Mainos
Lemmikkien salainen elämä 2 jatkaa Itse ilkimys -elokuvien tekijöiden näkemystä siitä, mitä lemmikit puuhaavat kun omistajat eivät ole näkemässä.

Lemmikkien salainen elämä 2 on jatkoa vuoden 2016 Lemmikkien salainen elämä -elokuvalle. Leffa oli suurmenestys, joten jatko-osa oli vain ajan kysymys.

Elokuva on Illumination-elokuvastudion kymmenes ja sen ovat tuottaneet studion perustaja ja johtaja Chris Meledandri ja hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa Janet Healy. Käsikirjoituksesta vastaa jälleen Brian Lynch (Kätyrit) ja ohjauksesta Chris Renaud (Itse ilkimys -elokuvat). Elokuva on tehty siis kovassa seurassa.

Mainos

Nyt matkataan maalle

Elokuva kertoo pari tarinaa päällekäin; ensinnäkin alkuperäisestä leffasta tuttu perhe lähtee stressilomalle maaseudulle, jossa kaupunkilaiselämään tottuneet pörrökuonot pääsevät kokemaan aivan uuden maailman. Toiseksi terrieri Max jättää suosikkilelunsa pomeranianille, Gidgetille, joka hukkaa lelun heti. Näistä kahdesta sopasta saadaan kylliksi viihdettä puoleksitoista tunniksi.

Kaksi koiraa ja poika.

Kuinka tulkita lemmikkiä?

Lemmikkien salainen elämä 2 on ennen kaikkea sympaattinen koko perheen animaatioelokuva, joka tarjoilee toimintaa, komediaa ja sympatiaa. Sen visuaalinen ulkonäkö on todella kaunis. Jo pelkästään tekstuurien yksityiskohdat ja karvafysiikat saavat omat karvat nousemaan pystyyn, sillä vaikka leffa on sarjakuvamainen, on se hyvin realistinen.

Elokuva on myös koira- ja kissaihmisten leffa. Katsojat voivat huomata kaikki ne yksityiskohdat, jotka ovat tuttuja omilta lemmikeiltään. Samalla se leikittelee ajatuksella, mitä eläimet mahtavat miettiä meistä. Katsoja rakastuu omaan lemmikkiinsä takuulla entistä enemmän tätä leffaa katsoessaan. Kokonaisuus onnistuu hienosti.

Rooster on maatilan kunkku.

Elokuvan kaksi rinnakkaista tarinaa soljuvat hyvin ja pitävät otteessaan. Aivan nuoremmat lapsoset eivät välttämättä jaksa keskittyä pitkiin dialogikohtauksiin, mutta onneksi elokuvassa on toimintaa hyvässä suhteessa. Suomidubbauskin on laadukas.

Kannattaako katsoa?

Lemmikkien salainen elämä 2 on samaa laadukasta tasoa kuin edellinen osa. Elokuvalle kannattaa antautua puolentoista tunnin ajaksi, mielellään kunnon kotiteatterissa. Lisäksi ekstroista löytyy parisen tuntia lisäherkkua lapsille sekä kaksi uutta minielokuvaa. Blu-ray-paketti on varsin kattava.

Mainos