Ruissalon luonnonsuojelualuetta tampattiin viikonloppuna perinteisesti Ruisrockin tahtiin.
Keli oli mitä parhain ja festivaalivieraita yhteensä 67 000.
Perjantai 8.7
Ruisrock ei pihtaillut, vaan kattoi pöydän heti avajaispäivänä toinen toistaan kovemmilla artisteilla. Tämän oli huomannut myös moni muu, sillä festivaalien ensimmäiset tunnit kuluivat mukavasti jonotellessa. Aikamme jonotettua oli aika kiiruhtaa kohti pelipaikkaa, jossa juhlat olivat alkaneet jo todenteolla. Kulkuvälineenä toimi tänäkin vuonna polkupyörä ja vielä menomatkalla järjestelyt toimivat kuin junan vessa.
Jo pyöräparkkiin saavuttaessa niittylavalta kajahti Les Claypoolin mehevät bassolinjat, jotka tempaisivat fanit välittömästi pauloihinsa. Kaliforniasta lähtöisin oleva Primus oli tepastellut lavalle ja bändi tuntui olevan todella vahvassa vedossa. Jopa paikalle osunut hanhiparvi tuntui tallustavan lähemmäs aitaa, vaikka bändi ei tällä kertaa astellutkaan lavalla kana-asuihin sonnustautuneena. Primus veivasi koko settinsä yhtä vahvasti alusta loppuun ja antoi hurmoksessa pomppivan yleisön nauttia tuotantonsa helmistä.
Festivaalialueella meno oli hurjaa. Tämän sai myös huomata Primuksen jälkeen telttalavalla soittava psychobilly-yhtye Nekromantix. Eturivissä torttutukat nytkyivät huimaa vauhtia kun Kim Nekromat rökitti ruumisarkkua muistuttavaa arkkubassoaan. Jotain kansan hurmoksesta ja kielitaidosta kertoi myös heidän vastauksesnsa Kimin kysymykseen seuraavasta kappaleesta: ”Do you want fast one or slow one?” ja vastaus oli joka kerta sama ”Yeeeeeaaahh!!”.
Kuva: Johannes Raitio
Ilta taittui kohti yötä ja yksi festareiden odotetuimmista keikoista oli vielä edessä. Tässä välissä oli tarvetta käydä tarkistamassa millainen oli tunnelma anniskelualueilla. Pöydissä ihmiset vaikuttivat iloisilta ja olivat täpinöissään illan antimista. Jonossa tunnelma puolestaan oli kuin yhtä ranskanleipää olisi jaettu 200 ihmisen kesken. Ihmiset etuilivat ja tönivät toisiaan aivan kuin antimet olisivat loppumassa koko planeetalta. Onneksi tapahtuman järjestäjät olivat huomanneet, että kyseiselle tuotteelle saattaisi löytyä kysyntää ja anniskelualuetta vaihtamalla tilanne rauhoittui huomattavasti.
Kun leipäjonosta oli selvitty, olikin jo aika rientää takaisin niittylavalle tuhansien muiden tapaan. Eikä aikaakaan, kun tuntui, että lava olisi räjähtänyt. Tämän räjähdyksen ja festarikansan suoranaisen sekoamisen taustalla oli tietysti illan pääesiintyjä The Prodigy. Tuntui kuin tekno olisi riivannut ihmiset ja seuraavan hieman yli tunnin Ruissalon niitty hytkyi tamppaavan festarikansan jalkojen alla.
Jo yli 20 vuotta kasassa ollut brittiyhtye ei näyttänyt minkäänlaisia väsymyksen merkkejä. Mitä nyt yhtyeen keulahahmo Maxim Reality oli siirtynyt hieman Keith Flintin varjoon. Tamppajaiset olivat kuitenkin mielettömät, eikä ensimmäinen festivaalipäivä olisi voinut paremmin päättyä.
Kuva: Riina Aarrekorpi
Lauantai 9.7
Lautaina Ruisrock viihdytti kansaa entistä suuremmalla vaihteella. Valitettavasti emme päässet paikalle kun vasta illan koitteessa, jolloin juhlat olivat olleet käynnissä jo useamman tunnin. Festarivieraista tämän myös huomasi. Aurinko ja virvokkeet olivat saaneet tunnelman erittäin rennoksi ja jopa jonottelu tuntui sujuvan ihmisiltä muitta mutkitta.
Kuva: Riina Aarrekorpi
Ja mikä olisikaan sopinut paremmin lämmittämään jo valmiiksi auringon paahtamaa yleisöä kuin turkulainen Sweatmaster. Hiki virtasi, kun punanahkainen festivaaliyleisö otti kaiken irti viimeisiä keikkojaan heittävistä Swetareista. Tunnelma oli kaikkea muuta kuin haikea: yleisön silmistä vilkkui eläimellinen kiille, kun Animal raikui Converselavan ämyreistä.
Kuva: Johannes Raitio
Sweatmastersien ja auringonpaahteen aikaansaaman nestehukan takia oli pakko käydä täyttämässä vesipullot illan koitoksia varten.
Tässä kohtaa viimeistään tuli todettua, että ilmassa oli rakkautta, jopa hieman liikaakin. Vesipisteen takaa näkyi nimittäin ohjelmanumero, jota järjestäjät eivät varmasti olleet sinne tilanneet. Juuri kun muutamien muiden vesipullojaan täyttävien kanssa tajusimme, että puskassahan oli täydet lemmenleikit meneillään, meni väliin järjestyksen valvojan sijaan se kuuluisa kolmas pyörä. Emme jääneet toimitusta sen pidempään seuraamaan, vaan oli aika suunnata kohti illan viimeisiä hitaita.
Kuva: Johannes Raitio
Olihan vielä ennen lauantain päätöstä käytävä katsomassa tunnelma rannan puolella. Ja mitä olisikaan festivaalit ilman Apulantaa.
Tilanne muistutti huvittavasti flashbackiä kun vuosi toisensa jälkeen Apulanta kerää valtavan yleyisön notkumaan tuttuja rallejaan. Edellisen illan maan tamppaamisen sijaan lauantaina useimmat olivat ilmeisesti tulleet tampanneeksi korkin päälle melko rankasti. Siellä täällä rannan puiden juuressa lojui varsin kovassa kunnossa olevia vieraita. Ymmärrettävää kyllä ja kyllähän se armoton bailauskin jossain vaiheesssa vaatii veronsa.
Sunnuntai 10.7
Päätöspäiväksi Ruisrockiin oltiin koottu jälleen mekoinen läjä kovia bändejä. Yleisössä oli selvästi havaittavissa jo pientä kolmannen festivaalipäivän aiheuttamaa vapinaa. Aurinko ja antimet oli hellinyt kansaa ehkä hieman rajuin ottein. Osa kävijöistä oli onnistunut käräyttämään itsensä niin käsittämättömällä tavalla, että palorajoista olisi voinut pitää kilpailun. Ehdoton voittajasuosikki olisi varmasti ollut jantteri, joka oli polttanut itselleen T-paidan muotosen haarniskan. Palorajojen lisäksi oli kuultavissa myös pientä morkkista kaikkien juhlahumussa hävitettyjen tavaroiden suhteen.
Kuva: Mari Herrala
No eipä ihmiset saaneet kauaa morkkiksiaan potea kun viimeistään The Capital Beatin letkeiden rytmien saattelemana alkoi taas tanssijalka vipattaa ja huolet unohtua. Tanssikenkiä ei ollut suinkaan aika riisua vielä Capital Beatin jälkeen vaan kiristää ne kunnolla. Niittylavan edusta alkoi vähitellen täyttyä illan pääesiintyjää odottavista Manu Chao -faneista.
Kuva: Johannes Raitio
Kun manu vihdoin saapui lavalle, oli tunnelma välittömästi katossa. Heti ensimmäisten biisien aikana tuntui, kun Ruissalon niitystä olisi tullut yksi suuri karnevaali kulkue ihmisten tanssiessa ja pomppiessa. Toisen ja pienemmän taustabändin mukana oloon liittyvät pelot olivat hetkessä kaikonneet.
La Ventura hoiti hommansa yhtä hyvin kuin Radio Bemba. Nelikko soitti tutut kappaleet, joissa tempo koveni aina loppuun tultaessa ja sai yleisön sukat pyörimään jaloissa. Kansa oli mukana täydestä sydämmestään kuten myös itse Manu, joka välispiikkien sijaan ositti kunnianosoituksensa yleisölle mikillä tehdyin sydämmen tykytyksin.
Näin saatiin Ruisrockille mitä mahtavin lopetus. Ja niille, joille tämäkään ei vielä riittänyt tarjoili Turun yö vielä mitä mainioimmat Ruisrock jatkot.
Teksti: Jussi Heinonen
