Aarno Lamminparras (Kari Hietalahti) on epätoivoinen entinen majuri, jonka elämä potkii päähän, toistuvien konkurssien ja työttömyyden johdosta. Miehen vaimo (Pirjo Määttä) patistaa ukkoa hakemaan Helsingistä töitä, mutta tuskaisa metropoli ei houkuttele Aarnoa. Niinpä Aarno päättääkin kaapata yhtäkkiä lentokoneen ja vaatia lunnaita, jotka menevät täysin komedian puolelle.
Kaappari on Aleksi Mäkelän elokuva ja taattua Solar Films -tuotantoa. Visuaalinen ilme poikkeaa heti muista kotimaisista elokuvista ja musta huumori kukkii niin tarinassa kuin hahmoissakin. Vaikka leffa on pääasiassa draamaa, on sen jokainen hahmo jonkun tunnetun kotimaisen koomikon näyttelemä. Nämä starat tuovat jokaiseen hahmoon hivenen komiikkaa ja tämä pitääkin mielen varsin virkeänä.
Leffan käsikirjoitus on kiinnostava. Se lähtee hyvin käyntiin, etenee hienosti ja toiseen kolmannekseen asti fiilis onkin katossa. Tuntuu aivan kuin katsoisi hyvää kotimaista elokuvaa. Leffan lopussa sitten pettymys iskeekin kasvoille kuin betoniseinä, sillä käsikirjoittajat ovat lähteneet selkeästi töistä kotiin ennen työpäivän päättymistä. Leffan viimeinen kolmannes on niin huono, että se melkein pilaa koko elokuvan hyvyyden. Eivätkö suomalaiset elokuvantekijät todella ymmärrä, että loppu on jos mahdollista jopa alkua tärkeämpi?
Blu-rayn bonusarkusta löytyy nivaska kulissientakaista dokumentaaria ja katsaus CGI-tehosteiden tuotantoon. Ja niistä pitikin manaamani, että CGI-lentokone on aivan liian kiiltävä näyttääkseen realistiselta. Nyt jumankauta äkkiä reflectionmapit vaihtoon ja opettelemaan kiivaasti realististen sheidien asettelua. Hyi, hyi!
Kaappari on loppujen lopuksi kuitenkin ihan ok kotimainen draamakomedia, joka kannattaa kansallishistoriankin ja ihanien 1970-luvun rekvisiittojen takia katsastaa.
