Peliarvostelu: Mafia III

1960-luvun New Orleans oli villi suisto, jossa väkivalta ja epäreiluus pitivät vähemmistöjä niskalenkissään.

Kolmas Mafia-peli siirtyy 1900-luvun aikajanalla 60-luvun loppuun, vuoteen 1968. Tapahtumapaikkana on New Orleansiin perustuva, kuvitteellinen New Bordeaux, jonne Vietnaamin sodan veteraani Lincoln Clay kotiutuu.

Heti kättelyssä Clay joutuu italialaisen mafian murhayrityksen kohteeksi, mutta jää täpärästi henkiin. Clay päättää kostaa kumppaneidensa kohtalon ja kerää niskaansa oman mafiansa. Clayn suurimmiksi tukijoiksi asettuvat haitilainen Cassandra, irlantilainen Burke sekä Mafia II:npäähenkilö Vito Scalett.

Kaunis kuin mikä

Mafia III noudattelee graafisesti tämän päivän standardeja, muistuttaen todella paljon Assassin’s Creed Unityn ja Syndicaten graafista ilmettä. Autenttisesti mallinnettu 60-luvun miljöö on täynnä yksityiskohtia. New Bordeaux muistuttaa todella paljon esikuvaansa, suistoja myöten. Kosteikot vilisevät alligaattoreita, joten alue on optimaalinen ruumiiden hävittämiseen.

Arvosteluaikana pelatut 1.0.1 ja 1.0.2-päivitysversiot rullaavat 30 kuvaa sekunnissa, mutta graafisia bugeja ja heikkoa grafiikkaoptimointia on tyrkyllä enemmän kuin tarpeeksi. Vaikka grafiikka yleisesti on kaunista, repeilevät tekstuurit, ja 3D-mallit varsin karusti. Tätä kirjoittaessa toivon, että asia korjaantuisi mahdollisimman pian, sillä taivaan repeily ja heikko piirtoetäisyys on suorastaan laiton synti avoimen pelimaailman illuusiossa.

Kiinnostava tarina

Mafia 3:n tarina on onneksi parasta aikoihin. Hyvin kirjoitetut henkilöt avataan asiallisesti flashbackien ja karujen vastoinkäymisten kautta. Vietnamin sodan arkistokuvilla mehustellaan viehkosti, mutta jenkkipelaajat saanevat niistä europpalaisia enemmän kicksejä.

Tehtävät itsessään toistavat melkolailla toisiaan. Yleensä Lincolnin nakiksi tulee kerätä tietoja ja rahaa italialaismafian piilopaikoista sekä lopulta kukistaa ville-välikädet yksitellen. Alueet vaihtuvat, mutta toiminta pysyy samana. Onneksi joukossa on sentään myös timanttisia takaa-ajoammuskeluja ja muita viihdearvostaan viiden tähden missioita. Tehtävien välissä nähdään tv-sarjamaista dialogia, joka on näytelty ansiokkaasti.

Sivutehtävissä Lincoln pääsee puolestaan salakuljettelemaan ja kommunikoimaan prostitytteleiden kanssa.

Ei mikään realismin simulaattori

Pelattavuus on grafiikan tavoin hyvää, muttei täydellistä. Lincolnin ohjaus on helppoa ja mukavaa. Lähitaistelu on toimivaa ja ohjaimella tähtäilyynkin saa GTA-tyyppisen apurin.

Ajoneuvofysiikat ovat yllättävän toimivat. Auto tuntuu autolta ja hieman aidompi arcade-ohjausvaihtoehto, Simulation, löytyy myös paremmille kuskeille. Harmillisesti törmäykset tuntuvat karmeilta sheikkaavan kameran ansiosta eikä vahinkoakaan juuri synny – edes isomman mällin tapahduttua – edes Simulation-muodossa.

Vaikka ohjaus on hyvä, se ei kuitenkaan ole täydellinen. Hahmo liikkuu paikoitellen varsin kankeasti ja osa liikkeistä on liioitellun nopeita. Siinä missä kolme vuotta vanha GTA V tarjoili viimeistellyn liikkuvuuden, tarjoaa Mafia 3 viimeistelemätöntä arcadea tässäkin.

Hiipailu ja suojasta toimiminen on kuitenkin kiitettävän toimivaa, eikä kankea ohjattavuus vie iloa pelaamisesta. Ohjaus tuo poikkeavista kontrolleista huolimatta grafiikan tavoin mieleen Assassin’s Creed -pelit.

60-luvun tunnelmasta vastaavat graafiset yksityiskohdat, autokanta ja ennen kaikkea New Orleansille tärkeä musiikki. Klubeille ja autoradiosta kuulee tuttujakin svengejä, jotka saavat takuulla nostalgiakarvat pystyyn. Jo heti intron veneilykohtauksessa saadaan pieni puolierektio Predator-leffan fanien keskuudessa.

Myös ajoneuvojen äänipuoli on kunnossa. Veekasit röyhivät mureasti ja moottorivenheiden äänet tuovat kesän mieleen.

Kannattaako ostaa?

Mafia 3 on yksi tämän vuoden parhaista seikkailuista, mutta valitettavasti GTA V:n viimeistelty taso jää saavuttamatta. Myös mielikuvituksen puute piinaa tehtäviä, joita onneksi voi kuitenkin ratkoa Hitman-pelin hengessä. Mafia 3 on puutteistaan huolimatta pelitapaus, jota ei kannata missata.