Mainos
Soul – Sielun syövereissä kertoo tarinan amerikkalaisuudesta, kuolemasta ja uudesta alusta. Miten tämä kaikki uppoaa lapsiin?

Soul – Sielun syövereissä on Pixarin uusin ja kaunein animaatioelokuva, joka valmistui pandemian aikana vuonna 2020. Elokuva ei ole ollut aivan yhtä kovassa huudossa sen vuoksi, että leffateatterit ovat olleet kiinni. Leffa julkaistiinkin lopulta ensimmäisenä ensi-iltaelokuvana Disney+-palvelussa elokuvateattereiden sijaan.

Onneksi elokuva pääsee visuaalisiin oikeuksiinsa nyt Blu-ray-versiona, joka näyttäytyy vaikuttavasti kotiteatterin valkokankaalla.

Mainos

Tarina sielusta

Soul kertoo nimensäkin mukaan sieluista. Elokuva seuraa jazz-muusikon urasta haaveilevaa opettajaa, joka joutuu kamppailemaan vaikean päätöksen kanssa; ottaako vakituinen opettajan pesti vastaan (amerikkalaisine terveusvakuutuksineen) vaiko tarttuako vihdoin aitoon jazz-keikkaan, joka olisi tarjolla samana iltana jazz-klubilla? Tätä ei tarvitse kauaa empiä kunnes kuolo korjaa.

Tuonpuoleisessa Joe (Jamie Foxx) joutuu ensin hyväksymään kuolemansa ja sitten pohtimaan elämänsä tarkoitusta – kiivaan seikkailun myötä tietenkin. Eihän tämä mikään pohdintaleffa ole.

Iso riski

Pixar ottaa rohkean askeleen kertoessaan tarinan sieluista ja tuonpuoleisesta. Rohkea askel se on tämän kaiken kuvittamiseksi, mutta myös tarinallisesti, sillä aihe ei ole mikään vetovoimaisin lapsille ja nuorille.

Pixar kuitenkin onnistuu molemmissa. Sielut on kuvitettu söpöinä klimppeinä ja tuonpuoleisen oppaat yhdistelty kulttuurihistorian tuotannoista.

Riski kuitenkin kannatti, sillä Soul on todella huikea elokuva. Sen samaistumispinta on kuitenkin lapsille vaikea, sillä pääosassa on aikuinen Joe. Sivuroolissa nähtävä 22 on lapsille samaistuttavampi, mutta tämä jättänee elokuvan lapsille hieman etäiseksi.

Elokuva toimii parhaiten amerikkalaisille. Sen ideana on kuvata amerkkalaista, tummaihoisen arkea niin tarkasti ja samaistuttavasti kuin mahdollista. Siinä se onnistuukin, mutta kun toisaalle kumartaa, toisaalle pyllistää. Täten valkoisen viikinkilapsen on haastavampi ottaa nyansseista koppia.

Ja yksityiskohdista tulikin mieleen, että niitä leffasta löytyy enemmän kuin monista peleistä. 3D-maailmat ovat Pixarin tyyliin mitä uskomattomampia. Etenkin lähes häviöttömältä Blu-ray-levyltä niitä on nautinto katsella.

Mitä kivaa ekstroissa?

Blu-ray-versio elokuvasta sisältää kokonaisen oman levyllisensä lisämateriaaleja. Tai oikeastaan 2,2-levyllistä, sillä myös elokuvalevyllä on kaksi kulissien taakse kurkistavaa dokumenttia. Blu-ray-versio on siis todellinen keräilijän ja fanin painos.

Kannattaako ostaa?

Soul – Sielun syövereissä on huikea elokuva. Se tarjoilee katsojalle jälleen aivan uudenlaisen elokuvan, jonka tahtoo nähdä kerralla kokonaan. Se vie rajusti mukanaan ja kertoo ajatuksia herättävän tarinan.

Jos elokuvaa haippaa oikein urakalla ja sitä tulee katsottua useita kertoja, on Blu-ray-versio hankkimisen arvoinen. Soul – Sielun syövereissä on kuitenkin elokuva, joka toimii täällä Skandinaviassa paremmin aikuisille. Tämä kannattaa pitää mielessä elokuvailtaa suunnitellessa.

Mainos