Mainos

Megasuosioon noussut Game of Thrones on muodostunut viime vuosina jokakeväisen odotuksen kohteeksi. Ison fanikunnan myös perinteisen fantasiakerronnan ulkopuolelta löytänyt televisiosarja onkin edennyt jo viidenteen kauteensa, eikä aivan kevein odotuksin.

Kuten aiemmat tuotantokaudet ovat selväksi tehneet, Game of Thrones ei ole mikään hyvän mielen sarja. Useita pää- ja sivuhahmoja on poistunut muonavahvuudesta toinen toistaan julmimmalla tavalla neljän kauden verran.

Sarjan aiempiin kausiin nähden viides kausi alkaakin jopa yllättävän vaisusti. Vaikka kuolema vierailee sarjassa aiempien kausien lailla, etenkin vitoskauden alkupuolella karut kohtalot koskettavat lähinnä vähemmän merkityksellisiä hahmoja, joihin vain harvalla katsojalla lienee minkäänlaista tunnesidettä.

Mainos

Edelliskauden tilanteesta aivan kaikkien seurattavien hahmojen tarinat eivät viidennellä kaudella jatku. Käytännössä kausi pyörii Cersein (Lena Headey), Tyrionin (Peter Dinklage), Daenarysin (Emilia Clarke), Aryan (Maisie Williams) ja Jon Snow’n (Kit Harington) tarinalinjojen ympärillä.

Tämä ei ole huono asia, sillä näin kokonaisuus pysyy oikeastaan selkeämpänä kuin joidenkin edeltävien kausien kohdalla. Mutta myös ongelmia on. Viides kausi onkin toistaiseksi sarjan heikoimpia, vaikka lopussa tarina pusertuukin hyvinkin jännittäviin tapahtumiin ja sisältää jopa sarjan mittapuulla uudenlaista julmuutta, kärsimystä ja kurjuutta.

Mitä seuraavaksi?

Viidennen kauden pahin ongelma on sen alun tyhjäkäynti. Vaikka asioita toki tapahtuu joka jaksossa, tarina on laimentunut monella tapaa odotteluksi ja etenkin alkupuolta täplittävät monet vaisut suvantokohdat. Osa ongelmista johtuu toki siitä, että aiemmilla kausilla on poistettu niin monia merkittäviä ja pidettäviä hahmoja, että viides kausi lepää yhä harvemman mielenkiintoisen hahmon varassa.

Näitä taas ei ole edes käsikirjoittajilla varaa tappaa tai muuten karkoitetaan loputkin katsojat. Vastaavasti uusia pidettäviä hahmoja ei ole ilmestynyt mukaan aivan sitä tahtia, että niillä vanhat ja merkitykselliset hahmot korvattaisiin.

Koska televisiosarja perustuu kirjasarjaan, osa taakasta on sieltä periytynyttä. Jos erojakin näiden kahden sarjan välillä on, viime kädessä kirjojen hyvät ja huonot puolet välittyvät perintönä itse televisioon ja näin ollen ei ole yllättävää, että tämä kausi tuotti hienoisen pettymyksen, sillä monien mielestä myös kauden taustalla oleva kirja on sarjansa heikoimpia.

Loppupuoli onneksi pelastaa ja se luokin melkoisia paineita tulevalle jatkolle. Jos sarjan julmuus ei enää kaikkia yllätäkään, niin ainakin isot tarinalinjat jättävät paljon odotettavaa tulevaisuuteen.

Viidennen kauden Blu-rayn ekstrat ovat pääosin varsin hyvät ja sisältävät kiinnostavaa katsottavaa. Vaikka mukana on tylsähköä peruskauraa, joka käy läpi kauden valmistumista ilman erityistä annettavaa, sisältää julkaisu myös sarjan taustaa valottavia osioita. Nämä kertovat ajasta ennen sarjan tapahtumia ja selittävät osin miksi tietyt suvut ovat riitaantuneet tai miksi tietyt henkilöt kantavat kaunaa toisilleen.

Kiinnostavaa on myös sarjan tapahtumien ja henkilöiden vertailu oikeaan historiaan, etenkin Ruusujen sodan aikaan ja tapahtumiin. Harmillisesti ekstrat eivät ole suomennettuja, joten kielitaidoton jää paljosta paitsi. Blu-ray-versiota voikin surutta suositella sarjan faneille, jotka haluavat päästä syvemmälle Game of Thronesin maailmaan.