Session: Skate Sim -arvostelu – Nepittelyn mestari

Session: Skate Sim kenkäisee Vansit rullalautailupelien ahtaaseen maailmaan, jota on hallinnut viimeiset neljäsataatuhatta vuotta arcaderullailu, ”tonihaukat”. Session on kuitenkin jotain aivan muuta ja kaivaa pistolapiolla skedepelikategoriaan oman vakonsa.

Indie-pelistudio crea-ture Studios perustettiin vuonna 2014 Montrealissa ajatuksena tehdä pelejä niin kuin ne ennen tehtiin. Pelit olivat haastavia, ja kolmen A:n julkaisut valmiita tuotteita eikä nykypäivän kuraa alkkareissa. Ensimmäinen ja tällä hetkellä ainokainen peli on Session: Skate Sim.

Skeittaus – tuo lorvailijoiden ja pitkätukkien suosima ”urheilulaji” on tullut kauas 1950-luvulta, saavuttaen statuksensa jopa olympialajina – sekä ravistettua suurimmat stigmat sekä ennakkoluulot räväkästä lajista.

Skedepelejä on maailmassa monta ja ensimmäinen, 720 oli pelattavissa 1980-luvulla Atarilla. Suosio ei tämän genren peleillä koskaan ollut erityisen kuumaa, vaikka Nintendon ”Skate or Die” olikin räväyttävä kokemus pop-kulttuurissa.

1990-luvun lopulla julkaistiin PlayStation One -konsolille Tony Hawk’s Pro Skater, joka räjäytti lajin jokaisen immeisen tajuntaan, ja tuleekin ekana mieleen kun skeittipeleistä puhutaan.

Itse aloin skeittamaan juuri näinä aikoina, ja nopeasti ajatus realistisesta skedepelistä heräsi. THPS:ää pelattiinkin kavereiden kesken ”realistisesti”, eikä lentämällä rakettilaudalla kuuhun, grindaten hiljaisuuden meren kraaterin kurbiin keräten tsiljardi pistettä.

Näitä realistisia ja autenttisia skate-kokemuksia saikin odotella aina vuoteen 2007, jolloin julkaistiin Sonyn ja Microsoftin konsoleille Skate. Skate oli tehty enemmän skeittaajien näkökulmasta, joten se oli valovuosia realismissa edellä kuin THPS, kuitenkin ollen hyvin arcadea sekin.

Skate sai vielä kaksi jatko-osaa ja neljäs on EA:n mukaan tulossa joskus lähivuosina. Skate-pelisarja mullisti skeittauksen tarjoten tuplatateilla temppujen tekemisen ja mekaniikka on varmasti tullut jäädäkseen.

Sitä hyödyntää Easy Day Studiosin Skater XL kuin myös crea-turen Session: Skate Sim joka on nyt edennyt vuoden 2017, early accesista versioon 1.0.

Raastavan haastava rakkaustarina

Session on hardcore-rullalautailusimulaatio, joka ei pidä sisällään tarinaa tai muutakaan erikoisempaa juonta. Tarkoitus on skeitata, ja ohessa voi suorittaa tehtäviä, joita skatemaailman kuuluisuudet niitä antavat.

Mitään ei ole pakko suorittaa päästääkseen kartalla uuteen paikkaan, mutta oheistuotteihin vaaditaan pätäkkää, jota saa suorittamalla tehtäviä tai tekemällä ikonisen tempun ikonisella spotilla, esimerkiksi Andrew Reynoldsin frontside flip, LOVE-parkin suihkulähteeseen.

Ominaisuuksista

Sessionia pelataan vain ja ainoastaan ohjaimella, sillä näppiksellä ei pelissä tee yhtään mitään. Kaksi jalkaa tarvitsee kaksi tattia ja niitä yhdistelemällä pelaaja tekee temput. Temppujen tekeminen on haastavaa, mutta erittäin palkitsevaa, ei rahalla tai pisteillä, ihan vaan onnistumisen ilolla, mikä ei aukea lajista tietämättömälle lainkaan.

Pelaaja voi tehdä oman hahmonsa tai valita lukuisista ammattilais- ja amatööriskeittareista mieleisensä.

Pelaaja voi visiteerata skate-kaupoissa poistaen raikkaimmat releet, siisteimmät dekit, trukit ja renkaat joita on alussa kourallinen. Lisää saa rahalla ja tehtäviä suorittamalla. Esimerkiksi tietyn brandin kamoja ei saa auki ennen kuin on näyttänyt osaamisensa lokaaleille staroille.

Vaikeita aikoja

Tehtävät ovat usein todella vaikeita ja vievät helposti paljonkin aikaa niiden suorittamiseen. Tätä asiaa vaikeuttaa se, että pelissä on bugi, joka vaatii oikeastaan jokaisen tehtävän sisältämän tempun tekemisen kaksi kertaa. Yleensä ekalla kerralla vaadittu switch varial heelflip vitosen rappusista ei rekisteröidy, joten se on tehtävä uudestaan. Joskus temppu epäonnistuu, mutta peli tulkitsee sen onnistuneeksi. Turhauttavaa!

Tehtäväkohtaiset kokemus- ja rahapalkinnot eivät myöskään ole tasapainossa, vaan joistain todella helpoista tempuista lätkäistään pelaajalle satku kouraan, kun puolestaan pitkä ja haastava temppukavalkadi palkitsee viidelläkympillä.

Kamat jäävät pelaajalle luonnollisesti talteen, mutta niitä voi vaihtaa vain siirtymällä omalle kämpälle. Känpillä tapahtuu dekin muokkaus, joka onkin monipuolista. Voit valita vaikka jokaisen neljän renkaan tilalle eri renkaat.

Vaatteiden vaihto tapahtuu myös kotisohvalta. Hauska idea lisätä oma pikku mesta, missä voi istuskella divaanilla ja kiristellä trukkeja, ei toimi tässä simulaatiossa, sillä käyttöliittymä on painajaismainen.

Nopea vaihtaminen valikoista pitäisi olla ainoa vaihtoehto, sillä piipahdus himassa saa pelaajan unohtamaan sen kivan pikku spotin, missä vietit koko sunnuntai-iltapäivän. Kartta kun ei kerro missä viimeksi olit ja waypointteja pelissä ei voi laittaa.

Lisäksi lukuisat bugit vaivaavat kamojen käsittelyssä. Esimerkiksi renkaat kun vaihtaa, vaihtuu samalla dekin pohjan grafiikka, eli toisin sanoen koko dekki. Sama ongelma toistuu oikeastaan aina kun vaihdat mitä tahansa dekin osaa paitsi pohjagrafiikkaa.

Dekit myös kuluvat pohjista mikä on ihanan realistinen lisä, mutta uuden laittaminen alle on vaivalloista, pelaajan jouduttua aina menemään kämpän kautta, istumalla sohvalle ja sitten vasta vaihtamaan lautaa.

Oheistoimintaa

Liikkuminen maailmassa tapahtuu rullaten, juosten tai bussilla körötellen. Näistä vaihtoehdoista tietenkin ensimmäinen on luontevin ja spotteja tulee vastaan koko ajan. Hienointa tässä kulkutavassa on se, että helposti pelaaja jää jopa tunneiksi hinkkaamaan jotain yhtä tiettyä spottia – niin kuin oikeassakin elämässä.

San Franciscon, New Yorkin ja Philadelphian kadut ovat suuret ja skeitattavaa riittää aina tavallisista rotvalleista, legendaarisiin spotteihin, kuten Hubba Hideout, Pier 7, Embarcaderon seiskat, China banks ym.

Session tarjoaa pelaajille myös mahdollisuuden kuvata oman skate-videonsa sisäänrakennetulla videoeditorilla, josta löytyy kaikki klassiset kätkätykset kuten kalansilmälinssi. Nappikontrollit ovat tosin kammottavat sekä epäselvät, ja niiden totutteluun uppoaa tovi jos toinenkin. Vielä kun moninpelin saavat ahdettua peliin, jolloin toinen voisi kuvata toisen vedellessä unelmiensa laineja. Bangin’!

Lisäksi pelaaja voi ostella omia obstaakkeleja kuten kurbeja, reilejä, ramppeja ym. ja lisäillä niitä maailmaan mielensä mukaan.

Mistä !*¤%”&! tämä hyppää?!

Session: Skate Sim on todellakin simulaatio, ja näin ollen äärimmäisen vaikea masteroida sekä oppia. Oppimiskaari on pitkä ja kivinen, mutta oma kokemus rullalautailusta auttaa todella paljon.

Jos kuvittelet miten 360 flip lähtee, niin lähtee se tateilla juurikin niin kuin kuvitteletkin. Oikea tatti ”scooppaa” oikean jalan, tailin kulmasta ja samalla vasen jalka kenkäisee laudan vasemmalta reunalta yli. Tattikomboon lisättynä vielä grindaus tai liukuminen vaatii lihasmuistilta venymistä ja paukkumista.

Kontrollit onkin tehty hyvin tiiviissä yhteistyössä skeittaajien kanssa.

Peli vaatii aivan vitusti hinkkaamista ja hienosäätöä, aivan tavallisissakin tempuissa, karsien viimeisimmätkin THPS-sankarit pois lautaselta. Ja toistankin taas, että tämä ei ole sinulle, joka etsii arcademaista sekä helppoa lähestymistapaa rullalautailupeliin. Pähkinänkuoressa Session on rullalautailupelien Dark Souls.

Sessionissa ei ole tällä hetkellä ns. natiivia grab-toimintoa, eli laudasta ei voi ottaa lapasella kiinni, mutta pelin sisään on rakennettu experimental-osio, josta kokeellisia juttuja voi kytkeä päälle. Näihin kokeellisiin kuuluu vielä grabit, primot, late flipit yms.

Tämä on hyvin outoa, sillä peliä on tehty vuodesta 2017 ja nyt sen pitäisi olla valmista kauraa kun perässä lukee 1.0. Kriitikon mielestä peli on vielä hyvinkin early access, eikä se johdu pelkästään näistä asioista, vaan paljon on vielä tehtävää sekä hiottavaa.

Grafiikoista…

Pelin graafinen ulkoasu on kaunista ja dynaamisen värikästä. Spotit näyttävät mielenkiintoisilta ja pelaajan mallinnus sekä liikehdintä suhteellisen aidon näköistä. NPC-starojen mallinnus on tosin jäänyt vuoteen 2010, eikä suun liikkeitä ja muutakaan pelissä nähdä.

Ikoniset hahmot kuten Daewon Song ja Mark Appleyard eivät itseltään näytä ja se saa aikaan ihmetystä.

Ärsyttävät suhmurakiekyrät obstaakkelien päällä häiritsevät pelaajaa yrittäessä tehtävän vaatimaa temppua ja niitä ei saa pois edes päältä. Usein tehtävä-alueella saa tiettyä obstaakkelia (penkkiä, kurbeja, reilejä ym) etsiä kissojen ja koirien kera, sillä peli ei sen koommin niiden sijaintia kerro vaan info jää vain alueelle suunnistaessa.

…ja äänistä

Ääniefektimaisemaltaan Session vetää pisteet himaan niiden ollessa hyvin aitoja. Marmorikurbi kitisee juuri niin kuin pitääkin.

Pelaajille ei ole tehty dialogia, vaan kaikki tulee tekstinä, mikä on vähän sääli, sillä pelin ”narraattori” ja opas, Donovan Strain on oikeasti todella hauska ja karismaattinen jätkä. Opetti mies muutama vuosi sitten Tony Hawkille, eli ramppiskeittauksen pioneerille uuden tempunkin naama peruslukemilla.

No, mutta ne musiikit. Voi luojan perse sentään, mitä kuraa. Löysää ja mitäänsanomatonta hissi/lounge-musaa ei jaksa kuunnella yksikään skeittauksen kulta-aikoina lajiin tutustunut oletettu, joten se kääntääkin musakin volyymit ensimmäisen tunnin aikana nollaan. Löytyy sieltä toki yksi reggaerenkutuskin, mutta missä on saatanan kovat skatepunkit, ysäriräpit, The Curen goottirokit ja AC/DC:n rallit?

Skeittauksen toinen puoli on kuitenkin musa, ja sen pitää olla kovaa sekä aiheeseen sopivaa.

”Ambientti popittelu ei JUMALAUTA KUULU SKEITTAUKSEEN, PRRRKLE!”
–40v mieslapsi, Raisio.

Saanko minä ostaa sen?

Saat, mutta jos odotat Tony Hawk’s Pro Skaterin arcadea, et löydä sitä tästä. Et sitten piirun vertaa, vaan peli jakaa sen pelaajat hyvin vahvasti kahtia. Ne jotka skeittaavat oikeasti tai ovat skeitanneet tulevat pelaamaan ja pitämään tästä pelistä. Muut eivät tuskin tule viittä minuuttia kauempaa peliä pelaamaan. Siksi, Session: Skate Sim saakin arvosanansa skeittaajan näkökulmasta.

Peliä vaivaa vielä lukuisat bugit, kankea käyttöliittymä ja kartta jossa suuntavaisto katoaa heti. Nämä kun saadaan hiottua on tässä helposti ”vuoden realistinen skate-peli” -palkinnon saaja mitä ei ole olemassa.