Mainos
Christopher Nolanin Yön ritari -trlogian päätösosassa Lepakkomies kohtaa jättiläismäisen naamaripään, Banen.

Kahdeksan vuotta on kulunut siitä kun Batman otti mittaa Jokerista. Gotham on muuttunut Lepakkomiehen myötä niin turvalliseksi, että Bruce Wayne päättää elököittää kumiviittakikkailunsa. Batmanin kadotessa Gotham City kohtaa kuitenkin pari uutta vaaraa, joista toinen anastelee pikkukiiltävää ja toinen uhkaa koko infrastruktuuria heikkojen lenkkien ja valtavan lihasvoiman kera.

Yön ritari -elokuva asetti järkyttävät paineet Nolanin veljeksille, sillä se oli niin hyvä elokuva, niin hyvine näyttelijöineen, että pelkästään samalle tasolle pääseminen olisi jo tuskan taival. Samalle tasolle päästiin, mutta Yön ritari -elokuva pystyttelee edelleen trilogian parhaimpana osana.

Mainos

”Kissanainen kaahailee pakkasessa Battiksen moottoripyörällä ilman pipoa ja lapasia”

Elokuvan käsikirjoitus on nerokas, siinä on syvyyttä ja hauskoja arvuutuksia Batman-faneille. Kaikki fanit keksivät heti viittauksen Night Wingiin ja itse todelliseen pääpahikseen, joka ei välttämättä aukene muille kuin vasta lopussa. Sarjakuvafanit saavat leffasta siis irti paljon enemmän.

Käsikirjoituksessa on myös typeriä epäkohtia, jotka kadottavat elokuvan uskottavuutta. Esimerkiksi Gotham City on kaapattuna puoli vuotta, eikä minkään muun Yhdysvaltain kaupungin pelastajat ja virkamiehet tee yhtään mitään. Myös Kissanainen kaahailee pakkasessa Battiksen moottoripyörällä ilman pipoa ja lapasia! Huhhuhuh! Itse ajelen skootterilla syksyllä toppatakki päällä ja meinaan vähintään kuolla joka kerta syväjäätymiseen. 

Sivurooleilla suurempi merkitys

Elokuvaa tähdittää nimekäs kaarti, joista jokainen suoriutuu roolistaan erittäin kiitettävästi. Morgan Freeman on pienemmässä roolissa kuin edellisessä leffassa, mutta Alfredia esittävä Michael Caine saa suuremman jalansijan. Mies on myös elokuvan koskettavimman roolin tekijä, joka saa silmät kostumaan pinttyneimmilläkin katsojilla. Tom Hardy puolestaan lihotti itseään leffaa varten 14 kiloa, ja opetteli lukuisia erilaisia taistelutyylejä. Se kannatti, sillä Bane vaikuttaa läpi elokuvan erittäin uhkaavalta.

Banen puheääni oli alunperin niin suurta puuroa naamarin takia, että se jouduttiin miksaamaan kokonaan uudelleen. Ääni on nyt jostain syystä ainakin 6 dB muita puheääniä kovempaa, ja se häiritsee suuresti ainakin kotiteatterinautiskelijoita.

Lepakkomies ja Kissanainen pähkäilevät yhteistuumin sosiaalisten ja taloudellisten näkökohtien yhteisvaikutusta Gothamin kaduilla.

4K UHD -kiekko tarjoilee järkyttävän hyvää kuvanlaatua. Etenkin IMAX-kameroilla taltioidut toimintakohtaukset ovat pullollaan yksityiskohtia, joita kelpaa ihastella vaikka pysäytyskuvinakin. Oman ruudun koko on ratkaiseva yksityiskohtien tiirailua varten, joten pienempien esim. 55-tuumaisten 4K-töllöttömien tuijottajien kannattaa katsella leffa noin metrin päästä. Isolla kankaalla 4K-versio on kuitenkin elementissään.

Ääniraidaksi Warnerin suunnittelijat ovat valinneet alkuperäisen DTS HD 5.1 -tiedoston, jonka dynamiikkaa kelpaa kuunnella.

Tässä pieni maistiainen elokuvan 4K-laadusta YouTuben pakkaamaana. Muista asettaa videolle 4K-resoluutio erikseen toistimen oikeasta alakulmasta:

Bonusmateriaalia löytyy mukanatulevalta erilliseltä BD-levyltä reilusti yli kolme tuntia, ja tämä riittää riemastuttamaan vannoutuneimmainkin Batman-fanin päivän.

Yön ritarin paluu on täydellinen päätösosa synkälle Dark Knight -elokuvatrilogialle. Se on todella eeppinen ja mahtipontinen sankariseikkailu, jonka jälkeen tekee heti mieli pukea itsekin kumipuku ylle ja lähteä kaupungille jakamaan oman käden oikeutta.

Mainos