Mainos
Ennen The Last of Us™ Remastered -pelin julkaisua PS4:lle, Naughty Dog tuo viimeisen lisäosan, Säälimättömän karttapaketin PS3:n zombieapokalypseen.
 
Viimeinen lisäosa koskee lähinnä verkkopelaamista. Se tuo mukanaan uusia aseita mm. kaksipiippuisen haulikon, äänettömän Specter-aseen, heittimen ja Enforcer-pyssyn. Nämä eivät tietysti ole käytössä, ellei oma verkkopelaaminen ole tietyllä tasolla. Rahalla siis saa, mutta ilman työtä niitä ei aktivoida.
 
Verkkopeliin mukaan on tuotu myös neljä uutta karttaa, Vallatut alueet -karttapaketilla. Ne ovat heti käytössä. Tämä toki edellyttää, että varsin hiljaisen verkkopelin muutkin pelaajat ovat kartat ostaneet. Allekirjoittanut kokeili verkkopelin uusia herkkuja muutamaan eri vuorokaudenaikaan, mutta verkkopelin suosio on varsin vähäistä, eikä näin ollen kaikkea päässyt koluamaan kovin syväluotaavasti. Uudet kartat ovat kuitenkin hauskoja, jos vanhoihin on ehtinyt puutua. Kovin suuria ne eivät ole, joten nurkat ovat tuttuja jo muutaman pelikerran jälkeen.
 
 
Uusia moninpeliominaisuuksia ovat myös uudet kykypaketit, jotka helpottavat omaa pelaamista. Toinen kantaa nimeä Tilannekohtaisen selviytymistaidot ja toinen Ammattilaisen selviytymistaidot. Näistä löytyy useita variaatioita, joilla pelaamista voi helpottaa mm. vaistojen, vahinkomerkkauksen, asemestarin ja nopeamman paranemisen avuin.
 
 
Moninpeli ei ole ainoa uutuusominaisuuksien kohde, sillä myös yksinpelissä pääsee nauttimaan myös uusista leluista. Ennenkaikkea yksinpelin suurin päivitys koskee uutta Säälimätön-vaikeusastetta, joka tuo Amerikanmatkailuun astetta enemmän realismia, ankarampien olosuhteiden ja tarvikemäärien osalta.
 
Säälimätön-lisäosa on ihan kiva setti hardcore-fanille, mutta satunnaispelaaja ei hirveästi kostu uusista ilokkeista.
Mainos