Mainos
Codemasters on vakiinnuttanut asemansa AAA-luokan rallipelien tekijänä. Colin McRaen kuoltua, on Codemasters vaihtanut rallipelisarjansa nimen Dirtiksi, jolla se tarjoaa niin arcade- kuin simulaatiorallia. Pelisarjan uusin osa, Dirt 5 kuuluu ensin mainittuun kategoriaan.

Dirt 5 edustaa sitä rotevinta arcade-rallia, jolla Sega Rally aikoinaan hullaannutti kolikkopelihalleissa. Dirt 5 käynnistää samalla uuden sukupolven pelaamisen, niistämällä Onrush (2018) -pelin pelimoottorista kaiken irti.

Mainos

Arcadea isolla A:lla

Kuten arvata saattaa on Dirt 5 kuin Onrush-kaahailua, mutta asteen verran realistisemmassa viitekehyksessä. Dirt 5 edustaa oikean maailman ralli-, rata- ja mönkkäriautoillaan oikean maailman ympäristöissä, mutta kuvitteellisilla kilparadoilla.

Ohjattavuus on puhtaasti Onrushin tavoin kovaa arcadea, joka soveltuu parhaiten pelattavaksi peliohjaimella ratin sijaan. Toki ratillakin pääsee kisafiilikseen, mutta se tuntuu turhan työläältä vaihtoehdolta, sillä ohjaimella pelaaminen on niin käteen sopivaa.

Itse kisoissa viitisentoista autoa ottavat toisistaan mittaa yhtäaikaisesti joko rata-ajona tai erikoiskoemallisissa A-pisteestä pisteeseen B -radoilla. Uramuodossa kilpaillaan pisteistä, maineesta ja rahasta, jolla saa haltuunsa uusia autoja ja niihin koristetarroja. Codemastersin toimintaohjelman laadintahankkeen hankeraportti tämän pelin uratilan suhteen on siis ollut varsin laiha.

Kaikki irti grafiikkapiireistä?

Pelin grafiikka on painottunut yksityiskohtiin. En tiedä onko grafiikka optimoimatta vai onko peli vain todella raskas, sillä jälleen i9 9900 -prosessori ja GTX 1080Ti jäävät pahasti pelin jalkoihin. Onhan se selvää, että RTX 3080:lla ja RTX 3090:lla tätä pitäisi PC:llä pelata, mutta ulkoisesti pelin grafiikassa ei oikeastaan ole mitään sellaista, mihin näin järeitä kortteja oikeasti tarvittaisiin.

Toki peli hyödyntää säteenseurantaa heijastuksiin, valoon ja varjoihin, mutta ne näyttävät hyvältä myös ilman RTX-tukea. Kaiken lisäksi pelin grafiikkasäädöt ovat ankean yksinkertaistettuja, joten hyvää kompromissia on vaikea löytää manuaaliasetuksilla.

4K tai 120p

Uuden sukupolven konsoleilla Dirt 5 tarjoilee pari grafiikkavaihtoehtoa; panosta resoluutioon tai panosta ruudunpäivitykseen. Myös 120 fps on tuettu. Mikäli pelaaja panostaa grafiikan hienouteen, renderöi peli aitoja heijastuksia, paljon ilmapalloja ja konfetteja sekä tarkat tekstuurit maisemiin. Ruudunpäivitys etunenässä karsii näistä kilkkeistä.

Nopeatempoisessa kilpa-ajossa parempi ruudunpäivitys menee kuitenkin kauneuden edelle, sillä radan yksityiskohtia ei ehdi vauhdin tiimellyksessä muutenkaan ihastella. Eli suosittelen suosimaan nopeutta – se auttaa myös ajamisessa.

Vähän torso

Itse pelistä löytyy tietenkin uratila, yksinpelin vapaat ajot sekä moninpeli. Ei mitään uutta tämän auringon alla.

Uratilaa juontavat pari todella raskasta jenkkimiestä Troy Baker ja Nolan North, jotka ovat toki legendaarisia peliääninäyttelijöitä, mutta tässä ärsyttäviä. Läpät pystyy onneksi skippaamaan. Juttu on niin turhaa, että vitutus on suurempi tunne kuin huuma.

Uratila on ihan viihdyttävää pelattavaa. Kisat on kuitenkin nopeasti nähty eikä ratojakaan ole liikaa erilaisia. Jotain pelillistä maustetta vähän vielä lisää, niin tämä olisi ollut aika maukas tapaus. Nyt peli tuntuu jäävän hieman torsoksi.

Iso plussa on kuitenkin annettava kenttäeditorista, jolla voi luoda omat gymghanat tai rata-ajokisat.

Toinen suuri plussa tulee kaksinpelistä kaverin kanssa. Kaksinpelihetkinä Dirt 5 tuntuu jopa loistavalta peliltä.

Maasto ”deformoituu” siinä ajettaessa. Deformaatio on kuitenkin harvoin pysyvää Spintiresin tavoin, vaan maasto palautuu pikkuhiljaa normaaliksi.

Ainakaan arviointivaiheessa mukana ei vielä ole ollut päivittäishaasteita. Juuri nämä toivat pitkäikäisyyttä DiRT Rally 2.0:aan ja Project CARS 3:een. Lisäksi molemmista edellä mainituista peleistä löytyy VR-tuki, jonka soisi löytyvän myös Dirt 5:stä.

Kaiken kukkuraksi pelistä puuttuu Replay-uusinnat. En tiedä onko syynä ennakkoon pelatun arvioversion puutokset, vai onko uusintojen puute todella ominaisuus.

Kannattaako ostaa?

Onrush-henkinen arcadesquirttailu koituu valitettavasti Dirt 5:n kohtaloksi. Siinä, missä Dirt 4 oli jopa loistava rallipeli, jää Dirt 5 uuden sukupolven teknologiademoksi. Eikä se oikein hyvin toimi edes sellaisena, sillä graafisesti Dirt 5 ei ole niin upea, mitä sen toivoisi olevan. Onahan se nätti, mutta niin oli DiRT Rally 2.0:kin, eikä se vaatinut läheskään näin paljon näytönohjaimelta.

Dirt 5 on vauhdikas arcade-rallipeli, jossa tuntuu olevan paljon tekemistä, mutta jostain syystä aina puolen tunnin pelaamisen jälkeen koittaa fiilis, että ”onpa tämä jostain syystä tylsää”. Ehkä tulevaisuuden päivitykset tuovat lisää potkua peliin. Jos eivät, niin tämä on Codemastersin heikoin rallipeliesitys. Peli on yksinkertaisesti kaikelle kaikkea tarjoileva koko perheen joululahja-ajopeli uudelle Pleikkarille tai Boxille.

Mainos