Mainos

Vesiparantola Sveitsin Alppien juurella lupailee hoitokeinon hyvinvointiin. Valitettavasti tämän voi ymmärtää monella tavalla.

Isänsä jalanjälkiä seuraava nuori ja kunnianhimoinen Lockhart (Dane DeHaan) on ylennyksen ja suurten rahojen äärellä. Hänen kunnianhimoilleen ei ole este oikoa hieman mutkia. Johtokunnan saadessa Lockhartin kiinni, on suuren fuusion edetessä selvää, että joku tarvitaan syntipukiksi. Joko se on Lockhart tai sitten oudon kirjeen johtokunnalle lähettänyt toimitusjohtaja Pembroke (Harry Groener).

Pembroke on löytänyt itsensä Sveitsin alppien juurella sijaitsevasta hyvinvointiparantolasta. Hän kirjoittelee sekavasti ettei aio enää palata, nyt kun näkee totuuden. Johtokunta lähettää Lockhartin noutamaan Pembroken takaisin. Ilman Pembroken allekirjoitusta fuusio ei voi tapahtua.

Mainos

Saavuttuaan parantolaan, käy Lockhartille nopeasti ilmi, ettei parantolassa päde bisnesmaailman kotkotukset – hyvinvointi on etusijalla. Etsiessään kuumeisesti Pembrokea, Lockhart huomaa hitaasti ettei kaikki olekaan sitä miltä se näyttää.

A Cure for Wellness on ohjaaja Gore Verbinskin ja käsikirjoittaja Justin Haythen yhdessä kynäilemä kuumeinen psykologinen goottikauhutarina. Gootti-sanalla tässä tapauksessa tarkoitan goottiromantiikan ajan kauhutarinoita kuten Edgar Allan Poen tarinat, enkä niinkään goottialakulttuurin ilmiöitä ja jäseniä.

Kuolema on elokuvan parantolassa läsnä harmaantuneissa entisissä kapitalismin johtajissa. Heidät on koko rahanjahtaamisen turhuus riuduttanut ja parantolasta he toivovat saavansa hoidon heitä riuduttuvaan elämän kuivuuteen.

Visuaalisesti hyvin näyttävä A Cure for Wellness kutoilee kliinisyyden ja kalkkeuden kudelmaan houreista vainoharhaa kylmän järjen ja pehmeiden arvojen kohdatessa pinnan alla kipinöiden. Tarina ei turhia selittele, juonikuviot ovat melko ennalta-arvattavia, mutta tässä hämähäkinverkossa se ei haittaa, jos malttaa vaan nauttia hämmenyksestä Lockhartin mukana.

Kokemus on vangitseva ja melankolinen tunnuskappale kuvastaa hyvin tunnelmaa joka jää kummittelemaan elokuvan jälkeen mieleen.

A Cure for Wellnessin haluaa nähdä uudestaan, vaikkei ehkä ihan ymmärrä miksi. Ehkä juuri siksi sen haluaakin nähdä uudestaan.

Musiikit elokuvassa ovat suurimmaksi osaksi täydellisiä, paria räikeää kappaletta lukuunottamatta.

Kaikessa viimeistelyssä olemuksessaan, elokuva tuntuu silti rouhealta, saumoistaan rakoilevalta. Tämä lisää elokuvan vangitsevaa olemusta ja on myös elokuvan sisältöä tulkitseva muoto itsessään.

Aina melko ylimieliseltä ja takakireältä vaikuttava Dane DeHaan tekee hyvän roolin Lockharttina, ns. kaikkitietävänä ylimielisenä bisneskloppina, josta kuoriutuu pikkuhiljaa jotain inhimillistä. Lockhart nimikin saattaa viitata sydämen lukitsemiseen ja pinnan alla onkin melko kivuissaan oleva pikkupoika. Ehkä tämä pikkupoika on se joka tuntee vetoa parantolan mystiseen Hannahiin (Mia Goth), nuoreen naiseen,  jossa on pikkutytön viattomuutta.

Mian roolityö on kutkuttavaa ja pistää miettimään moraalisia kysymyksiä. Jason Isaacs tekee mainion roolityön Volmerina, äärimmäisen hillittynä, ystävällisenä ja asiakkaidensa hyvinvoinnista kiinnostuneena parantolan johtaja Volmerina.

“Tarina lainailee paljon esikuviltaan, mutta onnistuu silti olemaan oman näköisensä tuotos”

Lavastukset ja maskeeraukset elokuvassa ovat melko huikeita.

Kliinisyyden tuomaan sairaalakauhufiilikseen pääsee hyvin vaikka kyse onkin leppoisan oloseista vesiparantolasta. Vesi elementtinä näkyy elokuvassa lähes joka kuvassa, tavalla tai toisella.

Labyrinttimainen parantola tuntuu olevan hahmo itsessään.

Hienoa ristiriitaa saa aikaiseksi interiöörien ja eksteriöörien tuoma tunne siitä, että haluaisi päästä itse paikanpäälle, sekä haluaisi pysyä mahdollisimman kaukana siitä.

Tarina lainailee paljon esikuviltaan, mutta onnistuu silti olemaan omansa näköinen tuotos. En mainitse esikuvia tässä, jotta tarinasta ei paljastuisi liikoja.

Tarinoiden suurkuluttajille esikuvat ovat elokuvaa katsoessa melko ilmeisiä, ja onnistuu tämä elokuva tuomaan melko tuoreen näkökulman erääseen hyvin kulutettuun alagenreen. Paljon jää mietityttämään elokuva jälkeen ja tarina saattaa jatkua katsojan päässä elokuvasta poistuessa. Kysymyksiin ei aina anneta suoraa vastausta, mikä on hyvä.

Elokuvan loppu jättää tulkitsemisen varaa. Ei kannata yrittää ennen elokuvaa nähtyään kaivaa elokuvasta juuri mitään muuta tietoa kuin näytösajat. Tämä tarina kannattaa ottaa kokemuksena.

A Cure for Wellness ei ole täydellinen elokuva missään nimessä, mutta tunnelmastaan, avoimiksi jäävistä kysymyksistä, roolitöistään ja visuaalisuudestaan tulee elokuvalle täydet pisteet. Tämä elokuva jää kummittelemaan pitkäksi aikaa.