Vuonna 1987 elokuvateattereihin saapui Predator – saalistaja, joka yhdisti toiminnan, scifin ja kauhun tavalla, joka ravisteli genre-elokuvien maailmaa.
Ohjaaja John McTiernan loi tiiviin, mukaansatempaavan selviytymistarinan, jossa ihmisen ja tuntemattoman alienin välinen taistelu nousi eeppisiin mittoihin. Pääosassa oli tietysti Arnold Schwarzenegger, joka ei vain näytellyt elokuvan kivenkovaa eliittisotilasta Dutchia, vaan sementoi asemansa yhtenä toimintaelokuvien ikonisimmista tähdistä.
Ensimmäinen Predator ja sen synty
Predator syntyi lähes sattumalta. Legendan mukaan käsikirjoittajat Jim Thomas ja John Thomas saivat idean, kun he vitsailivat Rocky Balboan seuraavaksi vastustajaksi joutuvan avaruusolennon. Tästä lähti liikkeelle tarina, jossa joukko eliittisotilaita kohtaa viidakossa näkymättömän tappajan.
Tuotanto ei kuitenkaan ollut ongelmaton. Alkuperäisen Predatorin puvun näytti aluksi enemmän surkuhupaisalta kuin pelottavalta, ja näyttelijät, mukaan lukien Jean-Claude Van Damme, joutuivat jättämään roolin taustalla tapahtuneiden ristiriitojen vuoksi.
Lopulta Predatorin ulkoasun suunnittelusta vastasi legendaarinen efektitaiteilija Stan Winston, joka aiemmin oli työskennellyt muun muassa Terminatorin parissa. Hänen suunnittelemansa lonkeroleukainen hirviö sai katsojat haukkomaan henkeään ja nosti elokuvan visuaalisen ilmeen uudelle tasolle.
Elokuvan menestyksen taustalla oli myös sen tehokas yhdistelmä jännitystä ja toimintaa. McTiernan käytti kameratyöskentelyä ja musiikkia rakentaakseen hiipivää uhkaa, kun taas Alan Silvestrin säveltämä tunnusmusiikki lisäsi kouriintuntuvaa intensiteettiä. Lopputulos oli yli 98 miljoonan dollarin maailmanlaajuinen kassamagneetti, joka vakiinnutti Predatorin yhdeksi scifi-kauhun pelätyimmistä hahmoista.
Elokuvan tuotanto ei kuitenkaan sujunut ilman ongelmia. Suurin osa elokuvasta kuvattiin Meksikossa, missä kuvausryhmä joutui kamppailemaan sekä äärimmäisen kuumuuden että epämiellyttävien olosuhteiden kanssa. Myös näyttelijöiden kunto oli koetuksella, sillä fyysisesti vaativat kohtaukset vaativat jatkuvaa treenaamista ja kestävyyttä. Eräässä kohtauksessa, jossa Dutch ja hänen joukkueensa ylittävät jokea, useat näyttelijät sairastuivat veden epäpuhtauksien vuoksi.
Ehkä erikoisin tuotantokömmähdys liittyy kohtaukseen, jossa Dutch naamioituu mudalla. Vaikka muta näytti realistiselta, se oli itse asiassa niin tehokas eriste, että Schwarzeneggerin kehonlämpötila laski vaarallisen alhaiseksi. Kuvausryhmä joutui käyttämään lämpölamppuja pitääkseen hänet lämpimänä.
Yksi huvittavimmista kömmähdyksistä liittyi Predatorin näkökulmasta kuvattuihin lämpökameraotoksiin. Kuvausryhmä huomasi vasta myöhemmin, että lämpökameran käyttö ei toiminut odotetulla tavalla viidakon kuumuuden vuoksi, sillä kaikki ympärillä oli lähes yhtä lämmintä kuin näyttelijät. Ratkaisuna oli erikoisvalaistus ja jälkituotannossa lisätyt efektit, jotka tekivät Predatorin ”katseesta” uskottavamman.
Toinen ongelma syntyi, kun elokuvan huippukohtausta – Dutchin ja Predatorin kaksintaistelua – alettiin kuvata. Viidakko, joka oli kuvausten alussa rehevä ja sankka, oli muuttunut kuukauden kuluessa lähes autioksi, mikä pakotti lavastustiimin rakentamaan osan ympäristöstä uudelleen. Tämä aiheutti valtavia lisäkustannuksia, mutta lopputulos oli sen arvoinen.
Jatko-osien vaihteleva menestys
Predator 2 (1990) vei tarinan Los Angelesin kaupunkiviidakkoon. Vaikka elokuva sai osakseen kritiikkiä, sen urbaani ympäristö ja Tappava-ase -elokuvista tutun Danny Gloverin esittämän poliisin taistelu Predatorin kanssa tarjosivat uuden näkökulman saalistajan toimintatapoihin. Elokuva jäi kuitenkin taloudellisesti edeltäjänsä varjoon, eikä onnistunut toistamaan samanlaista ilmiötä.
2000-luvulle tultaessa Predator yhdistettiin toiseen ikoniseen avaruusolentoon, kun Alien vs. Predator (2004) toi kaksi scifi-legendaa yhteen valkokankaalle. Vaikka idea oli lupaava, toteutus jakoi mielipiteitä. Kriitikot pitivät elokuvaa pinnallisena, mutta fanikunta arvosti sen kunnianosoituksia molempien sarjojen mytologialle. Jatko-osa Aliens vs. Predator: Requiem (2007) sen sijaan sai murska-arvioita heikon valaistuksen ja sekavan tarinan vuoksi.
Alienit ja Predatorit pelikoneilla
Vuonna 1994 Atari Jaguarin harvojen ja valittujen pelaajien käsissä syntyi ensimmäinen Alien vs. Predator -peli, joka toimi kuin kädenojennus kahden ikonisen hirviön faneille. Tämä FPS-peli, jossa pelaaja sai valita Marine-sotilaan, Alienin tai Predatorin roolin, antoi lupauksen siitä, mitä nämä franchiset voisivat yhdessä saavuttaa. Vaikka peli kärsi konsolin rajallisesta yleisöstä ja teknisistä puutteista, se oli rohkea yritys yhdistää scifi-elokuvien parhaat puolet – ja onnistui siinä yllättävän hyvin.
1990-luvun PC-pelien kulta-aikana, vuonna 1999, Alien vs. Predator sai uudet raamit. Rebellion Developmentsin kehittämä peli mullisti jälleen kerran genren antamalla pelaajille täysin erilaisia pelikokemuksia riippuen siitä, kenen nahkoihin he astuivat. Marine tarjosi tiivistä selviytymiskauhua, Alien oli nopeatempoinen ja raivokas, ja Predator puolestaan teknologisesti ylivertainen metsästäjä. Peli oli kuin interaktiivinen vastine elokuvien parhaista hetkistä: jatkuvaa jännitystä, pelottavaa pimeyttä ja armotonta taistelua. Se saavutti ansaitusti kulttimaineen, jota seurasi vieläkin ylistetympi jatko-osa, Aliens vs. Predator 2, vuonna 2001.
Vuoden 2010 reboot yritti nostaa sarjan uudelle tasolle modernien konsolien aikakaudella. Graafisesti näyttävä ja uskollinen franchiselle, se sisälsi kaikkea, mitä fani voisi toivoa: Predatorin näkymättömyysteknologiaa, Alienin hyytävää nopeutta ja Marine-sotilaan loputonta kauhua. Mutta vaikka peli myi hyvin, se ei onnistunut täysin toistamaan PC-edeltäjiensä taikaa. Kriitikot huomauttivat tarinan olevan ohut kuin Alienin hännänpää ja tasapainotuksen muistuttavan enemmän komedianäytöstä kuin todellista taistelua.
Sarjan hiipuminen ja paluu
Vuonna 2010 Predators pyrki elvyttämään sarjan alkuperäisen elokuvan hengessä. Tuottaja Robert Rodriguez toi tarinan takaisin viidakkoon ja esitteli uuden ryhmän selviytyjiä, joita johti Adrien Brody. Vaikka elokuva sai kohtalaisen vastaanoton, se ei onnistunut täysin palauttamaan sarjan entistä loistoa.
The Predator (2018), jonka ohjasi Shane Black, yritti uudistaa sarjaa huumorin ja toiminnan yhdistelmällä. Valitettavasti elokuvan sekava tarina ja epäonnistunut lopetus saivat fanit pettymään. Sarja näytti ajautuneen pysyvään ahdinkoon. Tämä teos on muuten katsottavissa parhaillaan Netflixissä.
Prey – onnistunut rebootti
Vuonna 2022 julkaistu Prey yllätti kaikki. Ohjaaja Dan Trachtenberg vei tarinan ajassa taaksepäin 1700-luvulle ja kertoi nuoresta komanchenaisesta nimeltä Naru, joka kohtaa Predatorin. Elokuva oli hämmentävän raikas tuulahdus, joka palautti sarjan juurilleen ilman ylikorostettua toimintaa. Amber Midthunderin suoritus pääosassa sai kiitosta, ja elokuvan minimalistinen, mutta tehokas lähestymistapa vakuutti niin kriitikot kuin fanit.
Prey oli myös merkittävä askel representation kannalta, sillä se toi esille alkuperäiskansojen kulttuuria ja kuvasi heidän selviytymistaitojaan realistisesti. Elokuva nousi nopeasti yhdeksi sarjan parhaiten arvioiduista teoksista ja antoi toivoa Predatorin tulevaisuudesta.
Preyn näkee Suomessa Disney+-suoratoistopalvelusta ja se todellakin kannattaa katsoa.
Predator – ikoninen hirviö, unohtumattomat toimintakohtaukset ja jännittävä ilmapiiri ovat tehneet siitä yhden scifin ja toiminnan rakastetuimmista sarjoista. Vaikka sarja on kohdannut ylä- ja alamäkiä, sen paluu Preyn kautta osoittaa, että hyvä tarina ja vahvat hahmot voivat aina löytää tiensä takaisin katsojien sydämiin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.