Mainos
Silloin kun Snake painelee pois helikopterilla, repeytyy taivaalle ulottuvuuksien välinen portti. Metal Gear Survive on MGS V -pelin aikaan sijoittuva spin-off-tarina vaihtoehtoisessa todellisuudessa.

Jossain vaiheessa Metal Gear Solid V: Ground Zeroesin ja Phantom Pain -tarinoiden välimaastossa taivaalle repeytyi madonreikä, jonne eräs Snaken sotilaista lähetettiin. Toisessa ulottuvuudessa selviytyminen on hiuskarvan varassa, ja ulottuvuuteen aiemmin joutuneet ovat jääneet jonkin muukalaisvoiman johdosta aivottomiksi päättömiksi kristallikoristeiseksi olennoiksi. Selviytyminen ei ole pelkästään taistelua vihollisia, vaan myös luonnonvoimia, nälkää ja janoa vastaan.

Avaruuszombeja ilman Hideo Kojimaa

Metal Gear Survive on ensimmäinen Metal Gear -nimeä kantava peli Hideo Kojiman myrskyisen Konamista lähdön jälkeen. Hideo Kojima on kehittänyt Metal Gear -sarjan, ja ollut sen kaikissa ”virallisissa” osissa mukana. Kojiman epäiltiin olleen Metal Gear Surviven suunnittelussa mukana, mutta hän itse sanoo ettei hänellä ole mitään tekemistä nykyisen pelin kanssa. Kojiman mielestä vaihtoehtotodellisuudet ja zombiet eivät kuulu Metal Gearin taktiseen vakoilupeliteemaan. Asiasta voidaan olla montaa mieltä, kun miettii minkälaisia erikoisia vihollisia Metal Gear sarjat ovat sisältäneet. Tosin vakoiluteema on vihollisten sijaan ollut Metal Gear Solid -peleissä pääosassa, tässä spin-offissa nämä erikoiset zombiemaiset kristallipäät ovat selkeästi isommassa fokuksessa.

Mainos

”Kojiman mielestä vaihtoehtotodellisuudet ja zombiet eivät kuulu Metal Gearin taktiseen vakoilupeliteemaan”

Metal Gear Survive käyttää MGS V -peleistä tuttua Konamin Fox Engineä, joten graafisesti peli muistuttaa kahta edellistä MGS-peliä. Haaleahkot värit yhdistettynä pisteliäisiin yksityiskohtiin ovat edelleen ihan miellyttävää katseltavaa, mutta välillä tuntuu siltä, että tällaisesta hailakasta hiekkamaastosta on aika jättänyt jo jonkin aikaa sitten.

Metal Gear Survive ei sisällä vakoiluteemaa, sillä kyseessä on selviytymistaistelu. Madonreiän toisella puolella oleva maailma on julma, ja henkensä pitimiksi on tehtävä ihan oikeaa duunia. On kerättävä ravintoa, vahvistettava tukikohtaa ja kehitettävä uusia aseita ja tarvikkeita.

Nälkäkuolema tappaa nopeasti, joten aluksi on kerättävä paljon ravintoa esimerkiksi erilaisia eläimiä metsästämällä.

Fox Engine ei ole ehkä kaikkein paras käsirysytaisteluihin, joten välillä vituttaa hiipiä vartti lampaan perässä vain huiskaitakseen ohi keihäällä. Onnistuminen on tätä myöten erittäin palkitsevaa.

Jos lähtee vihollisten keskelle ilman asianmukaista valmistautumista, on kuolema täysin varma: joko viholliset tappavat hetkessä, tai sitten nälkä vie. Nälän käydessä isoksi, hahmo hidastuu, ja karkuun pääsy laumalta zombien kaltaisia vihollisia on lähes mahdotonta.

Onnistuminen hiuskarvan varassa

Perusluuppi pelissä on haastavaa, mutta palkitsevaa. Onnistuminen on aina hiuskarvan varassa. Tämä toki voi turruttaa pidemmän päälle, jolloin pelaamisesta lähtee into. Onneksi sopiva vitutuskäyrä jaksaa kantaa melko pitkälle.

Peli on saanut paljon kritiikkiä mikromaksuista muun muassa siksi, että toisen pelitallennuspaikan ostaminen maksaa ihan oikeaa rihikuivaa. Itse en toista save slottia kyllä kaivannut, sillä yhdessäkin on ihan tarpeeksi tekemistä.

Pelissä on siis kahta eri valuuttaa; kirstalleista keräämällä saatu, ja oikealla rahalla SV-kolikoiksi muutettu. SV-kolikko-ostokset ovat selkeästi extroja, joilla voi helpottaa peliä, mutta eivät ole millään tasolla pakollisia pelin pelaamiseksi.

Kristallimassia saa parhaiten co-op-tehtävistä, joista saa massia, vaikkei tehtävä onnistuisikaan. Muuten kristalleja saa vihollisten tappamisen jälkeen vihollisista kaivamalla, mikä on hidasta, tai satunnaisesti löytyvistä kristalliklönteistä.

”toisen pelitallennuspaikan ostaminen maksaa ihan oikeaa rihikuivaa”

Suurimpia murheenkryynejä pelissä on mielestäni se, että jopa yksinpeliä pelatessa on pelin oltava jatkuvasti yhteydessä nettiin. Pelin käynnistäminen kestää, sillä peli tekee aluksi useamman serveritarkastuksen. Tätä siis pitää oikein haluta pelata, jotta alkukankeuden yli pääsee.

Lisäksi pelin alkuvaiheessa nälkäkuolema ja ruuan vähyys pakottavat pelaajan grindaamaan kohtuuttomasti, jotta saa tarpeeksi ravintovarastoja lähteäkseen suorittamaan jotain tehtävää.

Alun muutaman kymmenen minuuttin tehdashiippailu on mannaa, ja sitten alkaakin karu helvetti, jossa nälkä vaanii ja vie miehen melkein pahemmin, kuin yksikään zombievihollinen.

Metal Gear Survive on loppupeleissä hyvin viimeistelty selvitymispeli oudossa ympäristössä. Ei se Metal Gear Solid ole kuin nimeksi, mutta jos siitä pääsee yli, voi pelistä jopa parhaimpina päivinä nauttia.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Metal Gear Survive
74 %
Edellinen artikkeliUbisoft julkisti Tom Clancy’s The Division 2 -pelin
Seuraava artikkeliPast Cure -arvostelu – Pohjaanpalanut keitto kaikilla mausteilla
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.
metal-gear-survive-arvosteluMetal Gear Survive on loppupeleissä hyvin viimeistelty selvitymispeli oudossa ympäristössä. Ei se Metal Gear ole kuin nimeksi, mutta jos siitä pääsee yli, voi pelistä jopa parhaimpina päivinä nauttia.