilla itsellään tämän suorittamiseksi.

Coltilla on kolme elämää, niin kuin aiemmin todettiin, ja Juliannalla vain yksi, eli invaasiossa on myös Juliannan pelaajalle jännitettävään.

Voitettuaan Julianna saa suorituksesta pisteitä, jotka kasvattavat hänen metsästäjätasoaan. Metsästäjätasojen kertyessä Juliannalle aukeaa lisää aseita, hilavitkuttimia ja uusia pukuja sekä Coltille että Juliannalle.

Coltin ja Juliannan eri kuosit ovat kyllä hemmetin tyylikkäitä, joten uusia on mukava avata. Testasimme toimituksessa kaksinpeliä kumpaankin suuntaan ja pakko sanoa, se toi peliin aivan omanlaisensa mukavan mausteen.

Juliannan saapuessa kentälle tulee ilmoitus, ja pelaamisesta tulee mukavalla tavalla extra jännää. Julianna voi piileskellä missä vaan, ja tarkalla headshotilla hän voi ottaa Coltin tuosta vain hengiltä. Lisää tästä meiningistä voipi katsoa tuosta videostamme arvostelun alkuosassa.

Moninpeliosuudesta iso vihreä peukku Arkane Lyonille, vaikkakin jäin miettimään kuinka kauan kiinnostus monipeliosuutta jaksaa kiinnostella. Coltin puolella, Break the Loopissa, voi myös valita vain yksinpelin, jolloin AI ohjailee silloin tällöin hyökkivää Juliannaa.

Kannattaako ostaa?

Deathloop on erikoinen kala, joka ei tiedä onko susi vai ankka. Se ei myöskään välitä siitä, kuka sieltä peilistä takaisin katselee. Deathloopin tekijöillä on selkeästi ollut valtava intohimo ja visio tätä peliä valmistaessa ja se tuntuu.

Mysteerikikkailuun olisi kyllä toisinaan toivonut aavistuksen helpompaa lähestymistapaa, kuin tekstitiedoin vihjeestä toiseen kikkailu. Tokikin joissain kentissä viholliset, jos saavat olla rauhassa, käyvät lisää vihjeitä antavia keskusteluja.

Deathloopin tarina ei ole helposti sulatettava, vaan se on kerroksittainen sipuli. Peli vaatii pelaajan itsessään panostavan tutkimiseen. Jos pelaaja on tähän valmis, on Deathloop jälleen kerran erittäin antoisa kokemus Arkane Lyonilta, vaikkei kaikkinensa ihan Preyn tasolle pääsekään.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Deathloop
84 %
Edellinen artikkeliUbisoftin vuosia viivästyneestä Skull and Bones -pelistä paljastui uusia tietoja
Seuraava artikkeliTHQ Nordic jakaa kaksi klassista PC-peliä ilmaiseksi
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.