JAA

Koomikko Will Ferrell esittää jo neljä vaalikautta läpikäynyttä pohjoiscarolinalaista kongressiedustajaa Cam Bradya. Hän on itsevarma puhuja, mutta hieman holtiton käytökseltään. Pari Pohjois-Carolinan suurimman elektroniikkayrityksen toimaria päättää kuitenkin haluta tuoda kiinalaisia tehtaita Amerikkaan säästääkseen rahtikustannuksissa. Tämä ei luonnollisesti USA:n lain puitteissa ole mahdollista, ellei siihen saada lakimuutosta. Niinpä he päättävät sijoittaa miljoona dollaria tyhmältä vaikuttavaan Marty Hugginsiin (Zach Galifianakis), paikallisen turistitoimistojohtajaan. Viattomalta tuntuva leikki saa kuitenkin pian verisen taistelun mittakaavat.

Cam

Lukuisista komedioista tuttu semihassu Fill Ferrell ja Kauhea kankkunen -tähti Zach Galifianakis pelaavat hauskasti yhteen. Elokuvan käsikirjoitus on ennalta-arvattavan tylsä, mutta vitsejä on paljon ja suuri osa niistä on myös ihan hauskoja. Läppä ulottuu luonnollisesti navanalushuumoriin, mutta ketäpä ei seksi-, pissa- ja kakkahuumori naurattaisi? (tiedän kyllä muutaman onnettoman ihmispolon).

Perhe

Elokuvan mielenkiintoisinta antia on ehdottomasti Zach Galifianakisin esiintyminen, sillä mies nähdään ruudulla ensimmäistä kertaa ilman partaa! Viikset toki peittävät nenänalusen, mutta herraa ei todella ole tunnistaa parrattomana. Toinen jännä juttu on se, että Galifianakisilla on oikeaa historiaa kyseisen kuvauslokaation hoodeilla, sillä uros on itse syntynyt alueella ja hänen setänsä on ollut siellä oikeasti epäonnisena kongressiedustajana.

Kamppisauto

Bonuspuolelta löytyy vain ne välttämättömimmät ekstrat: kurkkaus kulisseihin, naurukela ja poistetut kohtaukset. Mitäpä muutakaan moinen komedia voisi ekstrojensa puolesta edes tarjota?

The Campaign on ihan ok komedia, jonka katsoo mielellään kerran alusta loppuun. Kulttileffan mainetta se ei saa, eikä uudelleenkatseluarvoakaan välttämättä vuosiin.