Metroid Dread -arvostelu – Body horroria ja voideltua actionia

The Dread in Metroid Dread

Galaktinen federaatio saa Samusin pikkuruisen metroidien ja x-parasiittien ”kansanmurhan” jälkeen tuntemattomasta lähteestä videon, joka näyttää että X-parasiitti on ja voi hyvin. V–TU!.

Samus suuntaa matkansa kohti planeetta ZDR:ää. Hänen aluksensa tekoäly Adam muistuttaa kylmällä robottiäänellään, että palkkio ei vastaa riskejä, olisi parempi kääntyä takaisin. Samus vahvana naisena piu-paut välittää moisesta miesoletetun tekoälyn kotkotuksista. Samus laskeutuu ZDR:lle ja seuraavat muistikuvat hänellä on siitä, kun kuolleiksi luultujen Chozojen edustaja saapuu hänen luokse ja ampuu häntä mahaan.

Yhdeksäntoista vuoden odotuksen tuotos

Metroid Dread on Metroid Samus Returns -remaken tehneen espanjalaisen MercurySteam studion toinen Metroid-yhteistyö Nintendon kanssa. Se suunniteltiin alunperin Nintendo DS:n peliksi, mutta jouduttiin sitten pistämään jäähylle riittämättömän rautapuolen suhteen.

Metroid Dread on sivusta kuvattu ns. 2.5D Metroidvania-peli (ks. yllä).

Metroid Dread ottaa oppinsa kaikista aiemmista Metroideista, yhdistäen näiden parhaat puolet ja uudistaen menoa. Metroid Dread on nopein, liukkain ja toimintarikkain Samus Aran sukkula, mitä maa päällään tällä hetkellä kantaa.

Pelin päähahmo Samus on saanut erittäin tervetulleina lisinä liukumisen ja vapaan tähtäyksen. Kaikkea toimintaa leimaa sulavuus ja liikemomentin ylläpito, ja näitä tarvitaankin sillä Dread tuo mukanaan myös täysin uudenlaisen uhan.

E.M.M.I.:t ovat robotteja jotka vainoavat Samus Arania. Ne ovat nopeita, ne kuulevat Samusin ja ne tappavat hänet yhdellä iskulla, jos saavat kiinni.

Fiksusti pelin kehittäjät ovat antaneet noin 1 % mahdollisuuden selviytyä E.M.M.I.:en kohtaamisesta ajoittamalla Metroid Samus Returns pelistä tutun vastalyönnin juuri oikealla hetkellä. Ajoitus on kuitenkin niin millintarkkaa puuhaa, että usein Emmi iskee naamapiikkinsä Samusin riitaan. Cat Fight!

Oletan että E.M.M.I.:t ovat naisia, koska niiden nimi on E.M.M.I.; näin kankea minä olen.

Tämä pieni mahdollisuus selviytyä tekee pelaajan mielessä kohtaamisista reiluja. Kuolema on Metroid Dreadissa läsnä, sekä Emmigranttien, että Isojen Pahojen Pomojen kanssa. Peli muistuttaa kuoleman jälkeen, ettei ole yhtään vihollisen iskua, mitä ei olisi mahdollista väistää tai torjua. Tämä on hyvä pitää mielessä, ja puskee pelaajan oppimaan vastustajan toimet ulkoa. Mekanismi on tuttu mm. Soulslike-genren peleistä, mutta toisin kuin niissä, peli ei rankaise pahemmin kuolemisesta.

Uudistukset tuntuvat hyviltä ja lienee turvallista sanoa, että tällä kertaa on kuin hyppäisi valmiiksi liukkarilla valeltuihin avaruuspalkkionmetsästäjän saappaisin, sillä niin sopivalta ne tuntuvat jalkoihin. Samus Aran on badass!

Pelaajastakin tuntuu pahaperseeltä, kun hän ohjastaa Samusia. Sormet ovat spagettia myöhemmässä vaiheessa peliä, kun melkein kaikki Nintendo Switchin ohjaimen napit ovat käytössä, ja monesti niistä jopa noin neljä samaan aikaan.

Metroid Dread on todella haastava peli. Sen pomotaisteluissa on mahdollisuus kevyeen sielunkuolemaan, mutta kuten Celeste-pelissä, virheistä toivon mukaan oppii ja todella nopea palautus takaisin pelikentälle lähelle kuolemanpaikkaa, iskee kuin tuhat volttia siihen ”vielä kerran!” -hermoon.

”Uudistukset tuntuvat hyviltä ja lienee turvallista sanoa, että tällä kertaa on kuin hyppäisi valmiiksi liukkarilla valeltuihin avaruuspalkkionmetsästäjän saappaisin”

Edeltäjäänsä, Metroid Fusionia, kritisoitiin siitä, että se tuntui kovin lineaariselta, tekoäly Adamin kertoessa aina seuraavan lokaation. Tähän ei onneksi Metroid Dreadissa palata. Tällä kertaa Adam kyllä kertoo vihjaten mitä tehdä, mutta ei minne mennä. Seikkailu ja tutkiminen jää pelaajan kontolle. Peli on kuitenkin sen verran hyvin suunniteltu, että todella harvoin tuntee olevansa täysin eksyksissä ja tätä kontrollissa olemista edistää erittäin paljon uudistunut kartta.

Metroid Dreadin kartta on ehkä yksi parhaimpia Metroidvania-genren karttoja, joita olen nähnyt. Se kertoo erilaisten ovien tilanteen, se paljastaa edetessä uusia asioita, mutta ei kerro mitä ne ovat, jne. Kartta on upea, ja toimiva, mikä on tärkeää, sillä iso siivu Metroid Dreadin pelaamisesta on karttaruudussa aprikointia.

Onks tää taivas, vai onks tää helvetti? Ei sen välii sillä sametti on velvetti

Metroid Dread on aivan ällistyttävän upean näköinen, ja se myös kuulostaa aivan ällistyttävän upealta. Metroid Dread on malliesimerkki siitä, ettei tarvita järkyttäviä laitetehoja, tuhottomasti pikseleitä, HDR:iä ja säteenseurantaa luodakseen jotain uskomattoman imuisaa ja upeaa. Nintendo osaa tämän puolen.

Se myös pyörii kuin rasvattu salami, ja pitää lähes koko ajan 60 kuvan ruudunpäivitystä yllä, dropaten todella harvoin datan striimauksessa, ehkä freimin tai kaksi.

Yleisfiilis on samettisen pehmeää etenemistä joko virtuaalitukka hulmuten, tai hiippailen kusi sukassa Emmien vihaa karkuun. E.M.M.I.:en alueella peli silpaisee osan värisaturaatiosta pois, tuoden harmauden katkullaan lisää jännitystä pelaajan punttiin.

E.M.M.I.en kohtaamiset ovat intensiivisiä ja sekä Emmien, että Samusin (ja muidenkin hahmojen) animaatiot ovat niin sulavia ja täynnä yksityiskohtia, että välillä aivan yllättää itsensä suu auki tuijottaen.

Pienet yksityiskohdat, kuten miten Emmit nousee tai laskeutuu, miten Samus nojaa seinään, kun hän nojaa seinässä olevan aukon reunuksiin. Peli on niin täynnä elämää ja tarinaa sekä sen hahmoissa, että ympäristössä. On melkein sääli, ettei ZDR:llä voi vaan tallustella synkeää päivää paistatellen ja maisemia ihaillen. Tämä peli huutaa valokuvatilaa, jota pelistä ei valitettavasti löydy.

”Tämä peli huutaa valokuvatilaa, jota pelistä ei valitettavasti löydy”

Musiikit ovat taattua Metroidia, luoden tunnelmaa ja herätellen kevyesti pelisarjan fanien nostalgiaa. Telkkarista tai Switchiltä pelatessa musiikit katoavat hieman Samusin harhaisen tykittämisen alle, joten parhaimman audiokokemuksen saa kun iskee luurit päähän.

Jumalauta, se äänimaisema, joka luurien kautta tulee, on niin täynnä pieniä yksityiskohtia ja tunnelmallisen musan mukaansa tempaavaa sykettä! Tämä saa toivomaan, että omistaisi tuhansien eurojen äänentoistolaitteet, jotka osaisi erotella nämä äänet kaikki kuuluville.

Harmillisesti pelissä ei ole äänenvoimakkuuksien säätöjä, joten on mentävä sillä, mitä kaikkivaltias Nintendo on meille antanut.

ARVOSTELU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA…