Mainos

Deepwater Horizon kertoo jälleen tarinan siitä, mitä tapahtuu kun mennään raha edellä ja säästetään vääristä asioista.

Deepwater Horizon -öljynporauslautalla paineet kasvavat kun suunnitellusta porauksen aloituksesta ollaan aikataulullisesti jäljessä jo 43 päivää. Mike Williams (Mark Wahlberg) on saapumassa työpaikalleen Deepwater Horizonille, joka sijaitsee noin 60 kilometria kaakkoon Louisianan rannikolta. Miken pomo Jimmy Harrell (Kurt Russell) ei ole tyytyväinen tilanteesta lautalla, koska BP yhtiön miehet Vidrell (John Malkovich) ja Kaluza (Brad Leland) ovat lähettääneet tutkijat pois, ennen kuin sementtilogia on tehty. Ilman sementtilogia ei voi olla varmuutta siitä, onko poraaminen turvallista. Vidrell painostaa kuitenkin miehet jatkamaan poraussuunnitelman eteenpäin viemistä negatiivisella painetestillä ja tästä eteenpäin yksi historian suurimmista öljyonnettomuuksistä alkaa kehittyä huimaa vauhtia.

Mainos

Elokuva perustuu tositapahtumiin. Elokuvassa on esitellään alussa ja lopussa arkistomateriaalia kyseisestä 2010 vuoden öljytragediasta.

Deepwater Horizon keskittyy ihmiskohtaloihin lautalla onnettomuuden aikana. Mark Wahlberg Mike Williamsina vetää perus-Markit. Jos tyylistä tykkää, toimii se tässäkin. Williamsin perhe-elämää näytetään sen verran, että Mikelle saadaan  panoksia selviytymiseen. Kate Hudson vaimo-Feliciana ja Stella Allen tytär-Sydneynä ovat niissä muutamassa lyhyessä kohtauksessa oivia, ja perheen välinen kemia toimii.

Ohjaaja Peter Berg (mm. Lone Survivor, Hancock) pitää hyvin tapahtumat otteessaan. Elokuvassa käytetään aikaa hahmojen virittelyyn ja tapahtumaketjun alustukseen, joka toimii ihan hyvin. Elokuva etenee lähes reaaliajassa (muutamaa siirtymää lukuunotttamatta).

deep-water-horizon-arvostelu-mark-wahlberg

Sitten kun scheisse lentää niin sanotusti propelliin, alkaa helvetillisten tapahtumien ketju, joka näytetään kyllä lähes kaikessa kaameudessaan. Öljylautan kokoinen metallihäkkyrä  toimii melkoisena murskaloukkona, kun paine yltää yli auton halkaisuasteen.

Mutaa, tulta, räjähdyksiä ja sinkoilevaa metallia siellä täällä, ihmisten yrittäessä epätoivoisesti päästä pakoon. Kokemus menee tunteisiin, ja huomasin vääntelehtiväni leffateatterin tuolissa, jännittäen hahmojen puolesta. Jos ei ole lukenut tapahtuneesta, ei ole myöskään etukäteen selvää ketkä selviävät – ja ketkä eivät.

Deepwater Horizon on näyttävä katastrofileffa, joka toimii osaltaan draamana, osaltaan jännitystoimintana. Elokuvassa ei nähdä tylsiä minuutteja.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Deepwater Horizon
Edellinen artikkeliNämä ovat lokakuun ilmaiset PS Plus -pelit – mukana Resident Evil HD!
Seuraava artikkeliMafia III -Insider: Näillä tekniikoilla taistelutilanteet haltuun
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.
elokuva-arvosteludeepwater-horizonDeepwater Horizon tuntuu olevan kuin pala isoa kokonaisuutta, jota tietysti koko 2010 huhtikuun tapahtumat olivatkin. Vähän kuin kääntäisi kiikarit sattumalta kiskojen suuntaan, kun junaonnettomuus alkaa. Deepwater Horizon on hengästyttävä kokemus, joka kannattaa nähdä isolta kankaalta.