Mainos
Kuinka se heinäkuussa 1969 tapahtunut, ihmiskunnan historian ensimmäinen kuukävely oikein tapahtui ja miten siihen saakka päästiin? Tästä, mutta ennen kaikkea Neil Armstrongista kertoo Damien Chazellen ohjaama First Man.

Hollywoodin oma sinisilmä-pellavapää, Ryan Gosling esittää innostunutta, mutta sisältä rikki olevaa astronautti Neil Armstrongia. Vaikka First Man -elokuvassa katsoja kuljetetaan avaruusaluksien ja treenisessioiden kautta Kuun kamaralle, kertoo First Man etunenässä itse Neil Armstrongista ja hänen haastavasta elämästään.

Harva edes tiesi ennen tätä leffaa, että Armstrong menetti 2-vuotiaan tyttärensä vaikean sairauden seurauksena. Armstrong kapusi silti – ja ehkä myös sen ansiosta sinnikkäästi vaikeuksien kautta maailman ensimmäiseksi ihmiseksi, joka on kävellyt vieraalla taivaankappaleella.

Mainos

Hieno elokuva, hienot innovaatiot

First Man on kaunis elokuva. Kuvauksellisesti se vie katsojan uudella tavalla mukaan avaruusalusten, hävittäjien ja koelentohärveleiden mukaan. Se, miten nämä kohtaukset on kuvattu, avataan kiinnostavilla koostevideoilla BD:n ekstroissa. Kuvauksessa hyödynnettiin mm. valtavaa 180-asteen kaarella olevaa LCD-näyttöä, joka mahdollisti näyttelijöiden eläytymisen kohtauksiin aivan uudella tavalla.

First Man avaa kiinnostavasti itse Armstrongin henkilökuvaa, mutta myös tämän perheen traagista tarinaa. First Man tuo jopa ahdistavia ja surullisia elementtejä mukanaan. Vaikka Ryan Gosling tekee hienon roolityön, on Goslingin Armstrong oikeaa Armstrongia hieman vakavampi ja synkempi – ainakin jos vertaa arkistokuvaa ja kuuntelee Armstrongin luonnekuvausta muilta ihmisiltä. Goslingin versiointi on jopa hieman liian surullisen ja maanisen oloinen.

Mitä ekstroja?

Blu-ray tarjoaa kourallisen kolmeminuuttisia kurkistuksia kulisseihin. Kaikki nämä herkuttelevat edellämainitun LCD-ruudun ylivertaisuudella, mutta kuvauksia myös NASA:n Floridan kompleksissa avataan. Ja koska allekirjoittanut on joskus käynyt siellä, olivat juuri nämä klipit erityisesti mieleeni.

Apollo 11 -raketin matkasta, Neil Armstrongista ihmisenä ja avaruuden valloituksesta kertova First Man on hieno biografia, joka antaa mahtavan maistiaisen maailman historiasta, antaen samalla vaikuttavan semi-fps-kokemuksen kuumatkan riskialttiudesta. Miinusta on annettava lievästä pitkäpiimäisyydestä, liian synkästä Neil Armstrong -tulkinnasta sekä selittämättä jätetyistlä kohtauksista mm. Kuusta takaisinpäin tultaessa.

Mainos