Mainos
Lumimies, onko sitä? No, ainakin tämän animaation mukaan on, eikä se ole mikään oletuspörröturri.

Lumimies, eli Jeti on tuntematonta lajia edustavaksi väitetty olento, jonka kerrotaan liikkuvan Himalajan vuoristossa. Lumimiehen sanotaan useimmiten kulkevan kahdella jalalla ja muistuttavan ihmisapinoita. Tarina on tunnettu Aasiassa jo ainakin 3000 vuotta ja se kuuluukin Himalajan seudun alkuperäisväestön mytologiaan. Tämän mytologian Jeti, eli Abominable kertoo modernin animaatiotarinan keinoin.

Mainos

No, mut ongk se valgone Jeti?

Elokuva sijoittuu ruuhkaiseen Kiinaan ja seuraa Yi-nimistä teinityttöä. Tyttö havaitsee eräänä iltana talonsa katolle piiloutuneen lumimiehen, jonka kanssa ystävystyy nopeasti. Kun Yi:lle selviää, että lumimies on kotoisin Everestin vuorelta, päättää hän lähteä oppaaksi lumimiehelle, saattaakseen tämän kotiinsa. Yi:n ystävät eivät voi jättää seikkailua välistä, joten he lyöttäytyvät messiin.

Gyl mää ain Giinas

Jeti on DreamWorksin ja Universalin yhteistyön hedelmä. Se on oiva seikkailu Aasian halki toiseen kulttuuriin. Samalla se kertoo tarinan rohkeudesta ja itsensä ylittämisestä. Tämä sanoma on kohdistettu etenkin lapsille ja nuorille.

Ja kohderyhmälle leffa toimiikin. Katsoin elokuvan kahden jälkeläiseni kanssa, jotka molemmat kehuivat elokuvaa todella hyväksi.

Näin aikuiseen makuun seikkailu oli ennalta-arvattava, mutta hyvin mukaansatempaava. Kiinalaismaisemista plussaa, sillä amerikkalaiset maisemat ovat hyvin kuluneita etenkin amerikkalaisissa animaatioissa.

Ääninäyttely, tarinankerronta, visuaaliset tehosteet ja äänet ovat laadukasta jälkeä. Ei valittamista, mutta ei myöskään mitään uutta ja uskomatonta.

Kannattag sitä mulgoilla?

Blu-rayn lisämateriaalit ovat kahden lyhärin osalta hyviä, mutta kaikki muu making of -tarjonta on tylsää, ja jopa suomeksi tekstittämätöntä. Nämä lisukkeet aukeavat vain aikuisille, mutta sisältö on kuitenkin tehty lapsenmielisille.

Ei se mitään, vaikka ekstroissa mennäänkin metsään, itse leffa on varsin katsottava seikkailu ja kuten kohderyhmäkriitikkoni sanoivat, ”leffa on tosi hyvä”.

Mainos