Mainos
Yksi FPS-verkkopelien pioneereista ja natsiväkivaltaviihteen kuninkaista, Wolfenstein on saanut taas jatkoa, peräti viiden vuoden tauon jälkeen.
 
Wolfenstein: The New Order on jatkoa vuonna 2009 julkaistulle pelkkää Wolfenstein-nimeä kantaneelle toimintapelille, joka puolestaan oli Wolfenstein-sarjan kuudes peli. Tämä seitsemäs verimättö jatkuu suoraan edellisestä, vaikka sen tarinasta ei välttämättä mitään tarvitsekaan tietää.
 
Peli sijoittuu vaihtehtoiseen historiaan 1940 ja -60-luvuille, jossa natsit ovat voittaneet toisen maailmansodan. Natseilla on käytössään Terminatorien kaltaisia robottijättejä, sekä Panzerhund- ja 
Kampfhund-tuhonkonekoirat. Natsien tavoite on saada haltuunsa voimakas superase, joka tekisi natsisaksasta voittamattoman maailmanhallitsijan. Jottei homma menisi Hitlerin joukoilla liian helpoksi, amerikkalainen ydinjoukko B.J. Blazkowiczin johdolla pistää kapuloita rattaisiin. Pelaaja ohjaa Blazkowicz, jonka assari Fergus Reid joukkoineen avustaa minkä pystyy.
 
 
Waikka Wolfenstein-pelit ovat olleet viime kertoina moninpelin suunnannäyttäjiä, ei ruotsalaisen MachineGamesin The New Orderissa ole sellaista lainkaan. Tämä on nykyaikana hyvin harvinaista ja tässä tapauksessa hyvin harmillista. MachineGames on jättänyt online-pelin kokonaan pois, jotta voi keskittyä täysillä yksinpeliin. Yksinpeliä on hiottu vuosia, mutta lopputulos on silti hivenen buginen. Myös grafiikassa on puutteita, joka kielii liian tiukasta aikataulusta. Miten monta vuotta tämän yksinpelin ja moninpelin comboon olisi tarvittu?
 
 
Yksinpeli on bugeista huolimatta viihdyttävä. Sen tarina on kiinnostava ja toteutus hyvä. Grafiikka on näyttävää ja hyvin uskottavaa, vaikka ei mikään fotorealistinen olekaan. Visuaaliset tehosteet ovat keskinkertaisia, mutta osa yksityiskohdista on ihailtavan kaunista.
 
Peli etenee kuudentoista kentän verran odotetun putkimaisesti, eikä omahauskakikkailuun juuri jää mahdollisuuksia. Lokeroita ja kaappeja saa kuitenkin penkoa pikkukivan toivossa, jos sellaisesta tykkää. Kentät koostuvat tunneleista ja rakennuksista, joten todellisia wow!-maisemia nähdään hyvin vähän.
 
Ensimmäisessä chapterissa pelaaja pääsee tekemään suuren valinnan, joka vaikuttaa pelikokemukseen ja tarinaan. Pelin tarinassa on kaksi suuntaa, jotka käytännössä eivät eroa merkittävästi toisitaan. Molemmat versiot tulee silti pelattua, sillä moninpelin puute ja yksinpelin kymmenen tunnin kesto eivät anna muutakaan vaihtoehtoa.
 
Pelin uutena ominaisuutena on monista verkkopeleistä tuttu Perk-systeemi, joka antaa pelaajalle mahdollisuuksia erilaisiin helpotuksiin. Ne ovat ihan kivoja, mutta ilmankin pärjää, eikä perkkejä näin ollen tarvitse oikeasti mihinkään.
 
 
Pelattavuus on erittäin kohdillaan. Ohajus tottelee kuten pitää ja nappulatkin ovat melkein hyvät. Harmillisesti kontrolleja pääsee säätämään liian minimaalisesti, joten juuri niitä itselle sopivia nappuloita ei tietenkään saa valita. Tämä ei kuitenkaan tuhoa pelielämystä, sillä kaikkeen tottuu.
 
 
Pelin yksitoikkoisuus ja saman toisto käy mustasta huumorista, kauniista grafiikasta ja toimivista kontrolleista huolimatta kuitenkin nopeasti tylsähköksi, eikä pelillä ole mitään uudelleenpeluuarvoa toisen pelikerran jälkeen. Moninpelin puute on merkittävä ja juuri se olisi nostanut helposti pelin arvosanaa parilla numerolla.
 
Wolfenstein: The New Order on kelvollinen viihdepaketti, mutta siitä puuttuu iso palanen nykyaikaista pelistandardia.