Vuonna 1945 saksalaisnatsit pakenivat Antarktikselle ja sieltä salaisen teknologian avulla kuuhun. Kuun pimeälle puolelle sotilaat askartelivat salaisen tukikohdan, jonne propagandan avulla luotiin uusi, entistä ehompi arjalaissukupolvi, jonka tarkoitus on palata takaisin maahan vuonna 2018.

 

Kun amerikkalaiset astronautit tekevät kampanjaa mustasta astronautista, löytävät 40-luvun sakemannit tuon tummaihoisen eksoottisen löydön ja vangitsevat tämän. Pienen kemikaalisen operaation jälkeen tumma jenkki on valmis valkoihoinen sotilas, jonka on tarkoitus johdattaa pahaa haluavat natsit Amerikan presidentin luokse.

 

Opettaja

 

Kun lähtökohtana on osittain kömpelön nettivideon tehneiden nuorten tekemä koko illan elokuva, ei oikeasti odotukset ole kovinkaan korkealla. Leffa käynnistyy mahtipontisesti, mutta hitaasti, eikä CGI ole perus avaruusgrafiikkaa kummempaa. Tilanne kääntyy kuitenkin yllättäväksi kun juoni alkaa rullata ja huumori astuu mukaan kuvioihin. Se on todella yllättävää ja kerrassaan hauskaa. Myös juoni on sen verran erikoinen, että sitä ei uskalla lähteä lainkaan arvailemaan etukäteen, joten yllätysmomentti on jatkuvasti läsnä.

 

Avaruuslaivat

 

Ohjaaja Timo Vuorensola on ymmärtänyt useita asioita, joita toiset kotimaiset ohjaajat eivät ole uskaltaneet lähteä kokeilemaan. Hän on lähtenyt työstämään viihdettä keinoja kaihtamatta ja kotimaiset Leppilammet ja Pääkköset on unohdettu heti kättelyssä. Kasti on pullollaan aitoja saksalaisia, australialaisia ja amerikkalaisia tähtösiä, joilta luonnistuu ulkomaan kielet huomattavasti kotimaista osaamista laadukkaammin. Samoin näyttelijätaidot ovat täysin eri luokkaa kuin kotimaisilla kestosuosikeilla.

 

Valkoinen talo

 

Leffan ekstroista löytyy kurkistus kulissien taakse, joka on perinteistä kotimaista leffaa huomattavasti mielenkiintoisempi paketti. Myös kommenttiraita ja trailerit ovat vakiovarusteena mukana.

 

Iron Sky on rehellinen viihdepaketti, joka on ehdottomasti paras koskaan Suomalaisvoimin tehty elokuva.

KE