Mainos
Vuonna 2018 julkaistu PS4-yksinoikeus, God of War on saanut vihdoin PC-version, joka tarjoaa suuret puitteet suurelle puoliavoimen maailman seikkailulle. 

God of War PC -nimellä varustettu neljäs God of War -peli vie pelaajan jo ikääntyneemmän Kratos-jumalan saappaisiin kauas kylmään Raisioo… pohjolaan. Siinä, missä yksinhuoltajuus nuorelle pojankoltiaiselle olisi jo riittävän työläs elämäntehtävä, saa sodan jumala vastaansa täydellisellä miesvartalolla varustellun puolijumalan ja väkevän UFC-tappelupukarin, Baldurin.

Mainos

Tässä arviossa ei käydä sen syvemmin pelin mekaniikkoja läpi, sillä peli on sama kuin vuonna 2018 julkaistu PS4-versio. Sen sijaan kerron tässä, mitä kivaa PC-pelaajat saavat Pleikkariin nähden. Voit lukea varsinaisen ja alkuperäisen arvosteluni God of War -pelistä tästä.

Isä kiipeää, poika pitää kiinni. Tätä se on perheonni parhaimmillaan.

Suuret tuotantoarvot

God of War kertoo verisen, koskettavan ja seikkailun täyteisen tarinan isän, pojan ja irtopään suhteesta ja kasvusta ankarissa olosuhteissa.

Pelin tarina on hyvin elokuvamainen ja tyystin erilainen kuin aiemmissa God of War -peleissä. Kreikan mytologialla on edelleen roolinsa, mutta paljon pienempänä. Pääpaino on tarinankerronnassa, jota kuljettaa yksi ja anoa kamerakuvakulma läpi pelin. Kuvakulma katkeaa ainoastaan latausruuduissa ja pelihahmon kuolemasta. Muuten steady-cam-operaattori pysyy tiiviisti Kratosin ja tämän pojan ulottuvilla noin 21 tunnin ajan.

Myös henkilöhahmoilla on suuri rooli. Tätä varten pelin ääninäyttelijöiksi on palkattu lahjakkuuksia suoraan Hollywoodista. Kratosin äänestä vastaa Tähtiportti-tähti Christopher Judge, jonka superpörröinen bassoääni on täydellinen korvaorgasmin aiheuttaja.

Yhtä hyvää työtä tekevät myös sivuosatähdet. Parhaimman ja kuumottavimman roolin hoitaa kuitenkin pelin pahis, Jeremy Davies, jonka karisma menee ihon alle vähintään yhtä hurjasti kuin pahisrooleilla Far Cry -peleissä.

”Terve. Haluaisitteko kuulla muutaman sanan vuorisaarnaa?”

PC-version edut

Pelissä on tyypillisiin PC-peleihin verrattuna järjettömän kovat tuotantoarvot, sillä Pleikkareilla riittää pelaajia ja ostovoimaa. Täten esimerkiksi puillakin on kaarnat ja lumi sulaa, jos siinä seisoo.

PC-version ostajat eivät saa kuitenkaan sen kummempia etuja tehomyllyjensä pureskeltaviksi. Ainoat edut ovat PC-versioille pakolliset avoin kehystaajuusnopeus ja avoin resoluutio. Näin ollen esimerkiksi super ultrawide -näytöt ovat nyt tuettuja. Ja jos koneessa riittää potkua, niin 4K/60p/HDR onnistuu ultra-tasolla aivan yhtä hyvin.

Säästeliäämmin varustetuilla tietokoneilla on mahdollista käyttää joko Nvidian AI-resoluutioparantelumetodia, DLSS:ää (Deep Learning Super Sampling) tai laajemmin tuettua AMD:n vastaavaa. Tällöin pelaaminen tapahtuu esimerkiksi 960×540-resoluutiossa, joka on skaalattu tekoälyn piirtämänä 4K-kokoon asti. Ja freimejä riittää syljettäväksi sekunnissa enemmän kuin yksinäinen maajussi ehtii onanoimaan viikossa.

PC-versiossa on tietysti myös parannetut varjot ja screen space -heijastukset, mutta ei tukea uudelle ja ahnaalle säteenseurannalle. Termit GTAO ja SSDO ovat kuitenkin vakaasti edustettuina. Siinäpä ne poikkeavuudet.

Souturetket ovat iso osa isän ja pojan yhteistä matkaa.

Tätä voi ajaa myös Dualsensellä

Sony lupailee myös PC-versiolle täyttä Dualshock- ja Dualsense-tukea. Nämä toki pelillä ovatkin, mutta PS5:n maagisen uuden ohjaimen haptisia surinoita ja mukautuvia liipasimia ei toki hyödynnetä. Onko tämä ihmekään, sillä pelin tekeminen on ollut kiivaimmillaan 2010-luvun puolivälissä ja teknologia on sen mukaista.

Ohjaaminen onnistuu ketterästi pädillä, mutta ainakin itse rakastuin näppis- ja hiiriohjaukseen oitis, joten Pleikkarin ohjain kuljetettiin oikopäätä takaisin olohuoneeseen, lasten tahmaistettavaksi.

Yhdelläkin kirveellä saa puolisen peliä pahaa jälkeä aikaiseksi.

Vieläkö maistuu ja kannattaako koskea?

Vieläkö maistuu? Noh… tämän jo Pleikkarilla läpi vetäneiden ei kannata vaivautua, sillä PC-versio ei tarjoile mitään uutta.

Sen sijaan he, jotka eivät tätä mannaa ole Pleikkarilla aikaisemmin päässeet maistamaan ovat nyt avaamattoman ja kultaisen konvehtirasian äärellä. God of War on nimittäin jumalaisen huikea hack n’ slash -seikkailu puoliavoimessa maailmassa, väkevän tarinan siivittämänä.

Korkeat tuotantoarvot ja viimeistelty kokonaisuus ovat laadun tae ja tämän tuotteen ostajat tuskin haluavat muuta kuin vetää tämän 21-tuntisen yhdeltä istumalta läpi ja sen jälkeen tatuoida itselleen Kratoksen kuviot omaan kehoonsa.

Mainos