Mainos
Vili-poika on 1970-luvun ranskassa elelevä naapurinpoika, joka haluaa koiran. Äiti on mylntyväinen, mutta isi vihaa piskejä. Oli isä mitä mieltä tahansa, päättävät äiti ja poika haluta löytöeläintoimistosta kultaisen spanielin, jonka nimevät Billiksi. Kun perhe joutuu muuttamaan isän työn perässä pikkukauåungin omakotitalosta Pariisiin kerrostaloon, alkaa elämä käymään hankalaksi karvakorvan ansiosta.
 
 
Vili ja Bill on sarjakuvaan perustuva elokuva-adaptaatio, joka ilmestyessään viime vuonna imaisi kaikki Ranskan leffasalit täyteen. Suomessa sarjis on jäänyt vähemmälle suosiolle, eikä leffaakaan sen vuoksi nähty isosti markkinoituna blockbusterina. Leffateatterissa elokuva kuitenkin pyörähti.
 
Nyt lastenleffa on saanut DVD-julkaisunsa, jossa valittavana ei ole lainkaan alkuperäisääniraitaa. Vaihtoehtona on siis ainoastaan Juha Wuolijoen ohjaama dubbiraita, jota tähdittävät mm. Sampo Sarkola, Pihla Viitala ja Pirkka-Pekka Petelius.
 
Aluksi dubattu ääniraita ahdistaa ja sokeeraa, mutta on myönnettävä, että se on lässytetty hyvin. Suomalaiset näyttelijät osaavat parhaiten komedian ja tähän dubbihomma sopii. Alkuperäinen raita olisi silti ollut mielenterveydelle parempi vaihtoehto, mutta ainakin ison miehen huumorintaju sai hivenen kutitusta.
 
Allekirjoittanut katsoi leffan kahdeksanvuotiaan kriitikon kanssa, jonka mielestä leffa oli täyttä timanttia. Hän ei juuri naurahdellut, mutta kertoi arvosanakseen täydet viisi tähteä. Allekirjoittanut itse on kuitenkin julma ja antaa tähtiä niukemmin.
Mainos