Mainos
Taas on tullut aika astua agentti 47:n kenkiin, vetää puku päälle, kiristää punainen kravaatti kaulaan ja lähteä salamurhaamaan pahiksia. Pelisarjan edellisestä osasta, Bloodmoneystä, on kulunut kuusi vuotta joten kehitystä ja edistystä on lupa odottaa.

Hitman kertoo tarinaa lääketieteellisesti parannellusta palkkatappajasta nimeltä Agentti 47. Hän työskenteli aikaisemmin ICA:lle, eli “virastolle”, jonka leivissä hän nirhasi kymmenittäin kohteita rahaa vastaan. Neljäseiskan entinen käsittelijä, bööna nimeltä Diana Burnwood, päätti kuitenkin haistattaa pitkät ja hän lähti kävelemään “virastosta”, paljastaen sen salaisuudet ja näin ollen tuhoten koko lafkan. Tottakai moinen toiminta herättää hieman närää.

Muuan agentti Travis päättää muodostaa viraston uudelleen ja palkkaa Neljäseiskan tappamaan Dianan ja tuomaan hänen hallussa majailevan teinitytön, Victorian, takaisin “viraston” haltuun. Neljäseiska kuitenkin epäröi viime hetkellä ja päätyy suojelemaan Victoriaa uudelta “virastolta”.

Mainos

Yliampuvia henkilöhahmoja

Tästä tapahtumasarjasta alkaa pelin varsinainen juoni, joka koostuu erittäin värikkäistä ja melkolailla yliampuvista henkilöhahmoista, sekä epämääräisistä ryhmistä, kuten sotaisista lateksinunnista sekä sekoboltsi lehmipojista. Sen tehtävät sijoittuvat monenlaisiin ympäristöihin ja tapahtumapaikkoina toimivat niin strippiluolat kuin orpokoditkin. Juoni ei ole kummoinen ja siihen on saatu sisällytettyä useampikin epäloogisuus, jotka jäävät vaivaamaan.

Pelin perusideana on tappaa tehtävän pääkohde tai vaihtoehtoisesti edetä tehtävän loppuun ilman, että kukaan äkkää Neljäseiskaa. Pelin tehtävät jakautuvat hiekkalaatikkomaisiin murhaleikkeihin, joissa pelaaja saa käyttää mielukuvitustaan keksiessään tapoja nitistää kohde, sekä putkimaisempiin pakoiluihin.

“Mitä kekseliäämmin pelaaja likvidoi kohteen, sitä enemmän peli myöntää pisteitä”

Parhaimmillaan Hitman Absolution vaikuttaa todella hienolta murhasimulaatiolta. Pelaajan annetaan tutkia ympäristöään rauhassa ja hän saa miettiä mieluisimman tavan päättää kohteen päivät elävien kirjoissa. Vaihtoehtoja on aina ruokamyrkytyksestä tapaturmiin ja onhan Neljäseiskalla tottakai aseetkin käytössä.

Kekseliäisyydestä pisteitä

Mitä kekseliäämmin pelaaja likvidoi kohteen, sitä enemmän peli myöntää pisteitä. Valitettavasti peli myös jakaa anteliaasti miinuspisteitä, joita kertyy esimerksiksi sivullisten vahingoittamisesta ja huomatuksi tulemisesta. Tottakai on asiaan kuuluvaa, että siviilien satuttaminen onkin rangaistava teko. Suurta ihmetystä silti herättää mielipuolisen pirinistitappajan ruineeraamisesta saatavat miinukset, varsinkin kun ottaa huomioon että tämä on juuri tappanut nunnia ja lääkäreitä. Moinen sakottaminen nimittäin vie nautinnon pelaamisesta. Aikaisemmista peleistä poiketen, ei enää suunnitellakaan miten reitti putsataan kohteen luo, vaan nyt pitäisi suunnitella, kuinka sinne pääsee ilman että joutuu kanssakäymisiin kenenkään elollisen kanssa. Ruumiit voi kyllä kätkeä ja näin ollen kerätä hieman plussapisteitä takaisin, mutta perusideaa sakottamisesta se ei silti muuta. Olisi parempi, jos peli pelkästään myöntäisi lisäpisteitä “puhtaasta” pelaamisesta. Edes tainnuttaminen ei ole positiivinen vaihtoehto, vaan siitäkin rangaistaan.

Neljäseiska voi hiippailla varjoissa, paiskoa tavaroita hämäykseksi sekä käyttää valeasuja soluttautuakseen ympäristöön ja väkijoukkoihin. Hiipimismekaniikka on perusvarma ja toimii hyvin. Suojista toiseen siirtyminen on kivutonta ja ohjaustuntuma on muutenkin moitteeton. Viholliset reagoivat heitettyihin tavaroihin hieman epäilyttävästi eikä katoavat vartiokaveritkaan heitä huoleta. Esimerkiksi kirjan voi heittää vastustajan naaman edestä ja hän reagoi vasta kirjan mätkähtäessä lattiaan tämän selän takana. Samoin on mahdollista kiskaista keskenään keskustelevista vartijoista toinen pöydän yli ja taittaa tämän niska, sillä välin kun kaveri jatkaa jutustelua – ehdotellen kaljalle lähtemistä sen jälkeen kun vielä muutama nunna on lähetetty taivaan kuoroon. Tekoälyongelmia on siis runsaasti ja nämä latistavat muuten niin maukasta yleistunnelmaa.

Valeasuleikissäkin on omat ongelmat. Neljäseiskan naamioituessa hänet voi tunnistaa ainoastaan samaa ammattiryhmää edustavat pelihahmot. On melko omistuista, että valtavalla markkinapaikalla kanssa kauppiaat hätääntyvät, kun Neljäseiska hyörii kauppiaaksi pukeutuneena kojujen lomassa. Samoin poliisit omaavat yliluonnolliset tunnistusaistit, sillä kokovartalo rynnäkköhaarniskaan naamioitunut Neljäseiska on kasvot peittävästä kypärästä huolimatta selvästi ulkopuolinen.

“Neljäseiska voi hiippailla varjoissa, paiskoa tavaroita hämäykseksi sekä käyttää valeasuja soluttautuakseen ympäristöön ja väkijoukkoihin”

Hitman antaa pelaajan käyttöön vaistomoodin, jonka aktivoimalla Neljäseiska näkee vihollisten sijainnin seinien läpi, ennustaa niiden liikeradat sekä osoittaa pelialueella olevat kiinnostavat objektit. Neljäseiska voi myös ohittaa samoihin vaatteisiin pukeutuneita vastustajia vaiston varassa, mutta tämä kuluttaa vaistovoimaa nopeasti ja vaikeusasteesta riippuen soluttautuminen loppuu melko lyhyeen. Toiminnallisimmissa kohtauksissa neljäseiska voi myös merkata useamman vihollisen vaistomoodissa ja ampua kohteet nopeassa sarjassa. Vaiston käyttäminen tuntuu melkolailla huijaamiselta ja vaikemmalla vaikeusasteella se onkin poistettu käytöstä kokonaan.

Tallentamisen vaikeus

Pelin yksi kompastuskivi on tallennuspisteet. Pelialueille on ripoteltu pari hassua kohtaa, johon pelin voi tallentaa hetkellisesti. Tallenus katoaa ja kaikki pelattu pyyhkiytyy pois, jos tehtävää ei suorita loppuun. Samoin tallennuspiste on kertakäyttöinen. Eli jos tallentaa väärässä kohdassa, saattaa kentän alusta asti uudelleen pelaaminen olla ainoa vaihtoehto tehtävän läpäisimiseksi. Pelissä, jonka idea on kokeilu ja improsivointi, on tämä todellinen tunnelman tappaja. Tallennussysteemi ei myöskään tue nopeaa pelailua, sillä aina pitää olla aikaa pelata tehtävä alusta loppuun.

“jos tallentaa väärässä kohdassa, saattaa kentän alusta asti uudelleen pelaaminen olla ainoa vaihtoehto tehtävän läpäisimiseksi”

Graafisesti Absolution on todella hyvännäköinen ja ruudun päivitys on sulavaa läpi pelin. Välianimaatiot on todella tyylikkäitä ja erittäin kaunista katseltavaa. Ääninäyttelijät suorituvat hommasta hyvin paria sivuhenkilöä lukuunottamatta. Musiikki ajaa asiansa, vaikka aiempiin peliehin musiikit tehnyt Jesper Kyd ei olekaan tällä kertaa säveltäjänä. Yleisesti ottaen pelimaailman tunnelma on sopivan synkkä ja sairas. Huumoriakin pelistä löytyy ja tehtävissä hyörivien hahmojen jutusteluja kuuntelee mielellään.

Moninpeliä pelissä ei varsinaisesti ole. Jokaisen tehtävän pisteitä voi verrata kavereiden ja muun maailman suorituksiin ja peli antaa jatkuvaa palautetta omasta sijoituksesta. Loistavana ideana on mukana Contracts-pelimoodi jossa pelaaja suorittaa avaamiaan tehtäviä uudestaan, mutta tällä kertaa hän itse saa päättää kenet päästetään päiviltä, onko kohteita useampia ja millä tavalla kalman kelloja kilistellään. Peli seuraa pelaajan toimintoja ja tallentaa ne tehtäväksi. Toisten pelaajien tehtävänä on toistaa pelaajan toimet mahdollisimman tarkasti. Tappoiskun jälkeisen paon lopuksi, pelaaja palkitaan dollareilla joilla voi avata uusia ominaisuuksia omiin Contracts-tehtäviin. Contracts on Hitmania puhtaimmillaan, mutta pääpelin ongelmat ovat silti edelleen läsnä.

Kannattaako ostaa?

Hitman Absolution olisi ollut huomattavasti parempi pelikokemus, jos pelaajalla olisi oikeasti vapaat kädet tehtävien suorittamisessa. Vaihtoehtoisia ratkaisuja on kyllä runsaasti tarjolla ja osa tehtävistä tarjoaa useampia lähetysmisreittejä. Mutta liian usein peli pakko-ohjaa pelaajaa toimimaan tietyn tavan mukaisesti, ellei sitten halua palkkioksi katsella loppuarvostelun miinuspistekertymiä.

Myös putkimaiset pakoilutehtävät rikkovat perinteistä kaavaa, eikä tämä vaihtelu tällä kertaa toimi pelin eduksi. Contracts tuo peliin huomattavaa lisäarvoa ja on monelle Hitman-puritaanille se oikea Hitman-kokemus.

Absolution ei missään nimessä ole huono peli, mutta pahasti keskinkertainen.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Hitman: Absolution
65 %
Edellinen artikkeliForza Horizon (X360)
Seuraava artikkeliMatka 2: Salainen saari (Blu-ray)
Each person who ever was or is or will be has a song. It isn't a song that anybody else wrote. It has its own melody, it has its own words. Very few people get to sing their song. Most of us fear that we cannot do it justice with our voices, or that our words are too foolish or too honest, or too odd. So people live their song instead.