Mainos
Perheen matriarkaalisen isoäidin menehdyttyä, koko perhe syöksyy kylmään kaookseen. Pysyykö perhe yhdessä, vai repiikö menneisyyden salaisuudet perheen tulevaisuuden helvetin kurimuksiin?

Pienoismalli-installaatioita rakentelevan Annien (Toni Collette) matriarkaalinen äiti menehtyy ja koko perhe on surun murtama. Isoäidistä eniten pitänyt sulkeutunut Charlie (Milly Shapiro), Annien ja Steven (Gabriel Byrne) tytär kärsi eniten isoäidin menehtymisestä. Charlien isoveli Peter (Alex Wolff) haluaisi vain hengata kaveriensa kanssa unohtaakseen, eikä työhön keskittyvästä äidistä tai stoaalaisesta isästä ole juuri apua. Koko perhe kokee outoja ilmestymisiä talossa, jossa kukaan ei suostu puhumaan oikeista asioista. Pienoismalli-installaation deadlinen paukkuessa päälle Annie puskee Charlien Peterin mukaan juhliin. Tästä alkaa viimeinen syöksykierre, silotellun maalipinnan rapistuessa pois ja menneisyyden salaisuuksien matojen ryömiessä esiin. Järkyttävän onnettomuuden jälkeen kukaan ei ole enää entisensä, tai sitten vihdoinkin kaikki ovat aitoja itsejään.

Mainos

Hiipivää piinaa

Ari Asterin ohjaama ja käsikirjoittama sekä A24-tuotantoyhtiön (mm. The VVitch, It comes at night, Ex Machina) tuottama Hereditary luottaa hitaaseen kytemiseen. Tämä perhepainajainen on jotain kauhun, trillerin ja draaman välimaastosta, jossa sekä oikeat että kuvitellut asiat sekoittuvat ja kudelma jättää kylmän kosketuksensa katsojaan. Elokuva ei sinällään pelota, mutta järkyttää useammassa kohdassa. Mitään ilmeistä jump scarea ei ole elokuvaan istutettu, mutta muutaman kerran elokuva saa katsojan hypähtämään.

Vahvasti hahmojensa mukana kulkema tarina vie katsojankin kipeän vaivaannuttavaan hiljaisuuteen perheen kesken. Isoäidin väitetään tarinassa olleen vahva hahmo, joka vanhalla iällä ei ollut enää järjen täysissä voimissa. Samaa katsoja saa epäillä koko elokuvan ajan hahmojen motivaatiosta ja siitä mitä kokee ruudulla tapahtuvan. Hidas tempo kuljetuksessa kutoo kudelmia ihon alle, ja elokuva saattaa jäädä pidemmäksi aikaa kummittelemaan. Tavallaan tapahtumat ovat raadollisen realistisia ja realistisen raadollisia, mutta jo aloituskohtaus saa epäilemään kaikkea.

Toni Collette vetää jälleen hienon ja kipeän roolin. Hänen hiljaista tuskaansa ymmärtää hyvin. Överimmät reagoinnit hahmoilla ovat perusteltuja ja siksi paljon pahempia kokemuksia. Koko perheen kaikki näyttelijät tekevät mainiota työtä.

Hereditary on pienoismallien maailmasta kuvakulmiaan ammentaessaan vaikuttava kokemus, vaikkakin joillekin tämä hidastempoisuus ja yksityiskohtien ja etäisyyksien leikki saattaa olla liian haukotuttavaa. Tietyt ratkaisut tuntuvat tarinan kannalta syväanalyysissä vähän turhan helpoilta ja Deus Ex Machina -ilmiöltä ei tässäkään elokuvassa vältytä. Hereditary vaatii panostusta ja sen elokuvalle antaessaan saa palkinnoksi kokemuksen, jota ei hevillä tai popilla unohda.

“Hidas tempo kuljetuksessa kutoo kudelmia ihon alle”

Hereditary ei ole hyvän mielen elokuva, että jos kaipaa kummitusjunan tai vuoristoradan kaltaisia kokemuksia, kannattaa kääntyä muiden elokuvien puoleen. Jos taas on sitä tyyppiä, jota esim autiotalossa yöllä hiiviskely saattaisi innostaa, on Hereditary erittäinkin osuva kohde.