Muistatko vuoden 2014 indiesotapelin, Insurgencyn? Et välttämättä, mutta Insurgency: Sandstorm on sellainen sotapeli, johon kannattaa tutustua.

Mikäli Battlefield V tai Call of Duty ei ole hetkeen herättänyt mielenkiintoa, tarjoaa sotapelirintamalle vaihtoehtoa amerikkalaisen indiestudion, New World Interactiven Insurgency: Sandstorm. Peli on tuotettu ranskalaisen Focus Interactiven rahoilla.

Jos et jaksa lukea, voit katsoa arvion myös videona:

Kuvitteellinen Lähi-Idän sotatanner

Insurgency: Sandstorm vie pelaajat Lähi-Idän sotarintamalle taistelemaan joko ylimielisenä jenkkisotilaana tai sotahuutoja aggressiivisesti huutavana arabisolttuna. Taistelua käydään sodan runtelemissa kaupunginjäänteissä ja aavikoiden välittömässä läheisyydessä, maaseuduilla.

Äijät valmiina taisteluun.

Sota simulaation silmin

Se, mikä erottaa Insurgency: Sandstormin kilpailijoistaan on simulaatio. Insurgency: Sandstorm pyrikii olemaan realistinen ballistiikkansa, aseiden käyttäytymisen, ihmiskehon kestävyyden ja ammusten saralla. Kun lipas tyhjenee, ei kukaan tule maagisesti täyttämään sitä itsellään. Lipas on ladattava manuaalisesti ja ammukset kerättävä itse. Samoin tähtääminen lonkalta on vaikeampaa, sillä tahtäys ei ole liimattu ruudun keskipisteeseen. Pienet muutokset liikkeessä, liikuttavat ensin kivääriä ja sitten vasta kameraa. Tähän ovat saattaneet mm. VR-pelaajat jo tottua.

Peli perustuu ryhmävetoiseen taktikointiin, etenemiseen ja määrätietoisuuteen. Pelaaja voi valita roolinsa kahdeksasta vaihtoehdosta erän alussa tai kuoleman koittaessa. Kaikkia rooleja ei ole tarjolla alkavaan otteluun loputtomasti, joten omasta paikasta kannattaa taistella nopeudella. Esimerkisi johtohahmoja ja kiikaritähtäintarkkailijapaikkoja saattaa olla tarjolla vain yksi.

Valitse aseesi ja varusteesi huolella.

Peli ei pidä lukittuna ainuttakaan asetta tai lelua. Kaikki ovat heti alussa saatavilla, mutta jokaisella objektilla on omat pisteensä, jonka vuoksi pelaajan on valittava, mihin osiin haluaa panostaa. Esimerkiksi parempi kivääri saattaa viedä lähtöpisteitä paremmalta tähtäimeltä ja äänäriltä. Hyvät aseet puolestaan suojilta tai toisinpäin. Loudautin valinta oma pikku herkkuhetkensä.

Ei yksinpelikampanjaa

Pelimuotoja on vain muutama. Team deadmatchit eivät ole Insurgency: Sandstormin pointti, vaan pointtina on Battlefield-peleistä tutut etene checkpointilta checkpointille -tehtävät. Erona Bäfään on se, että kun pelaaja kuolee – joka muuten saattaa tapahtua yhdestä vastustajan osumasta – joutuu pelaaja odottelemaan respawnausta aina seuraavan checkpointin valloitukseen saakka. Jos valloitus onnistuu, respawnaavat kaikki joukkueen kuolleet jäsenet.

Checkpoint-tehtäviä voi tehdä joko cooppijoukkueena tietokonetta vastaan tai Bäfä-tyylisesti pelaajat vastaan pelaajat -tilassa, 16 vs. 16 -suuruisissa matseissa. Näiden lisäksi tarjolla on pienempien erien pvp-matseja, lyhyemmistä CoD-otteluista innostuneille.

Simulaatiomaisuus tuo vaihtelua

Pelin simulaatiomaisuus tuo mielekästä vaihtelua sotapeleihin. Aseita ei voi pitää itsestäänselvyytenä ja taktikoinnista tulee aiempaa tärkeämpää. Joissain tapauksissa on älykästä säätää kivääri ampumaan sarjatulen sijaan yksittäisiä laukauksia tähtäämisen ja osumisen helpottamiseksi ja luotien säästämiseksi.

Viholliset ovat myös aiempaa yllättävämpiä. Mikäli pelaaja sattuu olemaan jenkkijoukkueessa, saattaa arabijoukkue yllättää itsemurhapommittajalla.

Graafisesti CS:GO-tasoa

Pelin grafiikka ei ole viimeisintä AAA-graffaa, mutta PC-versiossa ultra-asetuksilla, 4K:na pelattaessa peli näyttää hyvältä. Tehosteet ovat näyttäviä ja maisemat piirtyvät kivasti, kunhan peli suostuu ne ensin lataamaan.

Hahmot ovat sen sijaan keskinkertaista heikomman näköisiä, niiden animaatioista puhumattakaan. Peli sai kolmannen persoonan hyppyanimaation vasta tätä kirjoittaessa, eikä sekään ole aivan viimeistelty. Sama se, pelaaminen itsessään on hauskaa.

Peli on myös todella raaka. Murhat näyttävät suhteellisen aidoilta ja räjähdyksissä irtoavat raajat brutaaleilta. Tästä on tietysti annettava plussaa.

Pelin maailma on dynaaminen ja esimerkiksi ovet voi joko potkaista auki tai ampua saranoiltaan.

Saddam?

Ääniltään peli on loistava. Sota kuulostaa sodalta, ammukset ammuksilta ja jokainen kilke ja kilahdus on mukana luomassa immersiota sodasta. Myös ääninäyttelijät tekevät hyvää työtä. Arabien huuto kuulostaa näin länsimaiseen korvaan aidolta, mutta natiivin irakilaisen korvaan kuulemma nololta – näytellyltä. Huudot ovat samaa sekä englanniksi että arabiaksi, eli kiroilua ja vittuilua.

Team Chatista on annettava myös riemunkiljahduksen huuto, sillä se on tehty hauskasti. Kun pelaajat keskustelevat pelihahmojen ollessa vierekkäin, chatti on normaali. Kun pelaajat ovat eri puolella karttaa kuuluu chat-audio radioäänenä. Äänimiksaus rendataan vieläpä aidon kuuloisesti.

Kannattaako ostaa?

Onko Insurgency: Sandström sitten rahansa arvoinen? Hintaa PC-versiolla on 30 euroa ja tätä kirjoittaessa peli on vieläpä alennuksessa, eli kyllä on. 30 eurolla saa useita tunteja sotaverkkopeliviihdettä simulaatiomuodossa. Lisäksi kaikki tuleva lisäsisältö on tekijöiden mukaan ilmaista. Mikromaksuja on toki tulossa, mutta nämä koskevat vain kosmeettisia vaatteita. Mikäli Bäfän ja CoD:in arcademaisuus on alkanut kyllästyttämään, tarjoilee Insurgency: Sandstorm erittäin maittavaa viihdykettä fps-räiskintöjen ystäville, Counter Strike -grafiikoilla ja “jalla, jalla” -huudoilla varustettuna.