JAA

Franklyn on sekava tarina neljästä ihmisestä kahdessa maailmassa. Toinen maailman on Meanwhile City jossakin rinnakkaisulottuvuudessa ja toinen on Lontoo Britannian saaressa. Meanwhile Cityssä Batmanhenkisesti Jonathan Preest harjoittaa oman käden oikeutta ja mäiskii rikollisia, sekä suunnittelee pääpahiksen murhaa. Lontoossa taas eräs taiteilija tekee taidetta lavastamalla itsemurhiaan, eräs poika toipuu alttarille jätöstä ja eräs isä etsii kadonnutta poikaansa. Miten nämä kaksi eri elokuvaa sopivat samaan elokuvaan? Se onkin tämän leffan juttu ja se selviää leffan edetessä kohtaan 1h 04 min.

 

Film Noir -tyylinen Franklyn sai allekirjoittaneen pitkästymään jo vartissa, mutta kiinnostava "bätmäntarina" piti sen verran otteessaan että maltoin katsoa leffaa eteenpäin. Kunnes leffan puolessa välissä sitten tapahtui käännekohta, alkoikin leffa kiinnostaa aivan täysin eri tavalla. Siitä tuli eheä ja hurmaava. Leffan casting on suoritettu loistavasti, mutta ehdottomasti paras valinta on eninen Bondtyttö Eva Green, jonka tuplarooli sekä pelastavana enkelinä, että itsemurhanhimoisena taiteilijana on vakuuttava ja jopa pelottava.

 

Muutama sananen tekniikasta. Blu-ray -levyltä löytyy itse leffa moitteettomana teräväpiirtona, sekä DD5.1 että DTS HD MA 5.1 -ääniraidalla. Ekstroissa sen sijaan joudutaan katselemaan ruttuista SD-laatua, mutta ekstrat sisällöltään ovat ihan ok kamaa. Tarjolla on mm. mainoshenkinen Featurette, 12 minuutin pelkää leffan tekoa kuvaava B-rulla, poistettuja kohtauksia ja tekijöiden haastatteluja.

 

Franklyn on loistava valinta Hollywoodpuuroon kyllästyneen katsojan viikonloppuun.

 

KE