Mainos

Parisataa prätkää, maailman uljaimmat tiet ja syksyn kireimmät nahka-asut – tätä on Ride 2.

Italialaisen Milestone-pelitalon simulaattorit ovat pelejä, joiden ensituntuma nakertaa hienoisen palan konsolipelaajan sielua. Kun peleille tajuaa antaa kärsivällisyyttä ja suostuu luopumaan adhd-arcade-asenteestaan, aukeavat Milestonen luomukset aivan eri tavalla. Ride 2 on jälleen yksi tällainen tapaus.

Ride 2_20161002181914

Mainos

Puhtaasti realismiin ja simulaatioon pyrkivä Ride 2 on ns. kevyempi prätkäpeli. Se ei ole jäykistelevä MotoGP, vaikka saman peli- ja fysiikkamoottorin omaakin. Se antaa pelaajalle 200 moottoripyörää ja 30 erilaista rataa. Osa radoista on tuttuja GP-kisoista mm. Monzan ja ensi kertaa (nykyisin turistikäytössä olevan) Nordschleifen voimin. Muut radat ovat tosimaailmaan perustuvia maanteiden pätkiä mm. Norjasta, Yhdysvalloista, Keski-Euroopasta ja Kiinasta.

Prätkäkantaa löytyy kattavasti aina nakupyöristä enduroon ja kisapyöriin, mutta kruisailulegenda Harley Davidsonin ratsuihin ei päästä kajoamaan.

Ride 2_20161007100220

Pyörien äänet ovat huomattavasti paremmat kuin ensimmäisessä Ride-pelissä, mutta edelleen pieni munakkuus äänitteistä puuttuu. Milestone ei ole ongelmansa kanssa kuitenkaan yksin, sillä lähes jokainen peli PC:n Race Roomia lukuunottamatta on epäonnistunut täydellisen äänen kaappaamisessa. Ride 2:n ääniin olisi saanut sopivasti uskottavuutta ottamalla esimerkiksi subbariraidan käyttöön sekä äänitys- että ulosmiksausvaiheessa.

“Voitokkaasti ajaminen vaatii harjoittelua”

Pelin haastivinta antia on ohjaus. Sen haltuunotto on treenien ja toistojen tulosta. Hyvän perustuntuman saa jo muutaman kisan jälkeen, mutta voitokkaasti ajaminen vaatii harjoittelua, sillä simulaatiomainen ohjaus poikkeaa arvademaisista GTA– ja Driveclub Bikes -kontrolloinneista melkoisesti.

Ride 2_20161001122045
Endot luonnistuvat nätisti ja riittävän pitkästä saa jopa pystin.

Pelin nihkein osa-alue on vauhdin tunteen simulointi. Vauhti nimittäin tuntuu noin puolelta siitä mitä mittari näyttää. Juuri kun pelaaja on saavuttanut 30 km/h tuntinopeuden ja kaatuu kurvissa, huomaakin pelaaja pelinopeuden hipovan seitsemäkymppiä. Parinsadan vauhti tuntuu 100 km/:lta. Onneksi ensimmäisessä persoonassa vauhti on hieman lähempänä realismia.

Hauskinta puolestaan on prätkien tuunaaminen. Jokaiseen pärrään on saatavissa omat osansa ja palikkansa. Kaikkea pääsee säätämään aina pakoputkista ketjuihin ja peileihin. Valitettavasti omat mukautettavat väripaletit puuttuvat, mutta samapa se, sillä valinnanvaraa löytyy.

Ride 2 on prätkämiehen simulaattori. Se on marginaalipelaajien herkkupala, joka ei uppoa kasuuaaliräiskijälle tai arcade-driftaajalle. Se on kuin slow food -annos moottoripyörähifistelijöille, jotka nauttivat nippojen ja puslien kiillottelusta sekä isojen kollien kisoista.