Mainos

Tarzan 2 kertoo Tarzanista tämän ollessa n. 10-vuotias pieni apinamiehen alku. Tarzan joutuu pienen onnettomuuden seurauksena eroon gorillalaumastaan, jonka seurauksena hän päätyy viidakon synkemmälle puolelle. Siellä hän tapaa vanhan Zugor-gorillan, jota Tarzan kiristää opettamaan hänestä kunnon apinamiehen.

 

Alkuperäinen Disneyn Tarzan oli visuaalinen ilotulitus, jonka perinteitä vain DVD:llä julkaistava, vuonna 2005 valmistunut Tarzan 2 jatkaa. Visuaalisuudesta on toki tingitty, sillä elokuvan budjetti on ollut huomattavasti isoveljeään pienempi.

Mainos

 

Tarina on kuitenkin huomattavasti parempi kuin esiosassa, mutta jää jotenkin pääleffan tavoin myös jotenkin ontoksi. Vaikka leffan kesto on vain reilu tunti, tuntuu se massiivisesta äksönpaketista huolimatta melkein tuplalta. Ehkäpä liiallinen ennalta-arvattavuus tekee meiningistä tylsähkön?

 

Animaatio on kaunista ja varsinkin 3D:llä höystetyt kohtaukset ovat erityisen viehkoja. Ääninäyttely on tasaisen varmaa ja hyvin puuskutettua aktia. Myös Phil Collins on saatu mukaan laulamaan uudelleen tarinan itsestäänselvyyksiä ykkösosan tapaan. Biisit ovat kauniita, mutta jotenkin turhia.

 

Tarzan uhoaa

 

Teknisesti DVD on niin hyvää kun se olla ja vaan voi, muttei toki Blu-rayn voittanutta. Tästä elokuvasta kuitenkaan tullaan tuskin koskaan BD-versiota näkemäänkään.

 

Extroista voi tirkistellä mm. elokuvan tekemistä kulissien takaa. Lisäksi tarjolla on Apinoi apinaa -peli ja musiikkiaineistoa.

 

Tarzan 2 -DVD sopii kaikille niille lapsille, jotka fanittivat emo-elokuvaa. Aikuisille tämä jatko-osa ei tarjoile yhtikäs mitään mielenkiintoista, joka on yllättävän poikkeavaa Disneyltä.

 

KE

Mainos