Nyt ei leikitä, nyt tapetaan! Bloodbornen brutaalin vaikeassa ja groteskin kauniissa maailmassa kuolema väijyy jokaisen kulman takana.
Yharnamin kaupungissa ei kaikki ole kunnossa. Goottilaisen asutuskeskuksen kaduilla itää kammottava kulkutauti, joka muuttaa ihmiset hirviöiksi. Pientä toivon kipinää tulehtuneeseen tilanteeseen tuovat metsästäjät, joiden tehtävänä on vapauttaa maailma tästä vitsauksesta.
Pelaaja asettuu metsästäjän saappaisiin aloittaen jahtisavottansa heikkona ja tietämättömänä. Aseensa ja varusteensa hän löytää unenomaisesta Hunter’s Dream -turvapaikasta, jossa hoituu myös hahmon kehittäminen ja aseiden nikkarointi. Näiden alkutunnelmointien jälkeen alkaa varsinainen tarina, joka kuljettaa pelaajaa kaupunkien saastaisilta kujilta mystisiin metsiin ja linnakkeisiin. Matkan varrella kohdataan kauheita vastustajia ja opitaan lisää tämän toivottoman maailman taustoista ja tarkoituksista.
Bloodbornen pelilliset lähtökohdat ovat tuttuja jokaiselle Souls-sarjaan syventyneelle. Tiukka, mutta reilu vaikeusaste, pelaajan omaan järkeen luottaminen ja monet muut Dark Souls -pelien rakastetut elementit ovat paikallaan. Ohjaaja Hidetaka Miyazaki on kuitenkin lisännyt uutukaiseensa myös aimo annoksen uusia kuvioita. Näitä ovat esimerkiksi nopeatempoisemmat taistelut, aggressiivisemman pelitavan suosiminen ja moninpelimahdollisuuksien syvällisempi hyödyntäminen.
Peli ytimessä ovat luonnollisesti taistelut. Bloodbornessa jokainen vihollinen on varteenotettava vastus, joka vaatii pelaajan täydellisen huomion. Summittaisella näppäintenhakkaamisella ei siis pitkälle pötkitä. Väistöliikkeitten ja erilaisten hyökkäysten huolellinen ajoittaminen onkin kirjaimellisesti elintärkeää. Herkullisen lisänsä tähän tanssiin tuovat aseiden erilaiset ominaisuudet, joihin syventyminen on aikaavievää, mutta palkitsevaa puuhaa.
Bloodbornen aseet jakautuvat karkeasti oikean käden pääastalohin ja vasemman käden puolustuksellisiin pyssyihin. Oikeanpuoleinen taisteluväline on pääosassa vihollisia teilattaessa ja vasemmalla puolella pyritään taas tainnuttaviin, pelaajaa suojeleviin laukaisuihin ja iskuihin. Pelkuripelaajien piileskelyn mahdollistamia kilpiä peli ei käytännössä tarjoile (paitsi irvokkaana vitsinä).
Lisädynamiikkaa aseistukseen tuovat pääaseiden eri olomuodot. Ne mahdollistavat esimerkiksi lyhyen ja nopean aseen muuttamisen taistelun tuoksinassa pitkäksi, mutta hitaaksi joukkojenhallintapatukaksi. Parhaiden roolipeliperinteiden mukaisesti aseita on tarjolla varsin mukava valikoima ja niitä pystyy myös riimuilla ja jalokivillä muokkaamaan itselleen mieluisiksi.
Kähinäkeskeisyydestään huolimatta Bloodborne on täynnä myös monia muita mielenkiitoisia mekaniikkoja ja systeemejä. Näistä huomionarvoisin on hahmon kehittämiseen ja esineiden ostamiseen tarkoitetut Blood Echoet. Nämä ”verikaiut” toimivat kokemuspisteinä, jotka karttuvat jokaisen kukistuneen vihollisen myötä. Kuoleman koittaessa pisteet kuitenkin tippuvat Dark Soulsin tapaan taistelukentälle, ja pelaajan on haettava ne takaisin henkensä uhalla. Pistejako on kuitenkin sen verran antelias, etten ainakaan itse kokenut hirvittävän suuria turhautumisentunteita, vaikka kokemukseni muutamia kertoja menetinkin.
Tavallisten kokemuspisteiden rinnalla toimii Insight-pistesysteemi. Näillä esimerkiksi pomojen tappamisesta saatavilla pisteillä voi muun muassa ostaa erikoisvarusteita ja kutsua verkossa muita pelaajia avustamaan vaikeissa kohdissa. Insight-pisteiden kertyminen vaikuttaa myös pelin vaikeusasteeseen – esimerkiksi tasolla 15 monet viholliset oppivat uusia ja haastavampia hyökkäyksiä.
Nämä alussa hieman epämääräisiltäkin tuntuvat mekaniikat muuttuvat tuntien vieriessä koukuttaviksi ja mielenkiintoisiksi osiksi pelikokemusta. Erityisen toimivaksi homman tekee se, että näitä systeemejä ei oikeastaan selitetä mitenkään. Pelaajan on itse tajuttava, mistä on kysymys. Näinä käsistä pitelevien kukkahattutätien kulta-aikoina tällainen luottamuksenosoitus tuntuukin raikkaalta tuulahdukselta.
Oman positiivisen mainintansa ansaitsevat Bloodbornen online- ja moninpelimuodot. Internetin välityksellä on mahdollista esimerkiksi välittää viestejä toisille pelaajille, auttaa heitä hirviöiden lahtaamisessa ja käydä tappamassa heitä heidän omassa pelissään (jos sattuu ikävälle tuulelle). Verkkopeli on integroitu lähes saumattomasti yksinpeliin. Kyseessä onkin käytännössä kokemusta rikastuttava ominaisuus, eikä väkipakolla mukaan sullottu lisähärpäke.
Kontrolleiltaan Bloodborne toimii moitteettomasti. Kuolema on aina pelaajan oma vika, eikä epäonnistumisesta pääse syyttelemään esimerkiksi napinpainallusten lagia. Graafisestikin painitaan varsin mukavissa maisemissa – resoluutio on natiivi 1080p ja yksityiskohtia riittää kotiin asti vietäväksi.
Valitettavasti konepellin alta löytyy kuitenkin myös purnattavaa. Moninpelissä ruudunpäivitys tippuu välillä sietämättömän alas (n. 15 ruutua sekunnissa) ja peli sisältää bugeja, jotka saattavat tehdä kokemuksesta vähemmän optimaalisen. Omalla kohdallani tämä tarkoitti korruptoitunutta tallennusta, joka hävitti tuntikausien tappopuuhat jonnekin bittiavaruuteen. Lisäksi latausajat kuolemien ja kenttäsiirtymien välillä ovat aivan liian pitkiä. Sony on toki ilmoittanut paikkaavansa näitä ongelmia, mutta olisi epärehellistä jättää ne arviossa huomiotta.
Teknisiä marinoita lukuun ottamatta Bloodborne on ehdottomasti yksi parhaista PS4 -konsolille julkaistuista peleistä. Kokemuksena se on syvällinen, haastava, ajatuksia herättävä ja itseluottamusta lisäävä. Bloodborne onkin pakkohankinta jokaiselle itseään pelimieheksi tai -naiseksi tituleeraavalle ohjaimenhakkaajalle.
