Dragon Quest III HD-2D Remake on Octopath Traveller pelistä tutun grafiikkamuotin avulla tehnyt kunnon makeoverin. Taustalla kuitenkin sama vanha peli, joten kaikki eivät tule innostumaan.
Dragon Quest -pelisarjalla on pitkä historia. Ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 1986. Vertailun vuoksi mainittakoon että ensimmäinen Final Fantasy, eli kilpailevan pelisarjan premium vip-luokan pelisarja, ilmestyi vasta vuonna 1987. Joten DQ on kirjoittanut JRPG-seinälle ”eka” jo kauan sitten. Tuoreimman osan, eli Dragon Quest XI: Echoes of an Elusive Age:n, ensimmäinen versio ilmestyi 2017, eli uutta pääsarjan peliä on saatu odotella jo tovi. Uutta osaa ilmeisesti työstellään, mutta sitä odotellessa on hyvä käydä muistojen albumissa ja vähän photoshopata kellastumia pois.
Dragon Quest III HD-2D Remake, on ensimmäinen HD-2D-remake DQ-pelisarjan ensimmäisestä kolmesta osasta. I ja II ovat tuloillaan vuonna 2025. Kolmas osa jännästi aloittaa tarinallisesti ns. The Erdrick Trilogy ollen esiosa I ja II pelin tapahtumille.
HD-2D on retropikseliestetiikkaa moderneilla valaistus- ja kevyillä 3D-tekniikoilla. Octopath Traveler -peli toi HD-2D-tekniikan Square Enixin työkalupakkiin, syöttäen mannapuuroa suoraan nostalgianälkäisille ropettajille.
Dragon Quest III HD-2D Remake pysyy uskollisena vanhalle, fiilaten vähän rouheimpia kulmia Quality-of-life -päivityksillä. Se on siis pitkälti sama vanha JRPG-peli ja tämä ei tule miellyttämään kaikkia.
Tämä on kuultu ennenkin
Baramos uhkaa maailmaa, sankari uhkaa Baramosta. DQ3:n tarina on perushuttua, mutta sen tarinallinen mehu onkin enemmän seikkailussa, kuin itse tarinan pääkaaressa.
Minkälainen peli on teknisesti?
Dragon Quest III on old school JRPG-peli, eli satunnaistaisteluja vuoropohjaisella menetelmällä. Kartalla kikkaillaan, mennään kaupunkeihin, ostetaan varusteet, palkataan soturit, painellaan takaisin keikalle – ihan festarien keikkabussimeininkiä siis.
Satunnaistaistelut tulee nyppimään modernia pelaajaa, joka ei näin antiikkiseen metodiin ole ehtinyt tutustumaan. Jos peliä haluaa pelata, on hyväksyttävä satunnaistaisteluiden jatkuva meiningin keskeytys.
Uusia ominaisuuksia ovat mm. vaikeusasteen säätö kolmella eri vaikeusasteella, joista yksi on alkuperäistä helpompi. Tarina on saanut pientä hienosäätöä ja mukana on yllättäin ääninäyttelyä.
Pelihahmoa saa muokata tällä kertaa hieman enemmän, mutta hyvin alkeellisesti verratuna esim Baldur’s Gate 3:n hahmoeditoriin. Ammatti, valmis hahmomalli muutamasta ja tukkatyyliiä voi muuttaa. Pieni lisä, mutta ihan mukava sellainen.
Uutena ammattina pelissä on Monster Wrangler, joka voi kaapata vihollisia ja käyttää niitä taisteluissa. Alkuperäinen DQ III oli melko kompakti, ja sen sijainnit olivat tiiviistä toisiaan lähellä. Remakessa on saatu tilaa, kuin hississä pieraisemalla, ja kokemus on paljon väljempi. Tämän lisäksi taisteluruutuja on hieman elävöitetty, pitäen silti vahvasti DQ-tyylin yllä.
Grafiikat ja äänet?
HD-2D on tehnyt Draqon Quest III:lle todella hyvää. Dragon Quest HD-2D näyttää todella hyvältä. Ääninäyttely pikselipelissä tuntuu erikoistelta, mutta on ihan toimiva lisäys.
Kannattaako ostaa?
Dragon Quest III HD-2D Remake ei varmastikaan miellytä kaikkia. Uudistuksista huolimatta se on edelleen 1988 vuonna tehdyn pelin uusintaversio, joka haluaa kunnioittaa vanhaa. HD-2D grafiikka on minusta edelleen toimiva tapa tehdä retrohenkistä JRPG:tä, mutta toivoisi siltä sisältöjenkin hieman päivittyvän. DQ III:ssa esim päähahmo on vakio, mutta muut hahmot tilaillaan matkaan, joten hahmojen välistä tarinankehitystä ei juuri synny. Faneille – muille varauksella.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.