JAA

Ayrton Senna oli 1980-luvun lopun ja 90-luvun alun legendaarisin ja paras F1-kuljettaja, joka kamppaili mestaruuksista toisen, lähes yhtä kovan kuljettaja Alain Prostin kanssa. Miehet olivat ensimmäisellä yhteisellä ajokaudellaan McLaren Mercedeksellä kuin parhaat ystävykset, mutta pian voitonhuuma sai miehet toinen toistensa pahimmiksi vihamiehiksi. Välit tulehtuivat niin pahasti, että se näkyi myös F1-kisoissa. Tuolloin F1 veti draaman takia ennätysmäärän yleisöä ja TV-katsojia. Miehet voittivat toisensa vuorotellen. Sennalle päätyi 3 maailmanmestaruutta ja joukko karvaita tappioita.

TV-tytysy
Brasilialainen TV-tähti ihastuu Sennaan kesken juhlalähetyksen – romanssi on valmis

Senna -dokumentti pureutuu syvälle Ayrton Sennan maailmaan, jossa rauhallinen brasilialaiskuljettaja taistelee tiensä rehellisenä kilpa-ajajana läpi poliittisesti kieroutuneen F1-maailman. On käsittämättömän jännittävä seurata miten häiriintyneesti sääntöjä muuteltiin FIA:n pomojen tahtojen mukaan, vaikka miten radoilla oltaisiin ajeltu sääntökirjan mukaan.

Vähintään yhtä kutkuttavaa on seurata Sennan kasvutarinaa nuoresta miehestä, varttuneeksi, kylmäpäiseksi kuskiksi, joka lopulta joutuu pakon sanelemana vaihtamaan tallia huonompaan, kohtalokkain seurauksin.

Koko elokuvan ajan Sennasta rakennetaan sympaattista sankaria, jonka kuolema lopulta musertaa katsojan palasiksi. Harmi, että tämä ei ole fiktiota, vaan oikeasti totta. Sennan kuolema sai kuitenkin aikaan sen, että F1-ratojen ja autojen turvallisuutta kehitettiin räjähdysmäisesti niin paljon, että kukaan ei ole sen jälkeen Formuloissa menehtynyt.

Amerikkalaisten tapa leikata dokumentteja on ainutlaatuinen, sillä oli aihe mikä hyvänsä, tulee siitä dramaattinen ja varsin kiinnostava. Niin myös tälläkin kertaa. Leikkaus on todella onnistunut, sillä kymmenien vuosien aikana kerätystä arkistokuvasta, ei varmasti ole ollut helppoa raapia tälläistä herkkua kasaan.

F1

Senna -Blu-ray ei pääse kuvanlaadullaan rehvastelemaan, sillä arkistokuva on VHS:n käryistä suttuista magneettikuvaa. Tekstit ja animaatiot toki ovat virheettömiä ja täysin tyhjästä rakennettu 5.1-äänimaailma jytisee kivasti. Levyltä löytyy dokkarin lisäksi myös pari harvinaista bonusklippiä.

Sennan tarina on jokaisen F1-fanin pakkohankinta. Myös niille joille F1 ei merkitse mitään, on Senna katsomisen arvoinen, koskettava dokumentti.

KE