Mainos

Colter Stevens (Jake Gyllenhaal) on Yhdysvaltain armeijan helikopterilentäjä, joka havahtuu yhtäkkiä heränneensä jonkun toisen ruumiista, junassa, joka on matkalla Chicagoon. Kohta juna räjähtää ja Colter palaa tukikohtaansa… Kaikki on omituista. Mies on kapselissa ja pikkuruisesta näytöstä näkyy komentaja Goodwing (Vera Farmiga), joka paljastaa Colterin olevan osa salaista pelastusoperaatiota, Source Codea. Source Coden tavoitteena on pelastaa Chicago sitä uhkaavalta ydinaseelta, jonka alkusoittoa junaräjähdys oli. Source Coden avulla Colter palautetaan junaan niin monta kertaa, että hän saa selville kuka pommin junaan on asettanut. Aikaa on joka kerta kahdeksan minuuttia.

Junassa
Tämä on paikallisjuna Chicagoon – aikaa on kahdeksan minuuttia.

Välillä on piristävää pistää levysoittimeen hyvin käsikirjoitettu ja toteutettu elokuva. Source Code on juuri sellainen. Elokuva alkaa ilman hehkutuksia ja varsin vaisusti, mutta nappaa kahdeksan minuutin kuluessa verkkoonsa. Elokuva aiheuttaa katsojassa varmoja "tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu" -hetkiä, jotka kaikki menevät täysin eri tavalla. Elokuvan juonikoukeroita on siis mahdoton arvata etukäteen. Tämä jos joku on piristävää!

Mainos

TukiasemassaHuoltovarikolla on välillä hyytävä meininki. Osa laitteista toimii beta-versiossa.

Vaikka leffassa loopataan samaa tilannetta monta kertaa, on jokainen kerta silti täysin erilainen. Siksi katsoja jopa toivoo taas pääsevänsä junan kyytiin kahdeksaksi minuutiksi, jotta voi kokea tilanteen eri tavalla – efekti on sama kuin konsolipeleissä.

Elokuvassa on jännittävästi kaksi loppuratkaisua, joista kumpaakaan ei voi arvata. Elokuva pitää siis otteessaan loppuun asti. Valitettavasti kaikki tämä herkku toimii vain yhden kerran. Toisella Source Code -elokuvan katselukerralla, ei yllätysmomentteja enää ole, joten kaikki on tylsempää.

Pommi
Pommi löytyy junasta helposti, mutta kuka sen sinne on asettanut, onkin hankalampi selvittää…

Bonuspuolelta löytyy vain Making of -dokkari, joka kestää puolisen tuntia, ja koostuu lähinnä elokuvan markkinointiin tarkoitetusta aineistosta.

KE

Mainos