Mainos
Sub esittää tänään 18.1.2022 klo 21.00 alkaen vuonna 1995 valmistuneen kolmannen Lepakkomies-elokuvan nimeltä Batman Forever.

Kolmannessa Batman-seikkailussa Gotham Cityä suojeleva nahkasiipiveikko joutuu taistelemaan Kaksinaamaa ja Arvuuttajaa vastaan – ja saa avukseen nuoren sirkusakrobaatin, josta kehkeytyy hänen uskollinen apurinsa Robin.

Elokuvaan oli aluksi määrä liittyä mukaan vielä edellisestä Batman – paluu -elokuvasta tuttu Michelle Pfeiffer Kissanaisen roolissa. Roolia ei kuitenkaan lopulta kirjoitettu mukaan lopulliseen käsikirjoitukseen.

Mainos

Joel Schumacherin ohjaama Batman-leffa oli Tim Burtonin synkkiin ensimmäisiin Batman-leffoihin verrattuna suoranaista purkkapoppia, jonka jatko-osa Batman & Robin oli sitä moninkerroin enemmän, ja samalla huonoimmaksi Batman-leffaksi tylytetty teos.

Mainos