Star Wars Jedi: Survivor -arvostelu – Asennuskaljat uupuu

Star Wars Jedi: Survivor on jatko-osa edeltäjälleen, Star Wars Jedi: Fallen Orderille, joten Cal Kestiksen seikkailut jatkuvat. Ensin peli on asennettava PC:lle, josta ongelmat alkavat. 

Kaukana, kaukana galaksissa on paikka, jonne kaikki ryönä ajautuu kuin muoviroskalautta Atlantille. Sieltä löytyy kaikkein haisevin ripulisanko, joka kantaa nimeä EA App (ent. Origin). Visvasangon pohjalta löytyy kiiltävä, timantin omainen kappale nimeltä Star Wars Jedi: Survivor. Miksi tämä loistava asia sijaitsee jossain näin epäpyhässä paikassa? Sitä ei kukaan tiedä, ja sehän vituttaakin sitten kuin pientä ihmistä.

Jatko-osalle tarina

On kulunut viisi vuotta Jedi: Fallen Orderin tapahtumista ja taistelujen kovettama Cal Kestis (Cameron Monaghan) löytää itsensä Imperiumin takaa-ajettavana pitkin galakseja. Cal ja uskollinen apurinsa, droidi BD-1 koluavat avaruuden kolkkia kunnes avaruuslaiva, Mantis tekee pakkolaskun ottaen osumaa TIE Fightereilta, Coruscantin välikohtauksen jälkeen, jossa Cal pistää Imperiumin siskon palasiksi.

Vanhat kaverukset Mantisilta, Greez, Cere ja Merrin ovat hajaantuneet elämään omia elämiään poissa Imperiumin katseelta. Vanha joukko kootaan yhteen ja uusien mysteerien ratkominen voi alkaa. Löytyy salaperäinen, unohdettu planeetta Koboh joka voi muuttaa kaiken.

Koboh toimii pelissä eräänlaisena hubina ja turva-asemana, joka toimii myös kotina mainareille. Koboh on mineraalirikas ja täynnä aarteita, joten tänne kannattaa aika-ajoin palata tonkimaan.

Mistä tämä hyppää?

Kolmannesta persoonasta kuvattu toimintaseikkailu on samaa kuin ensimmäinen osa ja tarjoaa taas ”soulslike”-toimintaa. Nopeita refleksejä kaivataan ja vaikeustaso on kohdillaan. Ainakin, jollei ihan helpoimmalla tasolla pelaa.

Cal voi juosta, hyppiä ja uutena elementtinä uida, sekä sukeltaa. Tämä avaa taas hieman lisää tutkittavaa ja sukeltaminen onkin tehty erittäin nätin näköiseksi.

Lisää etenemismahdollisuuksia on lisätty, kuten hevosmainen ratsu, jolla saa taitettua pidemmät matkat nopeammin, sekä lentoliskoja, joilla voi harrastaa liitelyä – tosin vain rajatun matkan verran.

Peli on kaikessa avoimuudessaan putkijuoksumaista ja etenemisreittejä on vain ne, mitkä peliin on koodattu. Nämä reitit pelaaja tajuaa välittömästi, eikä niillä ”pulmilla” tarvitse päätään raapia. Itse pelasin ilman HUDia ja karttapinnejä, jolloin piti ihan aikuisten oikeasti etsiä reittiä. Lisäsi immersiota valtavasti – suosittelen.

Kuin ykkösosassakin, on tässäkin Respawn Entertainmentin tapaan mukana parkouraus ja seinillä juokseminen. Sama mekaniikka oli jo vuosia sitten julkaistussa Titanfall-pelissä. Se toimii, mutta taaskin rajoitetusti. Seinillä iloittelu tapahtuu vain niille määritetyillä paikoilla, joten omia reittejä ei voi luoda. Parkouraus on myös järjettömän helppoa ja usein riittääkin vain yhden napin painaminen.

Lyö sitä!

Taistelu on Star Wars Jedi: Survivorissa yllättävän maukas, vaikka onkin pakotettujen animaatioiden orjana. Nämä hidastukset on tehty varsin vähän pelaajaa ärsyttämättä, mutta se luo silti kankeutta polviin.

Mäiskintä oli ykkösessä jo erittäin kelpoa ja nyt se on jopa parempaa. Valosapeloinnin yhteydessä käytetyt voimat tekevät taistelun kokonaisuudesta hyvin tähtiensotamaista ja fanipoikien sekä -poikien on helppo uppoutua seikkailuun.

Valosapeleita voi jälleen modailla mieleisekseen, mutta vain kosmeettisesti. Sapelin voi halutessaan käyttää perinteisesti yhden mailan taktiikalla, kaksipäisenä bo-keppinä tai kahtena, erillisenä sapelina. Näille eri asennoille on olemassa erilaisia taitoja, joita taitopuusta voi availla kun kokemuspisteitä kertyy.

Mukana on nyt muitakin apureita kuin Calin droidi, BD-1. Näitä kumppaneja voi Cal käskyttää esimerkiksi hyökkäämään pahaa-aavistamattomien vihollisten kimppuun.

PC:llä rujoa katseltavaa

Graafisesti peli on valitettavasti PC:llä hyvin rujoa katseltavaa, vaikka alussa, Coruscantilla meno näyttääkin hyvältä. Kobohille mentäessä näyttää peli helvetin suttuiselta vaikka grafiikkaliu’ut ovat täpissä. Näitä ei testikoneella voinut aivan kaakossa pitää ja peli pätki myös kaikkein alhaisimmilla asetuksilla. Reaaliaikaiset säteenseurannat löytyvät pelistä, mutta kuormittavat pelille suositellun kokoonpanon tehokkaasti.

Pelin PC-porttaus onkin yksi historian huonoimmista, eikä se vieläkään toimi kaikilla sylintereillä yskimättä. Valtavat ruudunpäivityspudotukset kesken tiukan taistelun rikkovat ennen kaikkea immersion samalla kun saat turpaan ykköstason vihollisilta. Jedi Survivorin PC-puolen koodejakin saatiin odottaa hyvä tovi jo julkaisun jälkeen. Syynä ”suuri kysyntä”, mutta tätä en osta. Näin rikkinäistä peliä en ole koskaan elämässäni kohdannut, eivätkä ongelmat ole vain graafisen suorituskyvyn sisällä.

Ääni- ja efektipuolella Star Wars Jedi: Survivor on aivan kärkikastia, luoden todellakin sen Tähtien sota -fiiliksen. Siellä kaikki toimii. Se onkin sitten ainoa osa-alue, joka toimii.

Ongelmavyyhti

Pelin 130-gigainen asennuspaketti kestää satamegaisella kuidulla noin 3,5 tuntia latautua. Peliin saatu arvostelukoodi on Steamille, mutta toimiakseen peli vaatii EA:n oman pikku apurin, EA Appin. Ennen kuin edes pääsin kirjautumaan EA:n apuohjelmaan sisään on tietokone pelin asennuksen jälkeen käynnistettävä uudestaan, sillä applikaatio ja Steam eivät kättele edes kyynärpäätaktiikalla. Käynnistyksen jälkeen EA vaatii sisäänkirjauksen ja peli käynnistyy – jos käynnistyy.

Yli kahdeksan kertaa kymmenestä peli ei vain lähde käyntiin ilman mitään virheilmoitusta, jolloin tehtävienhallinnasta joutuu tappamaan kaikki EA:n takalaidalla pyörivät komponentit. Tämä ei auta läheskään aina, vaan peli on ASENNETTAVA kokonaan uudestaan ja odoteltava jälleen ihanat kolmisen tuntia.

Kun peli sitten joskus suostuu käynnistymään on aika optimoida varjomuisteja ynnä muuta paskaa, mitä pelit nykyään ja näköjään vaativat. The Last of Usissa oli tuskainen 40 minuutin tietokoneen keittäminen, mutta se oli vain kerran ja jatkossa ei tätä tarvinnut suorittaa. Star Wars Jedi: Survivorissa tämä täytyy tehdä JOKA IKINEN kerta kun peliä haluat tai pystyt pelata. Se ei onneksi kestää muutamaa minuuttia kauempaa, mutta sen tapahtuessa joka kerta, alkaa stressihermo ohimolla paisua.

Tuhoamispäivitykset

Sitten tulivat korjauspäivitykset, jotka tekivät kaikkea muuta kuin korjasivat peliä. Kun vihdoin pääsin peliä pelaamaan, oli tullut noin 700 megatavun kokoinen päivitys, joka olisi steamin mukaan kestänyt yli NELJÄ TUNTIA! Nopeampaa oli siis asentaa peli jälleen, mutta idiootti kun olen, niin odotin tämän päivityksen asentamisen. Alle gigatavun pätsin sisään runnomisen jälkeen peli ei taaskaan edes inahtanut – siispä uninstall ja re-install. Kolme ja risat tuntia meni taas odotellessa. Peli toimii muutaman kerran, kunnes on taas sama seinä edessä. Ei toimi, ei inahda, ei kerro missä vika.

Saatiin uusi päivitystiedosto. Nyt sillä oli jo 4,5 gigatavua kokoa. Tätä päivitystä ei voinut edes asentaa, sillä se kaatui noin puolessa välissä asennusta. Voisiko nyt nämä johtua vain kriitikon omasta koneesta? Ehkä, mutta näytti olevan erittäin monella muullakin sama ongelma. Harvoilla onnekkailla peli toimii, minulla ei.

Noin kolmen viikon aikana olen päässyt peliä pelaamaan noin nelisen tuntia, joten on vaikea kirjoittaa sellaista arviota, mitä peli ansaitsisi. Peli on helvetin hyvä ja haluan pelata sitä, mutta en voi.

Haista EA pitkä, haiseva, ripulipaska!

Kannattaako ostaa?

Peli maksaa PC:llä 70 euroa ja tuurilla mennään, että toimiiko vai ei. Itse en maksaisi jeniäkään tästä sakokaivosta, jonka pohjalla kiiltää ihana helmi. Jos omistat konsolin, on peli ehdoton Tähtien sota -faneille ja toimii myös muillekin pulliaisille. PC-porttaus ei vaan nyt mennyt ihan maaliin.