Mainos

Mamit tahtoo pitää hauskaa, ei ne puuroja keittele.

Amy (Mila Kunis) on kahden lapsen äiti, joka tekee kaikkensa perheensä puolesta. Hän laittaa ruuat, tekee poikansa läksyt, käy duunissa ja vanheimpainilloissa sekä välillä hänestä tuntuu siltä, että hän on myös miehensä Miken (David Walton) vanhempi. Aliarvostettu ja ylityöllistetty Amy löytää miehensä kyseenalaisista puuhista. Amylta menee kuppi nurin. Baariin päästyään Amy lyöttäytyy yhteen neljän lapsen mutsin Kikin (Kristen Bell) ja räväkän yksinhuoltaja Carlan (Kathryn Hahn) kanssa. He päättävät alkaa huonoiksi mutseiksi. Kun Amyn muutos käy vanhempainyhdistyksen puheenjohtajan, hienostorouva Gwendolynin (Christina Applegate) luonnon päälle, alkaa mutsien välinen likainen sota.

Mainos

Tuttuja komediapolkuja kulkeva Bad Moms on ihan jees kesäviihdyke, joka teemojensa puolesta on enemmän Amerikan markkinoille suunnattua (vrt. esim vanhempainyhdistyksen valta ja miesten esinahkaa koskeva vitsi), mutta naurattanee myös suomalaista katsojakuntaa.

Elokuva on selkeästi enempi naisille suunnattu. Miesroolit jäävät melko geneerisiksi; on typerää lapsekasta miestä, kaltoin kohtelevaa aviomiestä ja kuumaa yksinhuoltajaisää.

Elokuvan keskiössä on koulun vanhempainyhdistys, jolla on aivan erilainen valta-asema kuin Suomessa – yhdistys päättää siitä mihin asioihin rahaa jaetaan, esim. harrastusten suhteen. Tässä asetelmassa valtaa pitävä Christina Applegaten Gwendolyn on hyvin raivostuttava hienostorouva myrkyllisine juoruineen – eli sinällään nappisuoritus. Onneksi hahmo ei jää ihan niin yksoikoiseksi kuitenkaan.

bad-moms-kaupassa

Kolmikko Kunis, Hahn ja Bell toteuttavat itselleen hyvin tyypillisiä rooleja. He tosin vetävät roolinsa ihan hyvin.

Käsikirjoituksellisesti tarina on aika pienimuotoinen ja helppo, eivätkä hahmot mitään kovin valtavia vastamäkiä koe. Vitsit naurattavat kevyesti ja muutama hidastuksia sisältävä biletyskohtaus on ihan hauskaa katsottavaa.

Leffasta jää hieman välipalan oloinen kylläisyys – ei täyttävää, mutta auttanee pikkuiseen komedianälkään.

 

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Bad Moms
Edellinen artikkeliRenny Harlin saapuu Skiptrace-elokuvansa Suomen ensi-iltaan Mäntyharjun Ilokuvafestivaalille
Seuraava artikkeliElokuva-arvostelu: Jason Bourne
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.
elokuva-arvostelu-bad-momsBad Moms on kokonaisuudessaan ihan jees kesäviihdettä ilman sen suurempaa elokuvallista tai tarinallista huippua.