Mainos
Puolassa tehdään taas räiskintäpelejä ja People Can Fly -pelistudio näistä yhtenä kovimpina. Vaiheikkaan historiansa kanssa seilaileva yhtiö jytkäytti uutukaisen piilorunkkupaukuttelunsa, Outriders-pelin parin vuoden kehityksen jälkeen. Onko tässä kaivattu Bulletstorm-pelin päivitetty, rope-elementtejä sisällään pitävä loot ‘n shootteri, vai jatkuuko trendikäs “olen AAA, eli vitsi” -kaava tälläkin kertaa?

Outriders on vuonna 2016 puolalaisen pikkukaupungin Varsovassa sijaitsevaan suunnittelupöytään naulattu ajatus, että nyt kun ollaan näitä ammuntapelejä väsäilty ja niistä on tykättykin vielä, niin lisätään näihin aiempiin tuotteisiin roolipelielementtejä.

12 vuotta ennen Outridersin suunnittelua tehty loistava kauhuräiskintäsekoilu Painkiller ja vuoden 2011 Bulletstorm saisivat nyt vierelleen vähän kumpaakin – tosin vähemmällä kauhuskenaarioilla ja enemmällä piilosta räiskimällä.

Mainos

Tarinatila

Pelin juoni on klassisen geneerinen sci-fi-oksennus. Ilmastonmuutos ihmisen käden kautta tekee Gaialle (äiti maa) eetua, joten ihmiskunnan pitää jälleen etsiä samankaltainen planeetta kuin Maapallura.

Enoch-planeetta löytyy korvaajaksi. ECA-järjestö (Enoch Colonization Authority) perustetaan ja supervaltojen varat lyödään yhteen matkaa sekä kolonisaatiota varten. Kaksi tulevaisuuden Nooan-arkkia, Caravel ja Flores pitävät sisällään kumpainenkin puoltamiljoonaa ihmistä, joista tietenkin toinen arkki paukahtaa kesken retken.

83 vuoden taipaleen jälkeen Flores saapuu ehjänä Enochille ja ihminen tuttuun tapaansa alkaa raiskata heti palloa kolonisaatiolla.

“Nyt jo kevätsipulia kaupassa? Ohhoh”

Outriders-eliittisotilaat astuvat ekat askeleet Enochilla turvatakseen kolonialistit, mutta Enochilla ei olekaan kaikki kunnossa. Ulkopolkijat (Outriders) löytävät mysteerisen, valtavan ja tappavan poikkeaman, ja tästä syystä yrittävät varoittaa kolonialisteja, mutta ECA-järjestöllä on muuta mielessä ja päättävät lähettää vieläkin erikoisemmat sotilaat hiljentääkseen Ulkopinkojat.

Pelin sankari, ainoana eloonjääneenä ECA:n kusetuksesta selvinnyt herää reilun kolmenkymmenen vuoden jälkeen jääkaapista todetakseen, että sisällisotaa ja kaikkea muuta kivaa on tapahtunut, ja hommalle on saatava stoppi. Pelajaa – ota ohjat!

Loottia edessä, juokse!

Misten tätä ajetaan?

Outriders on kolmannesta persoonasta pelattava cover-lootershooter taitopuulla varustettuna. Vastaan tulee Enochin palluran vakioeläinmaailmaa, joita hirviöiksikin voisi kutsua. Ihmismäisiä, muunneltuja tupsahtelee vastaan ja välilä taistellaan isoja mörököllejä vastaan.

Alta pois kun rapumies hyökkää

Pelimaailma on valtava, mutta todella rajoittunut. Oikeastaan mihinkään mielenkiintoisiin paikkoihin menoa ei sallita, vaan homma menee täydellisessä putkessa aina suojasta toiseen ja vihollisaalloista kolmanteen aina päävastukseen asti.

Toista tämä litania koko pelin ajan alusta loppuun asti, uninstalloi ja mene ulos istumaan vaikka muurahaispesään saadaksesi muuta stimulaatioita persekannikoille pelituolissa tai IKEAN “Gryndvall” -designjakkaralla istumisen sijaan.

Ja istumisesta tulikin mieleen, että tässä pelissä ei sitten muuten hypitä eikä lennetä. Myöskin yli puolen metrin korkuiset kynnykset ovat sankarille liikaa, sekä kalliolta putoamismahdollisuudet ovat raakattu pelistä täysin pois, tehden pelistä aivan helvetin rajoitetun.

Kulku vain keskeltä. VAIN keskeltä, sanoin

Aivan v*#un tylsä!

Tarinallisesti köyhä ja teknisesti kankea uurastus on järjettömän tylsää, ainakin yksin pelattuna. Kaverin kanssa nyt kaikki on aina kivaa, paitsi paskan syönti kilpaa ja alkaapa tämä pelikin jo tökkiä parin tunnin jälkeen.

Äääähg

Mitä siinä sitten on hyvää?

Pelikohtaiset ominaisuudet ovat kuitenkin Outridersissä ainakin oikealla tiellä, joskaan ei vielä perillä.

Taitoja löytyy jokaiselle eri hahmoluokalle tarpeeksi ja niitä voi tuunailla varustuksien kanssa paremmiksi.

Taitopuu on myöskin runsas, joskin valinnat tuntuvat välillä turhilta. Varsinkin kun on grindaillut menemään sen muutaman tunnin ja palkinnoksi taitopuusta saat auki 5 % lisän energiaan, syö se miestä. Onneksi peli antaa palkinnoksi muutakin kuin taitopisteitä – loottia!

Sitä kultaista, aseöljylle tuoksuvaa mannaa jota tipahtelee kivasti vihollisilta aina paremmalla tuurilla, mitä vaikeammaksi tason laittaa.

Vaikeustasoa voi vaihtaa vaikka kesken luodin lennon kätevästi. Tätä kutsutaan pelin sisällä Word Tieriksi.

World Tier 1:n ollessa helpoin, lähinnä tarinaan nojautuva kesäkävely ja tierin ollessa 15 tarvitaan jo useampi kaveri vierelle. Ainiin, eihän tässä saa kuin maksimissan kolme pelaajaa kerralla kenttään, joten lootittehan ensin kunnon kamat. Ei sihen mene kuin 30 tuntia ja sivutehtävät mukaan, niin lisätään pottiin vielä 60 tuntia lisää.

Leget on liloja

Aseita, aseita ja aseita

Aseita on useampi luokka. Löytyy automaattikivääriä, tarkkuuskivääriä, revolveria, haulikkoa ja niin edelleen. Hahmoluokka ei rajaa mitä aseita voit käyttää, mikä on hyvä juttu. Voit siis kustomoida oman sankarisi lähes täysin rajattuna vain hahmoluokan taitoihin.

Tämä olisikin aikas helvetin maukas ominaisuus, jos voisit tehdä hahmosta juuri sellaisen minkä itse haluat. Minä haluan tuho-technomancer-juggernaut-hirviön viiksillä ja kiharalla tukalla. Ja kyllä, voit kustomoida oman hahmosi kuontaloa.

Sitten ne mahtavat raketinheitt.. ainiin ei niitä ole. Siis ne uskomattomasti paukahtavat käsikra.. aijjuu, ei niitäkään ole tässä. Siis mitähän perkettä?

Pelistä ei löydy siis yhtäkään kranaatinlaukaisiaa tai kranaatteja itsessään ollenkaan. Kaikki räjähdyksiin viittaavat tulevat hahmoluokkien taitojen takaa tai aseiden räjähtävät luodit -modista.

Kuinka monen monta kertaa olisi kaivannut paria murkulaa lyhyellä sytytyslangalla nakattavaksi muurin takana olevaan bunkkeriin, mutta ei. Keksi jotain muuta.

Tulta muniin!

Tee-se-itse-mies

Ja onhan tässäkin se craftauskin – tosin vain aseiden sekä varusteiden ominaisuuksien muokkaukseen.

Kaikki varusteet rare-luokituksesta ylöspäin sisältävät eri taitoihin olevia boosteja, joita voi muokata mieleisensä mukaan, jos vaan resursseja riittää. Niitä ovat nahka, rauta ja titaani.

Nahkaa saa hajoittamalla varusteita ja rautaa louhoamalla aina kahdesta rautapaikasta, jotka sijaitsevat melkein jokaisessa areenassa, tahi sitten aseet palasiksi pilkkoamalla.

Legendaariset ja eeppiset aseet järsittäessä saa pelaaja itselleen harvinaisempaa matskua sekä aseen sisältävän taidon esimerkiksi myrkkyluodit.

Tarina etenee tehtävien kautta luonnollisesti. Sivutehtäviä löytyy kivasti, mutta ovat kovin itseään toistavia. Hae/tapa jotain, palauta, nouda palkinto -kaava pitää pintansa, eikä se aina huono asia olekaan. Käy vaan niin tylsäksi ja tylsyys tappaa.

Tarina itsessään ilman sivutehtäviä kestää noin 20–30 tuntia ja koko paska kolminkertaisen ajan.

Loputon grindaus ei tietenkään lopu noihin, vaan loppupelihommat jatkuu tekstien jälkeen. Aina voi käydä kaatamassa samat bossit uudestaan ja uudestaan paremman lootin toivossa, kuten roolipeleissä kuuluukin tehdä.

“Tämä on onnenmaskini” -Outrider

Grafiikka ja ääni

Outriders kehuu olevansa next-geniä. Sitä se ei ole.

Graafisesti peli aivan helvetin vanhentunut. Yleensä äärimmäisen ylivalottunut pelikokemus saa pelaajan useampaan otteeseen siirtymään graafisiin asetuksiin säätääkseen ongelmat kohdalleen, tajutakseen, että ne eivät ole ongelmia vaan pelin graafisia ominaisuuksia.

Nvidian DLSS on tässä vaihtoehtona, mutta ei muuta pelin ulkonäköä mitenkään – ja se, mihin sen pitäisi eniten vaikuttaa, eli ruudunpäivitysnopeuteen, ei se siihenkään lohtua tuo, koska peli pyörii hyvin vanhemmallakin ratsulla. DLSS jää siis turhaksi.

Välianimaatioiden jälkeen peli lukittuu välianimaatiokohtausten ruudunpäivitysnopeuteen, eli 30 kuvaan sekunnissa jostain kumman syystä, eikä tätä ole päivityksissäkään korjattu. Tähän löytyy nopea lääke. Paina kerran ESC-näppäintä ja freimit palautuvat normaaliin asetuksiin. Erikoista.

Välianimaatiot ovat pelin sisäistä grafiikkaa ja hahmojen kasvojen liikkeet ovat ihan keskinkertaista kamaa. Tosin ääninäyttelijöiden ja näyttelijöiden suoritukset ovat kammottavaa katseltavaa, jota on koitettu kompensoida coolimmaksi useammalla “fuck”-sanalla.

Voi kyrvä!

Entäs ne äänet?

Äänipuolella onnistuneisuutta löytyy aseiden äänissä. Niissä on munaa ja taitoefekteissä kivaa ritinää ja rätinää. Tuntuu, että Trickster-hahmoluokan temporary blade -skilli suorastaan repii vastustajan kappaleiksi, ja saakin täten pelaajan purevan hampaitaan yhteen typerä virne naamallaan.

Jos hallussasi on 5.1-kotiteatteri, voit satunnaisesti huomata NPC-hahmojen jutustelut tulevan vain yhdestä suunnasta, mutta muuten soundit skulaa ihan kivasti.

Toisinaan kaunista ja luoksepääsemätöntä

Haenko jo?

Outriders on köyhän miehen Destiny, The Division ja Bulletstorm lyötynä yhteen, ilman niiden pelien hyviä ominaisuuksia. Loottia satelee, mutta se on tylsää ja geneeristä. Runsas taitopuu ja varusteiden ominaisuudet ovat hyvät puolet, mutta siihen se melkein sitten jääkin.

Jos tämänkaltaiset pelit kiinnostavat, hommaa tämä tuotos, mutta sitten vasta alennusmyynneistä. Tämän hetken kuudenkympin hintalappu ja konsolipuolella vielä kympin kalliimpi on aivan liikaa keskeneräisestä ja rajoitetusta, mutta onneksi niin trendikkäästä, juosten kustusta AAA-pelistä.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Outriders
50 %
Edellinen artikkeliSony haki patentin tekoälylle, joka pelaa pelit puolestasi
Seuraava artikkeliNäin mehevä on kotimaisen Housemarquen PS5-tapaus, Returnal
Juha-Matti, eli kansansuulla Jusku, on Respawnin kokovartalokoomikkokriitikko, jonka kärkkäät ajatukset ja villit oivallukset tekevät peliarvioiden lukemisesta astetta hervottomampa. Jusku on myös yksi Respawn.fi Podcastin vakioäänistä. Myös aiheuttaa kaaosta lakkoilemalla ahkerasti!