JAA

Viisi sattumanvaraista tyyppiä tunkeutuu samaan hissiin. Matkalla kohti pilvenpiirtäjän huippua tulee oikosulku ja hissi jää jumiin jonnekin 23. kerroksen tietämille. Välillä hissin valot räpsyvät, jonka aikana joku hissistä saa aina pieniä pahoinpitelyruhjeita.
Pelokotila alkaa vaivaamaan jokaista hississä olijaa, sillä kukaan ei tiedä kuka hississä kaikkia puukottaa. Mitä enemmän valot räpsyvät, sitä isompaa damagea alkaa jokainen saamaan.
Vartijoiden valvomossa tilannetta seuraavat vartijat tajuavat, että välttämättä kyseessä ei ole hississä oleva sairas mielipuoli, vaan itse Saatana.

Hissiläiset
Hississä jumittaa ihmisiä jokaisesta rodusta ja ryhmästä. Kaikkilla on kuitenkin jotain yhteistä.

Huikaisevan jännittävä Devil on ensimmäinen Night Chronicles -sarjan elokuvista, joita on tekeillä yhteensä kolme. Night Chronicles perustuu ohjaajalegenda M. Night Shyamalan keksimään projektiin, jossa hän kerää elokuvaharrastajilta ja uusilta ohjaajilta loistavia ideoita. Kun hän törmää kerrassaan mahtavaan kässäriin, muokkaa hän sen "paremmaksi" ja antaa jollekin uudelle ohjaajalupaukselle vapaat kädet ohjata rainan.

Vartijat
Vartijat seuraavat hissin tapahtumia herkeämättä.

Devil alkaa mielenkiintoisesti tarinalla, jonka pohjalta on hyvä ponnistaa setti käyntiin. Turhia ei aikailla ja pian ollaankin jo hississä jumissa Perkeleen kanssa. Hyvin tehty juonikerronta paljastaa nippelitietoa sopivalla sykkeellä ja viihteellisyys on huipussaan.

Leffaa mainostetaan kauhuleffana, mutta todellisen kauhun määrä on minimaalinen. Kyseessä on ehkä ennemminkin jännitystrilleridekkari. Ja sellaisena leffa toimii yllättävän hyvin.

Kaupunki
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat kaikkein korkeimman pilvenpiirtäjän kuudenteen hissiin.

Blu-ray -versio sisältää pienen määrän toinen toistaan samanlaisia klippejä, jotka valottavat hahmoja ja tarinaa elokuvaa syvemmältä. Ne on varsin kutkuttavaa seurattavaa, mutta kaikki extrat ovat vain noin pari minuuttia pitkiä. Näiden lisäksi levyltä löytyy toki mahdollisuus kurkata Universalin palvelimelle BD-liven kautta.

Viihteellisen jännityksen ystävälle Devil on hyvää aivot narikkaan viihdykettä. Paras elokuvaelämys tapahtuu luonnollisesti HD-tykillä, yöllä, yksin.

KE