Robin (Björn Starrin) on 29-vuotias rokkipoika Värmlannista, jossa kaikki kyläläiset tuntevat toisensa, sillä he kaikki ovat samassa työpaikassa Värmlannin tehtaassa. Kun tehdas kuitenkin päätetään Tukholman hiillostuksen pohjalta ajaa konkkaan, aikoo Robin tehdä rakkaasta harrastuksestaan valokuvaamisesta uuden ammattinsa. Niinpä Robin ottaa pikavippiä tekstarilla ja hankki Canon EOS 1 D:n järeällä optiikalla. Niinpä hänestä tulee mestari hääkuvaaja, joka ajautuukin pian Tukholman yläluokkiin kuvailemaan herkullisia potretteja.
Yläluokissa asiat ovat kuitenkin toisin mihin Robin on leppoisassa pikkukylässä tottunut, ja huomaakin että junttimaisia tapoja on korjattava. Onko asiat loppujen lopuksi sittenkään paremmin yläluokissa vai tuleeko onnellisuus jostain muusta kuin Ruotsin Kruunuista ja snobihomostelusta?
Yllättävän hauska Hääkuvaaja onnistuu kaikilla osa-aluilella joita se edustaa. Se on hauska komediana ja vakavasti otettava draamana. Vaikka se on varsin kotimaisen elokuvan näköinen ja tapainen, se poikkeaa kuitenkin Suomifilmeistä olemalla sympaattinen masentavuuden sijaan. Ja sehän toimii. Leffa on mielenkiintoinen alusta loppuun, se naurattaa ja pistää miettimään, ja kaiken lisäksi sen jälkeen on hyvä olo. Kotimaisen elokuvan jälkeen tekee yleensä mieli viiltää ranteet auki ja tappaa kaikki muutkin, tämän pahan maailman takia. Ehkäpä huumori onkin suurempi vahvuus kuin masentava todellisuudenkuva.
Hääkuvaajan kuvaus on aluksi hieman omituista toistuvien steadycam -ajojen takia. Kuvaus onneksi rauhoittuu alun ilotteluiden jälkeen, jolloin siitä tuleekin varsin kaunista. Näyttelijät ovat sympaattisia ja leffan "pahis" Claes (Johannes Brost) osaa olla todella vittumaisen oloinen pikkukreivi. (Näitä tyyppejä näkee muuten Suomenkin kahviloissa polttelemassa sikareitaan, ja kesäisin golffaamassa niityillä 180 €:n pappahattu päässä ja Lacosten krokotiili t-paita päällä.)
Elokuvan äänen jälkikäsittelyssä on kuitenkin outoa logikkaa, sillä kaikki leffan musiikit on 40% kovemmalla kuin puhe. Tämä ärsyttää suunnattomasti, kun yhtäkkiä hurrihumppa räjähtää täysillä soimaan. Itse tilaäänikin on jotenkin vaisua, vaikka paikkoja tilantunnulle olisi useita.
Teknisesti Blu-ray -versio on kelpotavaraa. Leffan kuvaa kelpaa katsella isoltakin ruudulta ja yksityiskohtia riittää. Ääniraitana on tarjolla stereoa ja muhkeaa DTS 5.1 MasterAudiota.
Ekstroista löytyy DVD-tasoisena kolme traileria, poistettuja kohtauksia, mokakooste ja Kjell Bergqvistin improvisaatiokikkailuja. Nämä tietysti ilman tekstityksiä, joten svenska tulee olla hallussa, jos haluaa jotain ymmärtää.
Hääkuvaaja on varsin hyvää viihdettä viikonloppu-iltaan puolison tai wannabepuolison seurassa. Se naurattaa, palauttaa maan pinnalle ja siitä tulee hyvä mieli. Taas ruotsalaiset pieksivät meidät 6-0.
KE
