JAA

Syötävän hyvän näköinen nuori Jesse saa kauneudesta elävän Los Angelesin mallipiirin vatsat kääntymään ympäri kateudesta.

Nuori Jesse (Elle Fanning) muuttaa Los Angelesiin ja välittömästi hänen uransa lähtee mallipiireissä kiitotähden lailla lentoon. Mallimaailma ei kuitenkaan ole pelkkää kiiltävää pintaa, sillä kateus ja katkeruus saa syrjään sysätyt himoitsemaan nuoren kaunottaren elinvoimaa.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Nicolas Winding Refn tuo tällä kertaa mallimaailmaan tai ainakin sen alapiireihin sijoittuvan loistavalla musiikilla ja tyylikkäillä kuvilla varustetun tarinan. Tarina tosin jää aika etäiseksi, sillä samaistumispintaa elokuvasta on haastavaa hakea. Audiovisuaalisena elämyksenä juttu menee kyllä, mutta leffan jälkeen saattaa jäädä hieman tyhjä olo. Elokuvan tunnelma toi mieleen Jake Gyllenhaalin tähdittämän Enemy-elokuvan, sillä kumpaisessakin tarinassa ja varsinkin tarinan lopussa sitä jää miettimään, että mistä tässä elokuvassa loppujen lopuksi oli kyse.

Jos haluaa jotain helppoa katseltavaa, niin kannattaa The Neon Demon kiertää kaukaa. Jos unohtaa metaforalliset tasot, on tarina yksinkertaisuudessaan kertomus kateudesta. Elle Fanningin Jesse vaikuttaa aluksi viattomalta, mutta kauneuden tuoma valta korruptoi hänet ja pian herkkä nuori nainen onkin ylimielinen omasta haluttavuudestaan hyvin itsetietoinen kusipää.

Elokuvassa minua ärsytti se, miten kaikki Jessen nähdessään ovat heti ”ooh ja aah” ja muut muuttuvat yhdentekeviksi, valtaa pitävien silmissä. Tapa tuntuu melko keinotekoiselta tavalta luoda myyttistä hahmoa. Melko yksiulotteiseksi tuntuvat muutenkin jäävän tarinan hahmot.

”Mikäli elokuvalta toivoo keveyttä, kannattaa The Neon Demon kiertää kaukaa”

Näyttelijät vaikuttavat melko innottomilta ja lopputulos tuntuu olevan pelkkää siloteltua pintaa. Ehkäpä sitä tässä haettiinkin? Elokuvassa on pari aika tujua strobokohtausta, eli jos epilepsia tai migreeni ovat matkalaisiasi, niin kannattaa harkita toisen kerran, meneekö katsomaan vai ei.

Minut tämä elokuva jätti melko kylmäksi, toisin kuin Refnin aiempi elokuva Drive, joka sekin oli tyylikkäillä kuvilla ja hyvällä musalla paketoitu tykitys, mutta siinä sentään oli mukaansa tempaava tarina ja hahmot.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
The Neon Demon
JAA
Edellinen artikkeliMicrosoftilta täysin uusi, kuuden teraflopsin superkonsoli
Seuraava artikkeliPeliarvostelussa moninpelipioneeri DOOM:n moderni versio

Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.