Mainos
Hellcard on roguelike-pelien rintamalla uusi haastaja, joka nousee kuin feeniks-lintu.

Voit myös kuunnella arvostelun audioversiona tästä:

Kun oman peligenren kohdalla uusi, täysin tuntematon pikkupeli pystyy yllättämään yli kymmenellä tunnilla peliaikaa ja saa Baldur’s Gate 3:n unohtumaan, on kyseessä jotain poikkeuksellista.

Mainos

Mistä on kyse?

Hellcard edustaa loputonta aaltoa Slay the Spire -korttipelien haastajistoa. Tarinaa ei periaatteessa ole ja pelaaja taistelee tiensä kerta toisensa jälkeen alati vaihtuvan tornin läpi avaten pieniä parannuksia seuraavalle rundille joka alkaa alusta avattujen korttien, varusteiden ja oman kokemuksen vahvistamana.

Missä Hellcard esittelee jotain erityistä, on sen tarjoama kolmen pelaajan yhteistyömoninpeli ja kymmenenpäiset vihollislaumat sekä jokaiselle pelaajalle omistetut hyökkäysalueet. Kaikkea koristaa upea paperinukkemainen grafiikka, joka eroaa kaikista kilpailijoista melkoisesti.

Pelissä on neljä toisistaan eroavaa hahmoa, joista pelaajat voivat valita mieleisensä. Soturi joka keskittyy lähitaisteluun ja suojaamiseen. Seikkailija joka käyttää komboja, jousta ja pommeja. Velho joka tasapainoilee loitsujen ja voiman hallinnan kanssa sekä Tinker joka hallitsee vekottimien salat.

Jokaisella pelaajalla on oma siivu pelialueesta, lähi- ja kaukohyökkäyksille. Pelaajien vuorollaan pelaamat kortit vaikuttavat eri alueisiin eri tavalla ja iso osa taktikointia onkin hirviöiden liikkeiden huomioon ottaminen, heikkouksien hyväksi käyttäminen ja omien korttien optimointi.

Peruskaava on sama, pelaajalla on muutama piste manaa joilla kortit pelataan ja korttikomboja yhdistelemällä mahdollisuudet kasvavat. Hellcard myös tarjoilee puitteet mahdottoman hienoille komboille ja yhteistyön helmien keräilylle.

Kannattaako ostaa?

Hellcard on äärimmäisen hyvä peli, jolla on oikeasti mahdollisuus haastaa Slay the Spiren kunniapaikka jos kehittäjät niin haluavat.

Heikkouksia on hieman kankea käyttöliittymä, liian hidas alkupeli puuduttavine alkutaisteluineen ja satunnaisuus, tuo raaka orjatar, kurittaa vähintään joka kolmatta kierrosta kun oikeat kortit vain eivät osu kohdalle ja rundi päättyy todella huonoon pakkaan, jolla ei ole mahdollisuutta voittaa lopussa odottavaa pomopahista. That’s life in roguelike, mutta optimointia kaivataan.

Kortteja hahmoilla on yhteensä satoja. Itselläni takana pelikertoja kymmeniä. Ja näppärään tunnin juoksuun mahtuu riittävästi koukkuja, jotta paluun tekee kuin huomaamatta.

Pienistä heikkouksista huolimatta, en malttaisi odottaa, että saan lapset nukkumaan ja pääsen ottamaan kierroksen tai kaksi puolisoni kanssa Hellcardin hurmaavassa korttimaailmassa.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Hellcard
90 %
Edellinen artikkeliJoker: Folie à Deux -elokuvan julkaisuajankohta selvisi
Seuraava artikkeliMicrosoft tuo neljä Xbox-yksinoikeuspeliä PS5:lle ja Switchille
Mr. Revideor
Each person who ever was or is or will be has a song. It isn't a song that anybody else wrote. It has its own melody, it has its own words. Very few people get to sing their song. Most of us fear that we cannot do it justice with our voices, or that our words are too foolish or too honest, or too odd. So people live their song instead.
hellcard-arvosteluHellcard on äärimmäisen hyvä peli, jolla on oikeasti mahdollisuus haastaa Slay the Spiren kunniapaikka jos kehittäjät niin haluavat.